Miten kävi uudenvuodenlupausten kanssa?
Tein ja julkaisin vuoden alussa uudenvuodenlupauksia. Niitä oli yhteensä kunnianhimoiset 16 kappaletta.
Osa lupauksista oli vain tammikuulle, osa koko vuodelle. Nyt eletään jo maaliskuun loppua, joten päätin tehdä välikatsauksen lupauksiin.
Tässä tekemäni lupaukset:
- Tipaton tammikuu
- Ostan vain yhden erikoiskahvin viikossa tammikuussa
- Opettelen syömään vähintään viittä uutta kasvista vuoden aikana
- Tapaan ystävän ainakin kerran viikossa koko vuoden ajan
- Otan kummitytön hoitoon useammin
- Aloitan äänikirjojen kuuntelun
- Varaan hammaslääkärikäynnin (jota olen lykännyt useita kuukausia) helmikuuhun mennessä
- Herään arkiaamuisin 15 min aikaisemmin (ei koske lomapäiviä)
- Suunnittelen viikon ruuat valmiiksi ja käyn ruokakaupassa harvemmin
- Seison töissä enemmän istumisen sijaan
- Päivittäinen askeltavoite vähintään 8000 (asetin tavoitteen kelloon)
- Valitan vähemmän
- Kertaan ruotsia
- Otan joka aamu lusikallisen oliiviöljyä
- Käyn läpi kaikki kaapit ja myyn/lahjoitan/hävitän kaikki ylimääräiset ja epäsopivat vaatteet sekä tavarat
- Teen joka viikosta kiitollisuuspäiväkirjan ja julkaisen sen blogissa vuoden 2021 viimeisellä viikolla
Tipaton tammikuu piti, en juonut yhtään alkoholia. Tämä ei ollut edes vaikeaa. Helmikuussa join kaksi lasia punaviiniä ruuan yhteydessä ja yhtenä viikonloppuna drinkkejä minilomalla. Maaliskuussa olen tainnut juoda 3 lasia punaviiniä ja yhden erikoisoluen.
Tammikuun ehdottomasti vaikein lupaus oli 1 erikoiskahvi viikossa. Viimeisellä viikolla lipsuin tästä ja ostin kaksi jäälattea.
Hammaslääkärikäynti on nyt varattu, mutta en saanut tätä aikaiseksi helmikuuhun mennessä. Better late than never.
Tammikuussa otin joka aamu oliiviöljyä lusikallisen. Helmi- ja maaliskuussa olen vähän lipsunut…
8000 askeleen tavoite ei ole täyttynyt joka päivä, mutta 5-6 päivänä viikossa kyllä. Toimistotyöntekijälle 8000 askelta päivässä vaatii jo panostusta. Tammikuussa olin 1,5 viikkoa nielurisatulehduksessa, tällöin pari viikkoa meni ihan vain lepäillessä.
Olen seissyt töissä enemmän istumisen sijaan ja herännyt aamuisin 15 min aikaisemmin.
Olen pitänyt kiitollisuuspäiväkirjaa ja tavannut vähintään yhden ystävän viikoittain.
Olen tähän mennessä ottanut kummitytön kerran hoitoon. Tämä on jatkossa helpompaa, sillä kummityttö muutti samaan kaupunkiin ja melkein naapuriin 😍 Ostin jo vesivärit valmiiksi maalaustuokioita varten.
Olen kiinnittänyt enemmän huomioita valittamiseen, mutten ole ollut valittamatta täysin. Väitän, että tämä selittyy osin temperamentillani. Huomaan myös, että on hyvin pitkälti seurasta kiinni tuleeko valitettua vai ei.
Maaliskuun aikana olen ikään kuin olosuhteiden pakosta käynyt läpi kaappeja. Olen myynyt, lahjoittanut ja hävittänyt turhat tavarat sekä epäsopivat vaatteet. En edes omista enää vaatekaappia! Stay tuned for further updates 👀
Parantamisen varaa jää vielä näihin:
- Suunnittelen viikon ruuat valmiiksi ja käyn ruokakaupassa harvemmin (lähes päivittäin kiroan itseäni kun en ole miettinyt illallista etukäteen)
- Opettelen syömään vähintään viittä uutta kasvista vuoden aikana ( 3 vielä)
- Aloitan äänikirjojen kuuntelun (en tosin tiedä onko mun juttu)
- Kertaan ruotsia (löysin juuri lukion ruotsin kirjan!)
- Se oliiviöljy aamuisin…
Lupausten lisäksi olen vähentänyt Pepsi Maxin juomista ja
ollut useammin hyvissä ajoin paikalla missä milloinkin 👏🏼
-Lilli
Hienoja uudenvuoden lupauksia 😊