KESÄ 2022
Edellisestä postauksesta on kulunut yli 5 kuukautta. Tuntuu jopa pidemmältä ajalta. En suunnitellut blogitaukoa, se vain tuli. En tiennyt keväällä mistä olisin kirjoittanut, olin henkisesti jumissa. En löytänyt motivaatiota enkä aikaakaan. Kesälomalla kirjoittaminen kävi mielessä, mutta se jäi, koska en ryhtynyt heti tuumasta toimeen. Viikot vaihtuivat kuukausiksi ja kynnys kirjoittamiseen kasvoi. En oikein tiennyt mihin suuntaan blogia veisin vai lopettaisinko kirjoittamisen kokonaan. Mietin lukeeko kukaan enää blogeja.
Viime viikonloppuna iski kova tarve kirjoittaa, joten avasin läppärin. Nyt muistan miksi aikanaan aloin kirjoittaa – se on terapeuttista. Saan ajatukset jäsenneltyä paremmin, kun kirjoitan ne ulos päästäni. Tykkään kirjoittaa blogia päiväkirjatyylisesti. Vanhoihin blogipostauksiin on kiva palata ja muistella mitä milloinkin on tapahtunut.
Aloitin ensin henkilökohtaista, terveyteen liittyvää postausta kipeästä aiheesta, mutten ole vielä valmis kirjoittamaan sitä loppuun. Asia on liian tuore. Tiedän, että asian auki kirjoittaminen tulee auttamaan minua, siksi jatkan sen kirjoittamista myöhemmin. Toivon, että postaus tulee toimimaan joskus vertaistukena muille. Avasin asiaa jo hieman Instagramissa (@lilli_anneli).
Blogitauon jälkeen halusin aloittaa kevyemmällä aiheella listaamalla kesän kohokohdat, alkaen loppukeväästä. Edellinen postaus on julkaistu maaliskuun lopussa, joten tuntuu luonnolliselta aloittaa huhtikuusta. Nyt elokuun lopussa kesä alkaa olla ohi ja ilmassa on alkusyksyn tuntua. Odotan jo syksyä ja tulevaa talvea. Kaipaan raikasta, viileää ilmaa ja takkatulen lämpöä kotona. Onni on varaava takka omakotitalossa tulevilla sähkön hinnoilla!
Huhtikuu
Huhtikuun alussa osallistuin ammattiliittoni kevätjuhlaan Helsingin Sokos Hotel Triplassa muutaman työkaverin kanssa.
Olimme puolisoni kanssa Naantalin kylpylässä viettämässä laatuaikaa. Puolisoni oli ostanut lahjakortin kylpylälomaan minulle/meille joululahjaksi.
Kävimme siskoni ja äitini kanssa Raision Ikeassa. Poikkesimme myös Turun Aurajoen rannalla, koska ihanat kirsikkapuut kukkivat vielä täydessä loistossaan.
Vietimme iltaa sukulaisten kesken baarissa. Mukana oli myös ystäväni. Viihdyimme muistaakseni aamukahteen tanssilattialla. En olisi ikinä uskonut tanssivani Barbie girliä 62-vuotiaan äitini kanssa! Kuvat kertovat kaiken.
Toukokuu
Toukokuu alkoi vappubrunssilla ystäväni kanssa. Heti toukokuun alussa vaihdoin autoni uudempaan ja vähemmän kuluttavaan.
Olimme vihdoin ystäväni kanssa Helsingin jäähallissa Idan ja Kallen Black Box-keikalla, jota oltiin koronan vuoksi siirretty 2 tai 3 kertaa. Olimme yötä Helsingissä.
Meillä oli töissä tyhy-päivä, jolloin kävimme minigolffaamassa.
Kotona laitoimme terassia kesäkuntoon. Istutin paljon kesäkukkia ja ensimmäisen punaviinimarjapensaani. Siskoni auttoi pihahommissa.
Kesäkuu

Kesäkuun alussa vein puolisoni kylpylälomalle Vantaan Flamingo Spahan hänen synttäreidensä kunniaksi. Yövyimme Break Sokos Hotel Falmingon rentouttavassa Harmony-huoneessa.
Kävimme työkavereiden kanssa after workeilla yhdessä ennen kesälomia.
Kävin kummipoikani 1 v. synttärijuhlissa. Kissoja rakastava 5-vuotias kummityttöni tuli meille viettämään aikaa Manu-kissani kanssa. Askartelimme kissakortteja – tietenkin.
Neljän viikon kesälomani alkoi juhannuksesta. Juhannuksena veneilimme kavereiden kanssa ja mökkeilimme perheeni kanssa. Löysin perinteisesti neliapilan juhannuksena. Seuraavana viikonloppuna vietimme iltaa kahden kaveripariskunnan kanssa.
Minua kosittiin 28.6.2022 💕
Heinäkuu
Kyllä huomaa, että olimme heinäkuun lomalla, sillä tapahtumia oli eniten.
Vietimme heinäkuun alussa helteistä päivää Yyterissä.
Matkustimme Puolan Gdańskiin 5 päiväksi. Kävimme yhtenä päivän myös viereisessä kaupungissa, ihanassa Sopotissa. En oikein osannut odottaa matkalta mitään. En ollut ennen käynyt Puolassa. Gdańsk kuitenkin yllätti positiivisesti! Kaunis, historiallinen satamakaupunki, jossa oli paljon nähtävää. Hintataso oli edullinen. Voisin ehdottomasti matkustaa kaupunkiin uudelleen.
Saimme Puolan matkalta ikäviä tuliaisia – nimittäin koronan. Sairastimme molemmat taudin ensimmäistä kertaa ikinä. Oireet olivat yllättävän pahoja. Menetin maku- ja hajuaistini kokonaan viikoksi ja yskimisestä ei meinannut tulla loppua. Sain myöhemmin jälkitautina vielä keuhkoputkentulehduksen. Koko kesäloma meni enemmän tai vähemmän kummallisten oireiden kanssa eläessä.
Meillä oli liput Pori Jazz-festareille, joten kävimme yhtenä iltana ystäväpariskunnan kanssa. Fiilis ei ollut korkea, sillä olimme juuri selättäneet koronan. Jazz-perjantaina oli viileä sää ja satoi kaatamalla. Aika meni pitkälti sateelta suojautuessa. Odotin esiintyjiltä enemmän. Totesimme puolisoni kanssa, että olisi ehkä ollut mukavampaa olla vain kotona.
Lomaan kuului maakuntamatkailua, mm. päivä Raumalla.
Heinäkuun lopussa ennen töihin paluuta juhlimme meidän kihlajaisia perheiden kesken. Seuraavana viikonloppuna kävimme serkkuni rippijuhlissa Vesilahdella. Tästä tulikin hieman jännempi reissu, sillä pakettiautomme hajosi Tampereen Ikean pihaan jo menomatkalla. Saimme onneksi kyydin juhliin ja loppujen lopuksi auton ajettua jollakin tavalla Tampereelta Poriin.
Elokuu
Kesään sisältyi kohokohtien lisäksi myös perusjuttuja, kuten grillaamista, Manun kanssa ulkoilua ja ihan vaan kesästä nauttimista. Meidän kattoremontti valmistui vihdoinkin.
Elokuun alussa oli meidän isän puolen sukukokous/-juhlat Kangasalan Mobilia-museossa. Seuraavana viikonloppuna minun piti osallistua työpaikkani liikuntaseuran järjestämään saaristoviikonloppuun Kasnäsissä. Ohjelmaan olisi kuulunut retket Rosalan Viikinkikeskukseen ja Bengtskärin majakalle. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat ja saaristoviikonloppu vaihtui sairaalajaksoon. Tästä enemmän myöhemmin.
Sairaslomalla olen ollut Netflixin suurkuluttaja. Katsoin Uncoupledin ensimmäisen kauden kokonaan (toivottavasti saa jatkoa!) ja Downton Abbeyn ensimmäistä kertaa loppuun saakka. Elokuussa alkoi tai jatkui muissa suoratoistopalveluissa Hääpäiväkirjat, Sometähtien sinkkuelämää, Maajussille morsian, Ensitreffit alttarilla ja The Harlins. Näiden lisäksi varsinkin viikonloppuisin olen katsonut hääpuku- ja sisustusohjelmia. Alkusyksy on ”hyvä” aika olla sairaslomalla, sillä katsottavaa löytyy lepäillessä.
Seuraavassa postauksessa loppuvuoden suunnitelmia 🕵️♀️
Hyvää alkusyksyä!
-Lilli
Kiva että päätit jatkaa 🙏🏼❤️
Ihana kuulla, kiitos kommentista 🥰
Hei! Aiotko kirjoittaa Gdanskista? Olen käynyt 10 v sitten mietinnässä matka jouluksi…
Hei, tulossa on Gdańskista matkapostaus tämän kuun aikana! 😊🌍