Sijoittamisen aloittamisesta

Kaupallinen yhteistyö: Digio Media Oy

En ole ennen ollut kiinnostunut sijoittamisesta. Kyseessä on ollut minulle täysin tuntematon aihealue ja koko asia on tuntunut kaukaiselta. Minulla on elämässäni ollut vaiheita, jolloin olen joutunut laskemaan euroja kaupassa ja viimeisin asia mielessäni on ollut säästäminen ja sijoittaminen.

Jos miettii aikaa vaikkapa kymmenen tai viisikin vuotta taaksepäin, en olisi ikipäivänä uskonut, että sijoittaminen kiinnostaisi minua ja löytäisin itseni googlettelemasta erilaisia sijoitusrahastoja. Tulojen kasvun ja säännöllisyyden sekä iän myötä uteliaisuus on kuitenkin vähitellen nostanut päätään. Olen ottanut selvää sijoittamisen aloittamisesta. Minulla on säästölipas ja olen vertaillut erilaisia rahastoja. Mitä noviisin olisi hyvä tietää ja mitä pitäisi ottaa huomioon sijoittamisessa?

 

MIKSI SIJOITTAA?

Sijoittamiselle on olemassa monia syitä.

Ensinnäkin rahojen makuuttaminen tilillä ei tuo juurikaan tuottoa. Tämän sijaan raha kannattaa laittaa töihin. Jokaisella olisi hyvä olla säästöjä yllättävien kulujen tai isojen hankintojen varalta – tämä tuo liikkumavaraa talouteen.

Taloudellinen turva tuo vapautta ja vakautta, mutta sijoittamisessa voi olla kyse muustakin kuin pelkästä rahasta.  Sijoittamisella voi tukea mm. suomalaista yrittäjyyttä. Sijoittamalla tiettyyn kohteeseen voi panostaa oman arvomaailman mukaisiin arvoihin.

Olemme oikeastaan kaikki jo sijoittajia. Se on jo osa meidän arkea, vaikkei sitä aina tule ajateltua. Periaatteessa kaikki hankinnat ovat sijoituksia, kuten asunto, auto tai jopa kallis laukku.

lilies blogi

SIJOITTAMISEN ALOITTAMINEN

Monella saattaa olla (minullakin oli) se mielikuva, että sijoittaminen on vain varakkaiden henkilöiden toimintaa, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Sijoittamisen voi aloittaa jo muutamalla kympillä kuussa.

On silti hyvä muistaa, että sijoittamisessa on aina riskinsä. Mitä enemmän haluaa tuottoa, sitä enemmän on otettava riskiä. Perussääntö on, ettei kannata sijoittaa rahoja, joita ei ole varaa menettää. Yleisesti suositellaan, että säästössä olisi pahan päivän varalle hätävarasto ennen sijoittamisen aloittamista.

Aluksi olisi hyvä pohtia etukäteen sijoittaako kuukausittain tietyn kiinteän summan vai isomman summan kerralla harvemmin. Onko tavoitteena pitkäaikainen vai lyhytaikainen sijoittaminen? Jos sijoitusaika on lyhyt, voi paras vaihtoehto olla matalariskinen rahasto. Kun sijoitusaika on pitkä, voi riskiäkin ottaa enemmän, koska markkinoiden heilahtelut eivät vaikuta niin paljon. Sijoitustapa riippuu myös siitä, onko valmis seuraamaan sijoituksia aktiivisesti vai haluaako jättää asian pienemmälle huomiolle. Sijoituskohteita on myös erilaisia, asuntosijoittamisesta ja kryptovaluutoista aina rahasto- ja osakesijoittamiseen, joita käsittelen hieman tarkemmin tässä postauksessa.

osakesijoittaja.fi

RAHASTOSIJOITTAMINEN

Aloittelijan valinta on helppo ja vaivaton kuukausisäästäminen rahastoon, joka on suosituimpia sijoitus- ja säästämismuotoja. Se ei vaadi yhtä paljon tietoa eikä sisällä niin paljon riskejä kuin osakesijoittaminen, joten sijoittamista voi lähteä opettelemaan tällä tavalla. Rahastosijoittamisen voi aloittaa varovasti pienelläkin summalla. Rahastosijoittaminen on tilisäästämisen ja osakesijoittamisen välimuoto.

Rahastosijoittaminen tarkoittaa arvopapereihin sijoittamista. Sijoittaja omistaa osuuden sijoitusrahastosta kokonaisten osakkeiden sijaan. Rahastoyhtiön salkunhoitajat hallinnoivat rahaston varoja sijoittaen niitä mm. osakkeisiin, korkosijoituksiin, asuntoihin, tai raaka-aineisiin. Salkunhoitajat tekevät sijoituksia rahaston sääntöjen mukaisesti. On olemassa esim. osakerahastoja, indeksirahastoja ja vastuullisen sijoittamisen rahastoja. Rahastosijoittamisessa on tosin kuluja. Rahastoyhtiö perii sijoittajilta mm. merkintä- ja hallinnointipalkkioita, jotka voivat olla 2% vuodessa. Tämä summa menee koko pääomasta.

Netistä löytyy useita erilaisia tuottolaskureita, joiden avulla voi vertailla eri sijoituskohteiden sijoitusaikoja ja tuotto-odotuksia.

 

OSAKESIJOITTAMINEN

Tänä päivänä myös osakesijoittajaksi voi ryhtyä lähes kuka tahansa, suuri- tai pienituloinen. Sekään ei siis ole enää pelkästään rikkaille. Osakesijoittaminen tosin vaatii enemmän aikaa ja perehtymistä kuin rahastosijoittaminen.

Pörssiosakkeet ovat pitkällä aikavälillä tuottava sijoituskohde, suositeltava sijoitusaika ainakin 3-5 vuotta. Tuotto muodostuu sekä osakkeiden arvonnoususta että osingoista. Osakesijoittamisen aloittamiseen pitää avata arvo-osuustili, jolle kirjataan ja säilötään hankitut osakkeet. Osakesijoittamisessa olisi hyvä tietää mihin sijoittaa, eli tuntea yritys tai kohde. Huom. Suurempi budjetti kannattaa hajauttaa eli jakaa useisiin pienempiin sijoituksiin. Sijoitusten hajauttaminen on tapa vähentää riskiä.

Suomalaisia piensijoittajia on tänä päivänä enemmän kuin koskaan (n. 900 000) ja määrä kasvaa koko ajan. Vuosi 2020 oli kasvun kannalta ennätysmäinen ja suomalaisten piensijoittajien määrä kasvoi 10%. Osasyynä piensijoittajien määrän kasvuun on se, että osakesijoittamisen aloittaminen on nykyään todella helppoa. (Lähde: osakesijoittaja.fi) 

osakesijoittaja.fi

Osakesijoittaminen ei ole minulle henkilökohtaisesti ajankohtaista (vielä.) Lue lisää osakesijoittamisen aloittamisesta täältä. 

 

Onko sijoittaminen sinulle tuttua? Kiinnostaako aihe?

Onko sinulla ennakkokäsityksiä tai pelkoja sijoittamiseen liittyen? 

-Lilli

 

Annettuja tietoja ei ole tarkoitettu sijoitusneuvoksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi

 

FOLLOW:  FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN / BLOGIT.FI

tyo-ja-raha raha puhutaan-rahasta
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *