Mitä seuraavaksi?

syksy3.jpg

Kun en vaan tiedä mitä tekisin elämälläni.

 

Okei aika diippi aloitus, mutta täysin totta. Olen ollut nyt 3 viikkoa työttömänä. Määräaikainen työsuhteen päättyi 30.9. Ensimmäinen työttömyysviikko oli helppo sillä olimme Kreikan Lefkaksella. Matkalla ei tarvinnut murehtia juuri mistään.

Nyt ahdistus on nostanut päätään. Olen hakenut muutamaan työpaikkaan ja kahdessa rekryssä pääsin seuraavaan vaiheeseen. Kävin jopa yhdessä työhaastattelussa, mutta kokemus oli niin kamala, että laitoin haastattelun jälkeen firmaan sähköpostiviestiä, etten ole enää kiinnostunut työpaikasta. Oikeesti se järkytyksen määrä, kun ensimmäiseksi kysytään lapsentekosuunnitelmista ja mahdollisista kroonisista sairauksista sekä muista henkilökohtaisista asioista, jotka vaan meni liian pitkälle JA on laittomia kysymyksiä. Tuli niin puun takaa, etten osannut edes sanoa mitään järkevää takaisin!

Siitä toisesta paikasta ei sitten enää kuulunutkaan toisen vaiheen jälkeen mitään, mikä yllätti. Hain kyseiseen yritykseen töihin jo viime keväänä, jolloin pääsin ryhmähaastatteelun saakka. Hain kolmattakin työpaikkaa, josta sain erittäin tylyn vastauksen takaisin. Tämä oli myös sellainen firma, johon olin hakenut ennen töihin ja päässyt haastatteluun. Ajattelin, että näiden kahden yrityksen rekrytoijat ottaisivat positiivisesti sen, että olen edelleen kiinnostunut samasta työpaikasta ja arvostaisivat lisäkokemusta, jota olen tänä vuonna kerryttänyt. No, eipä se sitten mennytkään niin…

 

syksy2.jpg

 

Olen pohtinut kovasti tuliko siinä kaameassa työhaastattelussa ilmi se asia, jota muutkin potentiaaliset työnantajat pohtivat kohdallani; olen 28-vuotias lapseton, kihloissa oleva nainen. En todellakaan ole ihanteellinen valinta työmarkkinoilla. Vaikka sen ei pitäisi, eikä se saisi, vaikuttaa (!). Olen miettinyt sitäkin onko joku haastattelija esimerkiksi päätynyt blogiini, onhan tämä pieni kaupunki. Jo blogin kuvauksessa kerron taistelusta skolioosia ja fibromyalgiaa vastaan (mitä en kyllä kadu yhtään.) Se ei silti tarkoita, että olisin työkyvytön. Olen ollut selän takia sairaslomalla viimeisen vuoden aikana yhteensä 2 päivää.

Uskon siihen, että kaikki tapahtuu syystä. Ehkä minun ei ollut tarkoitus päästä töihin niihin paikkoihin, joihin hain. Toisaalta haluanko edes mennä takaisin asiakaspalvelutyöhön?

Minulla on jonkin aikaa ollut sellainen olo, että potentiaalini valuu hukkaan. Tiedän, että minusta olisi paljon vaativampiinkin tehtäviin – asiakaspalvelutyötä yhtään väheksymättä! Ainoa tapa valjastaa tämä hukattu potentiaali olisi opiskella lisää. Opiskelu taas ei varsinaisesti houkuttele, ainakaan rahan kannalta. Elämäntilanteeni on tällä hetkellä sellainen, etten pysty jättäytymään pelkän opintotuen varaan todellakaan.

Ainoat vaihtoehdot olisivat siis aikuiskoulutus jollain vaihtoehtoisella rahoitustavalla, oppisopimuskoulutus tai sitten avoin yliopisto ja työskentely sen ohella. Ideaalisin olisi ehdottomasti oppisopimus, mutta se on myös se hankalin vaihtoehto. Ihan kaikkea ei voi opiskella oppisopimuksella ja pitäisi tosiaan löytää se työpaikkakin, joka sitoutuu oppisopimuskoulutukseen. Tuntuu, että nykyään joka puolella on resurssipula tai henkilöstöbudjetti ylittynyt, eikä oppisopimuspaikaa saati työpaikkaa irtoa.

 

syksy1.jpg

 

Olen viimeiset pari päivää miettinyt tosissani avointa yliopistoa. Tykkään työskennellä ja opiskella kotona omien aikataulujen mukaan. Lisäksi osa-aikatyö olisi mahdollinen opiskelun ohella. Opinnot toki maksavat avoimella puolella, mutta hinta on varsin kohtuullinen.

Se mitä mietin avoimessa yliopistossa on opintojen kannattavuus. Onko perusopinnoista (+aineopinnoista) toisaalta hyötyä, sillä koko tutkintoa ei voi suorittaa avoimella puolella. Ala, joka kiinnostaa minua eniten on vielä sellainen, että tutkinto-opinnot voi suorittaa ainoastaan yhdessä ainoassa Suomen yliopistossa, joka sijaitsee todella kaukana kotikaupungistani. Muutto ei ole mahdollinen pitkään aikaan. Eli hyödynkö opiskelusta loppujen lopuksi kovinkaan paljon? Tottakai kaikki opiskelu on aina kannattavaa, mielenkiintoista ja mieltä avartavaa, ja saattaa ohjata oikeaan suuntaan elämässä sekä mahdollisesti auttaa löytämään sen oman jutun, mutta silti mietityttää.

 

syksy4.jpg

// I don’t really know what I wanna do with my life. I’ve been unemployed for 3 weeks now. I’ve applied for different jobs but I’ve been turned down or never heard back from them. Well, I was invited to one job interview but it went horribly wrong and I turned the possible position down myself. Now I’m thinking should I go back to school or continue looking for a job?

 

Nyt saa kertoa kokemuksia avoimesta yliopistosta!

Vertaistukea kaivataan muutenkin jos joku on samanlaisessa elämäntilanteessa.

Miten sinä päädyit omalle urallesi?

-Lilli

Kommentit (4)
  1. Loppuvuosi on huono aika hakea töitä :/ Sanoisin että opiskele ihmeessä, jos niin paljon olet sitä miettinyt! Siitä on aina hyötyä. Ja onhan sulla tämä blogi 🙂 päädyin omalle alalleni ”vahingossa”, kun en päässyt unelmaharjoittelupaikkaani. Nykyinen paikka olikin kaikin puolin parempi eli meni kuten oli tarkoitus 🙂

    1. Näyttää olevan :/

      Opiskelu kiinnostaa kovasti ja blogia tottakai kirjoittelen, se on yksi parhaista asioista tällä hetkellä 🙂

      Tuntuu, että moni on päätynyt juurikin vahingossa omalle alalleen. Mahtavaa, että päädyit hyvään paikkaan! 

  2. Olin vuoden työttömänä ja noihin aikoihin hain paljon töitä ja vaikkei saisi sanoa näin, niin tiedän että syy oli jo iässäni; lähes kolmekymppinen. Tämän lisäksi olin lapseton ja naimisissa. Aivan varmasti rekrytoijat kelasivat, etten olisi kauaa töissä, kun jo pamahtaisin raskaaksi. Bwahhahaa, niin väärin, ja niin perseestä, että näin ajatellaan. Ikävää, että sulle kävi noin… >:(

    Minähän oikeastaan päädyin nykyiseen ammattiin ihan vahingossa. Olin juuri saanut paperit alalta, jossa halusin alkaa toimimaan toiminimen alla, kunnes lääkäri vetäisi maton jalkojeni alta. Skolioosin takia en olisi kykenyt tekemään työtä ehkä edes nelikymppiseksi. Kun työkkärissä puolen vuoden työttömyyden jälkeen hajosin tylsyyteen, minulle ehdotettiin jotain työkokeilua. Marssin ensimmäiseen myymälään, joka oli työkkärin vieressä ja sinne pääsin ja ylenin myymäläpäällikkösijaiseksi. Puoli vuotta, ehkä vuosikin, meni aika lailla niin, että välillä vihasin työtäni ja välillä taas rakastin sitä. Silti hankin alalta paperit ja nyt teen vastaavaa työtä. Selkä on ihan jees tämän työn kanssa, mutta kahdeksan tuntia pelkkää seisomista on kyllä yhtä helevettiä, siitä ehkä pitäisi jutella lääkärin kanssa… :/

    Sanon siis sulle, että tee edes jotain, ennen kuin huomaat, että puoli vuotta on mennyt. Opiskele, itseopiskele, käy kursseilla, bloggaa, harrasta! Kaikki tulee kääntymään vielä parhain päin, I promise 🙂

    ps. löysin joskus blogiisi täysin sattumalta ja voi että onkin mukavaa löytää toisia skolioosipotilaita, vaikka aihe ei ehkä niin kiva olekaan 😀

    1. On käynyt niin monesti mielessä, että se vaikuttaa ihan varmasti… kuten siinä yhdessä haastattelussa kävikin ilmi :S

      Kiitos kun kerroit oman tarinasi 🙂  ”Mukava” kuulla aina skolioosikokemuksia ja ihanaa kun päädyit blogiin! Hienoa, että selkäsi kestää nykyistä työtäsi. Kahdeksan tuntia seisomista on kyllä ihan myrkkyä itsellekin. Tai välillä kestää paremmin ja välillä huonommin.

      Ihanan kannustavia, positiivisia sanoja, kiitos <3 opiskelu, bloggaaminen ja liikuntaharrastukset kuulostaa tosi hyviltä tässä kohtaa 🙂  

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *