(Kevät)väsymys

Yleensä olen innoissani keväästä. Se taitaa olla lempivuodenaikani. Kevät tuo tullessaan valoa ja toivoa. Päivät pitenevät. Lumet sulavat. Luonto alkaa herätä. Kesä ja lomat ovat edessä. Tänäkin vuonna olen toki iloinen, että kevät tulee. Mutta. Olen väsynyt.

Väsynyt uutisiin. Väsynyt sotaan. Väsynyt koronaan. Väsynyt someen. Väsynyt hintojen rajuun nousuun. Väsynyt terveysongelmiin. Olen ihan fyysisesti väsynyt, mikä selittyy huonoilla veriarvoilla. Niin väsynyt, että haluaisin vain nukkua.

Tämä kevät tuntuu jopa toivottomalta. En halua suunnitella kesää maailman tilanteen takia. Tällä hetkellä tuntuu, että parempi elää päivä kerrallaan. Emme tiedä mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Tuntuu aivan absurdilta, että koronarajoitukset juuri purettiin ja korona alkaa olla jo vanha juttu (luojan kiitos), mutta sitten alkaa sota. Anteeksi mitä helvettiä?

Muistan miten ahdistunut olin, kun korona levisi Europpaan keväällä 2020 ja alkoi tulla ensimmäisiä uutisia koronatapauksista Suomessa. Olen ollut yhtä ahdistunut – ellen jopa enemmän – Ukrainan tilanteen takia. Tuntuu niin pieneltä ja mitättömältä. Tuntuu niin vähäpätöiseltä laittaa someen #standwithukraine tai lahjoittaa keräyksiin. Haluaisin voida tehdä paljon enemmän. Ensinnäkin haluaisin adoptoida jokaisen eläimen sodan tieltä.

Ainoa hyvä puoli tässä kaikessa on se, että asioiden laittaminen tärkeysjärjestykseen on ollut viime aikoina helppoa.

Oman mielenterveyteni vuoksi olen voimakkaasti rajoittanut uutisia ja somea. En ole pitkään aikaan viettänyt näin vähän aikaa puhelimella. Jos vietän aikaa somessa, yritän keskittyä kevyeen, iloiseen sisältöön. Sotapäivityksiltä ei kuitenkaan voi välttyä. Enkä siis tarkoita, että haluaisin sulkea silmät todellisuudelta, vaan lievittää omaa ahdistustani. Tunnen kaikki voimakkaasti ja samaistun helposti. Sitten taas mietin onko oikeutta edes ahdistella ja valittaa, kun Suomessa meillä on ainakin toistaiseksi kaikki hyvin.

Päässä on pyörinyt ajatus, että palaako elämä koskaan siihen mitä se oli ennen koronaa ja sotaa?

Olen monena päivänä halunnut avata blogin ja kirjoittaa, mutta en ole saanut tekstiä aikaan. Minulla on luonnoksissa random faktoja itsestäni ja postaus meidän lattiaremontista, mutta niiden julkaisu ei tuntunut nyt sopivalta tai luontevalta. Instagramissa olen julkaissut arkisia juttuja ja hyviä muistoja. En aio omalla tililläni julkaista mitään sotaan liittyvää, koska siihen aiheeseen liittyviä julkaisuja on niin paljon. Haluan pitää oman tilini sotavapaana, etten lisää omaa tai kenenkään muun ahdistusta.

Tämä postaus on 20 minuutissa kirjoitettua ajatusvirtaa muutettuna tekstiksi. Heti, kun ajatukset saa kirjoitettua ulos päästä, on hieman kevyempi olo. Aina välillä unohdan miten hyvää terapiaa blogi on. Parantaa oloa melkein yhtä paljon kuin kissavideot.

P.S. Pahoittelut masentavasta tekstistä.

Normaalisti toivottaisin tässä kohtaa ihanaa alkavaa kevättä, mutta nyt toivotan kaikille jaksamista. Yritetään löytää positiivisia asioita edelleen 🤍

-Lilli

FOLLOW:  FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN / BLOGIT.FI