TAHDON

Me mentiin naimisiin!

Olen kertonut blogissa aiemmin, että vietämme talvihäitä tämän vuoden alussa. Näin teimmekin viime lauantaina. Mutta. Menimme naimisiin jo syyskuussa 2022 Digi- ja Väestötietovirastossa (hirveä sanahirviö, käytän myöhemmin tekstissä maistraattia) ja lähdimme Kreikkaan häämatkalle.

Nopeampi yllätysavioitumisemme aiheutti hämmennystä, ymmärrettävästi. Somessa en kertonut vihkimisestä lainkaan, olen puhunut kaikille tulevista häistä. Instagramin profiilissani luki ”Wedding 2023”. Tämä on koko ajan ollut totta – meillä olisi häät tammikuussa 2023. Kyseessä oli kuitenkin avioliiton siunaus kirkossa sekä hääjuhlat.

TAUSTAA

Hieman taustaa. Mieheni kosi minua kesäkuun lopussa. Olimme ennen kosintaa keskustelleet nopeasta avioitumisesta kosinnan jälkeen, sillä en halunnut olla vuosia kihloissa, jos kerran oltiin jo päätetty mennä naimisiin. Yli 30-vuotiaana on jo melko varma siitä mitä haluaa parisuhteelta. Sitä paitsi elämä on lyhyt ja huomisesta emme tiedän, kuten saimme viime vuonna kokea. 

Pohdimme vaihtoehtoja miten, milloin ja millä porukalla vihkiminen/häät toteutetaan. Vaihdoimme suunnitelmia ja mieltämme monesti. Ensin mietimme pieniä n. 20 hengen maistraattihäitä joulukuussa 2022 ja ravintolaillallista tämän jälkeen. Kaikki oli jo varattu. Tämä ei kuitenkaan tuntunut minusta oikealta ja ahdistuin asiasta niin paljon, että otin asian puheeksi puolisoni kanssa.

Olin vuosia haaveillut isoista yli 100 hengen kirkkohäistä. Olen perhekeskeinen ihminen, romantikko ja rakastan rakkautta. Unelma-ammattini oli vuosikausia hääsuunnittelija. Haaveilin näyttävästä häämekosta ja siitä hetkestä, kun kaikki läheiset katsovat minun kävelevän isäni kanssa alttarille tulevan aviomieheni luo. En ollut valmis päästämään tästä unelmasta irti. Puolisoni taas halusi mahdollisimman vaatimattoman avioitumisen ja pienet juhla.

Lähdimme pohtimaan miten saisimme nämä kaksi hyvin vastakohtaista toivetta yhdistettyä kompromissiksi. Puhuimme paljon. Riitelimme jopa. Kysyin mielipiteitä lähipiiriltä.

Päädyimme sellaiseen kompromissiin, että avioituisimme salaa maistraatissa ja avioliittomme siunattaisiin myöhemmin kirkossa. Minulle oli tärkeää saada siunaus avioliitolle kirkossa läheisten läsnä ollessa. Siunauksen yhteydessä pitäisimme n. 70 hengen hääjuhlan. Olen ylpeä siitä, että päädyimme kompromissiin, joka sopi meille molemmille. Otimme kummankin toiveet huomioon ja joustimme puolin sekä toisin – myös hääjuhlaan liittyvissä asioissa. Kyse on kuitenkin todella isoista once in a lifetime-asioista.

Peruimme joulukuisen maistraattiajan ja siirsimme sen aikaisempaan ajankohtaan eli syyskuun loppuun. Me olimme jo aiemmin varanneet Kreikan matkan syyskuun loppuun, joten päätimme, että se voisi hyvin olla samalla meidän häämatka. Tämä matka oli siis hyvin pitkälti se, mikä määritti virallisen vihkimisen ajankohdan.

Matkan lisäksi ratkaiseva tekijä oli kohdunulkoinen raskauteni, joka päättyi leikkauspöydällä elokuussa. Se laittoi tärkeysjärjestykseni uusiksi monessa asiassa ja sitoi meidät pariskuntana tiukemmin yhteen. Halusimme tämän hirveän kokemuksen jälkeen vastapainoksi iloisen asian. Kolmas asia oli isoäitini eli mammani, joka oli saattohoidossa pitkäaikaisen sairauden vuoksi. Halusin, että mamma ehtisi kuulla meidän avioliitosta ja hän ehtikin ennen kuin nukkui pois. ❤

VIHKIMINEN

Maistraatissa oli paikalla vain minun pitkäaikaisin ystäväni ja kummipoikani. Toinen todistaja tuli viraston puolesta ja oli meille tuntematon. Puolisoni ei halunnut vielä tässä vaiheessa kertoa lähipiirilleen vihkimisestä.

Vihkipäivään mahtui vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun emme meinanneet löytää parkkipaikkaa maistraatin edestä, myöhästyimme vihkimisestä muutaman minuutin, unohdin hääkimppuni kotiin ja vihkitodistukseen oli kirjoitettu minun uusi sukunimeni väärin. Mutta eikö vihkipäivään aina liity jotain sähläystä?

Tilaisuus maistraatissa oli lyhyt, mutta kaunis ja erittäin tunteellinen. Itkin alusta loppuun. Meidät vihki julkinen notaari, joka puhui arvokkaasti ja kauniisti. Hän aloitti tilaisuuden koskettavalla runolla. Pidimme toisiamme käsistä kiinni koko toimituksen ajan. Mieheni katsoi minua koko toimituksen ajan silmiin, mikä rauhoitti minua. Hänen silmistään näkyi varmuus.

Tuntematon toinen todistaja videokuvasi vihkimisen ja päätimme näyttää videon hääjuhlassamme.

SUHTAUTUMINEN

Kerroimme avioitumisesta lähipiirillemme vähitellen joko häämatkan aikana tai pian sen jälkeen. Nopeampi avioitumisemme aiheutti hämmennystä, kuten postauksen alussa mainitsinkin. Pääasiassa ihmiset olivat kuitenkin iloisia. Osa vaikutti todella onnellisilta meidän puolesta, osa jopa loukkaantuneilta. Koimme, ettemme olleet tilivelvollisia kenellekään ratkaisustamme, emmekä lähteneet sen enempää selittelemään valintojamme.

Ajattelimme antaa ihmisille aikaa sulatella isoa uutista. Ajattelin, että ehkä asia konkretisoituu monille vasta avioliiton siunauksessa ja hääjuhlassa. Näin kävikin. Minustakin tuntuu, että avioliittomme alkoi ”kunnolla” vasta kirkon ja hääjuhlan yhteydessä, vaikka paperilla olemme olleet avioliitossa jo yli 4 kk.

Muutaman kuukauden sulattelu oli ratkaiseva tekijä monelle läheiselle ja tunnelma kirkossa sekä juhlapaikalla oli lämmin ja rakastava. Vieraat tuntuivat viihtyvän ja olevan aidosti onnellisia meidän puolesta. Tämä lämmittää sydäntäni enemmän kuin sanat voivat kuvailla.

Kuvat: Eveliina Nokelainen / Nyblin 

Nyt kun häät on juhlittu ja häästressi alkaa helpottaa,

aion kirjoitan blogiin avioliiton siunauksesta ja itse hääjuhlasta.

Odotan virallisia hääkuvia, jotta voin kuvittaa postauksen niillä  ❤

Tämän postauksen kuvat ovat meidän viime kesäisiä kihlakuvia,

jotka on ottanut sama valokuvaaja eli rakas ystäväni.

-Lilli

 IG: @lilli_anneli 

 BLOG’S FACEBOOK PAGE