Muutama ajatus sinkkuelämästä

 

Muutaman kuukauden sinkkuelämän jälkeen olen tullut siihen lopputulokseen, etten ole yhtään sinkkutyyppiä. Vihaan nykyajan deittailukulttuuria. Tinder, kevyt tapailu, varatut miehet, häilyvät suhteet, ghostaaminen ja kaikenlainen pelaaminen… ei pysty.

En ole aikuisiällä ollut kovin montaa kuukautta sinkku ennen tätä vuotta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen esimerkiksi käyttänyt mitään deittisovellusta. Aluksi oli toki hauskaa ja mulle avautui ihan uusi maailma. Huomio hiveli itsetuntoa. Joka toiselle illalle olisi ollut tiedossa treffit, mikäli niin olisi halunnut. Sitten iski totuus päin kasvoja.

Tuntuu, ettei ihmisillä ole enää aikaa, halua ja kärsivällisyyttä tutustua yhteen ihmiseen syvällisemmin. Tinder antaa mahdollisuuden tutustua moneen ihmiseen samaan aikaan pinnallisesti ja nykyään on hyväksyttävää roikottaa ihmisiä pitkissä tapailusuhteissa. Itselle tällainen monen ihmisen tapailu ei tunnu luontevalta ja jopa (intensiivisempi) viestittely monen miehen kanssa tuntuu väärältä. Yhden illan jutut eivät ole koskaan ikinä kuuluneet mun tapoihin. En myöskään halua mitään kevyttä tapailusuhdetta. Mulla on takana kaksi pitkää suhdetta ja olen ilmeisesti varsin perinteinen. Omat säädötkin on tullut aikanaan säädettyä, joten tiedän, että olen parisuhdeihminen.

 

 

Kaikki vaiheet ennen varsinaista seurustelua ovat hämmentäviä. On olemassa kevyttä sekä vakavaa tapailua ja kaikkea siltä väliltä ennen kuin päätyy oikeaan parisuhteeseen. Missä vaiheessa sovitaan, ettei tapailla muita? Voiko siihen luottaa, ettei ole toiselle vain yksi vaihtoehto muiden joukossa? Onko nykyään mahdotonta päätyä vain yhteen ilman ajatusta siitä, että joutuu tyytymään. Jääkö sitä ajattelemaan, että tulisiko vastaan vielä parempi vaihtoehto?

Olin tässä kuukauden pois Tinderistä ja ladattuani sen uudestaan tuli hyvin nopeasti ihan totaalinen turhautuminen. Pinnallisuus, kyyniset ihmiset, samat kysymykset, exät ja muuten tutut ihmiset pienessä kaupungissa… Niin väsyttävää. Se ei ole mun paikka.

Missä niitä miehiä sitten tapaa jos jättää Tinderin ja baarin pois? Kaupan kassalla? Harrastuksissa? Kavereiden kautta? Ja vaikka jossain tulisi mielenkiintoinen ihminen vastaan, niin miten sitä kuuluu lähestyä? Eihän siitä toisesta tiedä välttämättä yhtään mitään ja kynnys tehdä aloite on aika suuri. Tuntuu, ettei ihmiset (lähinnä miehet, mutta myös minä) uskalla tehdä aloitetta keskusteluun edes nettimaailmassa niin miten sitten in real life? Instagramissa tulee jonkin verran ehdotuksia,mutta niistä ei kaikki todellakaan kestä päivänvaloa, enkä sellaisiin edes vastaa. Asiallisia yhteydenottoja tulee harvoin.

 

 

Jos käy niin harvinainen juttu, että löytää oman tyylisen miehen ja alkaa viettää enemmänkin aikaa tämän kanssa, tarvitsisi ilmeisesti ohjekirjan. Asiat etenee ja luulet suhteen olevan jotain enemmän. Sisäinen vaisto sanoo,että ”tää on nyt hyvä juttu.” Sitten yhtäkkiä toinen ottaa etäisyyttä, vetäytyy kuoreensa ja työntää sut pois elämästään. Tämä tapahtuu tietysti sen jälkeen, kun on kertonut omat fiilikset tai kysynyt missä mennään.

Onko tässä joku kivikautinen juttu, että naisen tulee esittää vaikeasti tavoiteltavaa, koska miehet haluaa saalistaa? Naisen tulisi siis olla itsenäinen, eikä missään nimessä kertoa tunteistaan tai odottaa ns seuraavaa askelta tai minkäänlaista sitoutumista, jottei häntä leimata riippuvaiseksi tai mies pelästy? Sitä miettii vietiinkö mua nyt 10-0 ja sanottiin vaan mitä halusin kuulla?

Toisen elämästä kylmästi katoaminen ei ole kypsän aikuisen ihmisen toimintaa, eikä kukaan ansaitse tulla kohdelluksi niin. Varsinkin jos on antanut ymmärtää muuta ja ollaan jo puhuttu hieman tulevaisuudesta. Ollaan ehditty jakaa arkaluontoisia asioita puolin ja toisin sekä alettu jo rakentaa luottamusta. Itse en pystyisi leikkimään toisen tunteilla niin. Pyrin aina kohtelemaan muita kuten haluaisin itseäni kohdeltavan. Ei se ole niin vaikeaa.

 

 

Vaikka olen itsevarma, vahva, spontaani ja rohkea, on mullakin tunteet. Olen myös todella herkkä, tunteellinen, syvällinen ja pohdin asioita aivan mahdottomasti.

Mä en ole sellainen nainen, joka itkee miehen perään. En todellakaan. Mutta jos mulle jää sellainen olo, että juttu jäi kesken tai ettei sen päättyminen tunnu oikealta, niin kerron kyllä mun fiilikset. Haluan olla ihan satavarma, että kortti on katsottu loppuun saakka, koska muuten se jäisi harmittamaan. Se on sitten toisen käsissä, mitä hän tekee sen jälkeen, kun olen tunteeni kertonut. Välillä tekisi vaan oikeesti mieli ravistella ja kysyä, että mitä hittoa hei?

Mua ymmärtäväisempää ja sopeutuvaisempaa naista saa hakea. Mun on pitänyt ihan opetella sellaista tervettä itsekkyyttä, etten enää jousta toisen tahdon mukaan joka asiassa. Tiedän kuitenkin mitä haluan, mihin voin ryhtyä ja mihin en pysty. Tiedän myös oman arvoni ja mitä pystyn tarjoamaan toiselle. Odotan samaa itsekin. Musta ei tule kulissivaimoa, sunnuntaityttöystävää tai sitä muijaa, jolle soitetaan vain baarin jälkeen. En myöskään ala kaukosuhteeseen tai kenenkään varavaihtoehdoksi. Haluan vain aidon, molemminpuolisen parisuhteen, jossa molemmilla on myös oma elämä. Onko se jotenkin last season?

 

 

Sinkkuna viikonlopun viettäminen on aika hiton tylsää, jos ei ole mitään suunnitelmia. Joka viikonloppu ei todellakaan kiinnosta lähteä yöelämään, eikä välttämättä ole muutenkaan mitään kummempia suunnitelmia. Olen ainoa sinkku mun lähipiirissä. Yksinäiset arki-illat ja viikonloput eivät aina tunnu kivoilta, vaikka ei niissä sinänsä mitään vikaa ole.

Sitä miettii, miten kiva olisi tehdä ihan tavallisia asioita jonkun tärkeän ihmisen kanssa. Katsoa leffaa, saunoa, lenkkeillä, tehdä ruokaa, hieroa niskaa. Olen halailija. Tykkään läheisyydestä, kaipaan sitä. Haluan, että joku silittelee mun hiuksia ja suutelee niskaa. Mun mielestä ei ole säälittävää tai epätoivoista sanoa ääneen kaipaavansa toisen ihmisen läheisyyttä. Väkisin en kuitenkaan halua löytää ketään tai ihan pelkän seurustelun takia. Haluan aidon yhteyden ja molemminpuoliset fiilikset.

Haluan suunnitella kesäreissuja ja lomamatkoja, ajella päämäärättömästi, viettää aikaa isommalla porukalla ja keksiä yhteisen harrastuksen. Haluan jonkun, jonka tunnen hyvin ja yllättää hänet kivoilla pienillä asioilla.

Mulla oli oikeesti pitkään haaveena mennä naimisiin viimeistään 30-vuotiaana. Siihen on nyt aikaa 1,5 vuotta. Alkaa olla melko selvä juttu, ettei tämä tule toteutumaan. Mulla ei siis ole tälle haaveelle mitään järkevää selitystä, olen vaan aina halunnut. Olen ollut kaksi kertaa kihloissa. Jos se kuuluisa kolmas kerta sanoisi sitten totuuden…

 

 

Luin jokin aika sitten Iidan postauksen ”Sinkkuus on todella raskasta” ja samaistuin moneen kohtaan niin paljon, että sain inspiraation kirjoittaa itsekin tästä aiheesta. Viimeaikaiset kokemukseni sinkkuelämästä ovat myös olleet sellaisia, että juttua riittäisi vaikka kolmen postauksen verran.

Teidän ajatuksia sinkkuelämästä ja deittailukulttuurista?

-Lilli

 

Kuvat: Pixabay

 

 

FOLLOW:  FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit (10)
  1. Koko teksti (pl. kihlat) oli kuin suoraan omalta näppäimistöltä! Olen ollut nyt tasan kolme vuotta sinkku kahden pitkän suhteen jälkeen ja en vaan tiedä, mistä ja miten niitä suhteita tupsahtelee muille, muttei minulle. Nykypäivän deittailukulttuuri on jotenkin todella raskasta ja uuvuttavaa. En jaksaisi koko ajan tutustua uusiin ihmisiin ja sitten todeta, ettei taaskaan toiminut ja kaikki alusta. Ehkä törmään joku kaunis päivä johonkin ihanaan tyyppiin, tai sitten en. Häähaaveet ennen 30v-synttäreitä on heitetty ja aika päivää sitten veks, kun synttäreihin on aikaa nyt puoli vuotta 😅 Tsemppiä sinulle, minulle, kaikille kohtalotovereille!

    1. Kiitos kommentista! ”Mukava” kuulla, että löytyy samankaltaisia kokemuksia ja fiiliksiä 😄 Deittailukulttuuri on todella uuvuttavaa. On oikeesti tosi raskasta tutustua uuteen ihmiseen ja todeta kerta toisensa jälkeen, että tästä ei tule mitään – oli päätös sitten oma tai toisen tekemä. Ehkä se osuu kohdalle, kun vähiten odottaa… Uskotaan tähän 😏 kyllä, tsemppiä meille ja kaikille kohtalotovereille!

  2. Miehet ei tiedä mitä ne haluaa. Jos niillä on jotain muuta elämässä meneillään niin ne keskittyy siihen, eikä tajua kävelevänsä onnensa ohi. Ei kannata ottaa itseensä. Kyllä sunlainen nainen löytää vielä seuraa pidemmäksikin aikaa 👍🏼

    1. ”Miehet ei tiedä mitä ne haluaa.” <— jep, tämän olen huomannut… näin yleistäen 🤔 Hieman vaikea silti olla ottamatta itseensä, varsinkin jos asioista ei puhuta tai ne hoidetaan muuten ala-arvoisesti 🙄 Kyllä varmasti jossain vaiheessa osuu kohdalle sellainen omanlainen mies, joka haluaa jotain pidempiaikaista 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *