Uusi työ ja identiteettikriisi

sailor4.jpg

Moi! Olen Lilli, 27 v. ja mulla on identiteettikriisi.

 

Luulin jo vuosia sitten tietäväni kuka olen ja mitä haluan. Luulin, että identiteettini olisi valmis ja muuttumaton. Toisaalta, olen samanaikaisesti aina tuntenut olevani ulkopuolinen – en ole löytänyt paikkaani. Kirjoitin aiheesta postauksen puoli vuotta sitten. Vähän samat fiilikset ovat taas nousseet pintaan.

Jokaisella meistä on erilaisia rooleja. Muistan lukion psykologian tunnilta, että ihmisellä on niitä keskimäärin 10. Ne ovat niitä, jotka tekevät meistä meidät. Luettelemme niitä, kun esittelemme itsemme. Biologiset roolit (ikä ja sukupuoli) on meille annettu, mutta osan rooleista hankimme itse; esim. siviilisääty ja ammatti. Jokaisella on myös tilapäisiä rooleja; asiakas, potilas, synttärisankari.

Omia (pysyviä) roolejani ovat tällä hetkellä ainakin seuraavat: suomalainen, nainen, avopuoliso, sisko, tytär, sukulainen, ystävä, kummitäti, työntekijä, bloggaaja. Sitten vielä pysyviä ominaisuuksiani; olen brunette, käytän luonnonkosmetiikkaa, suosin terveellistä ruokaa, harrastan vesijuoksua, rakastan Kreikkaa. Olen kissaihminen. Sairastan skolioosia. Olen vahva ja periksiantamaton. Pidän itseäni hyvänä ystävänä. Näitä tulisi mieleen vielä enemmänkin, mutta tuossa oleellisimmat.

 

Mutta mitä sitten, kun iskee epävarmuus ja alkaa kyseenalaistaa tiettyjä rooleja tai ominaisuuksia?

 

sailor5.jpg

 

Kriisini koskee itse asiassa monia roolejani, mutta päällimmäisenä on mielessä työminäni. Olen koulutukseltani hyvinvointineuvoja, mutten ole tehnyt niitä töitä puoleen vuoteen. Aloitin tällä viikolla työskentelyn uudessa työpaikassa sairasloman/työttömyyden jälkeen ja minun on pitänyt omaksua uusi rooli työntekijänä eri paikassa ja eri tehtävissä kuin ennen. Hyvinvointi on kuitenkin edelleen iso osa elämääni sekä blogiani ja seuraan tiiviisti mitä luontaisalalla tapahtuu. Siksi blogin kuvauksessakin lukee (vieläkin) ”paloja hyvinvointineuvojan elämästä.”

Tässä hyvä aasinsilta seuraavaan kriisin aiheeseen; blogiin. Olen kirjoitellut hieman yli vuoden. Blogi on muovautunut ja kasvanut matkalla (enemmän kuin osasin odottaa) ja se vie paljon aikaani. Se ei kuitenkaan haittaa, koska tuntuu mukavalta uppoutua blogin syövereihin vapaa-ajalla. En koe paineita postauksien julkaisusta. Jos elämässä on useita stressaavia asioita ja mieli matala, jätän tietokoneen avaamatta hyvällä omalla tunnolla – joskus jopa monena päivänä.

Mutta se kriisi.

Olen päättänyt kirjoittaa jatkossa vähemmän luontaistuotejuttuja ja lopettaa Wednesday Wellness-postaussarjan. Ehkä se johtuu siitä, ettei hyvinvointineuvoja ole enää päivittäinen roolini ja osittain myös siitä, että joihinkin luontaispostauksiin on tullut negatiivisia kommentteja. Energia ei riitä alkaa väittelemään kommenttikentässä. Jokainen saa uskoa mihin haluaa ja käyttää tai jättää käyttämättä mitä parhaaksi näkee. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että jättäisin luontaisen hyvinvoinnin täysin pois blogin aiheista ja vinkkejä saa jatkossakin kysellä! Luonnonkosmetiikkapostauksia sekä reseptejä tulee jatkossakin, tämä muutos ei koske niitä.

Lisäksi.

Mulle tuli muutama päivä sitten blogin sähköpostiin kutsu liittyä toiseen blogiportaaliin. Kyseessä on kansainvälisempi, tyyliltään hieman erilainen portaali. Toisaalta blogin siirtäminen houkuttaisi, koska uudistuminen tekisi ehkä hyvää, mutta tykkään kirjoitella Lilyssä. Täällä on tullut solmittua muutamia ”someystävyyksiä” ja juuri yhteisöllisyys on paras asia. Blogini nostettiin juuri etusivulle, enkä senkään takia haluaisi lähteä. Ja seuraisivatko lukijat mukana? Sitten siinä on vielä sekin, etten koe olevani riittävän hyvä kyseiseen blogiportaaliin (ei silti, sama fiilis tulee välillä täälläkin, koska täällä on niin mahtavia bloggaajia.)

 

sailor2.jpg

 

Näiden työ- ja harrastusasioiden lisäksi roolini ystävänä on ollut hakusessa jossain määrin. Lainaus yksinäisyys-postauksesta: ”Olen iloinen ja kiitollinen muutamista läheisistä ihmissuhteista elämässäni. Huomaan silti välillä suojautuvani ja jättäytyväni tahallani ulkopuoliseksi jopa niissä, vieläkin. Tämä on kai joku itsesuojelureaktio. Läheisten ystävien vaihtuvat elämäntilanteet lisäävät välillä ulkopuolisuuden tunnetta – on vaikea löytää omaa paikkaansa toisen elämässä. Varsinkin, kun en todellakaan halua tyrkyttää itseäni.” Tämä asia pitää edelleen niin hyvin paikkansa.

Olen siinä mielessä onnekas, että muutama läheinen ystävyyssuhde on kestänyt jo vuosia läpi elämän muuttuvien tilanteiden ja kriisien, mutta edelleen on välillä vaikeaa löytää paikkaa aikuisiällä toisen elämässä, kun oma sekä toisen elämäntilanne muuttuvat nopeallakin tahdilla. Uskon silti, että jatkossakin löydämme ystävieni kanssa keinot pysyä toistemme elämässä; se ei loppujen lopuksi vaadi muuta kuin kiinnostusta, panostusta ja vastavuoroisuutta. Toivon, että uskallan laskea suojamuurejani jatkossa ja päästää uusiakin ihmisiä lähemmäs – kenties jopa solmia uusia ystävyyssuhteita.

FACT: Yksi ihana ystäväni on tukenut tämän vaikean kevään aikana erityisen paljon. Hän on jaksanut kysellä vointia ja kuulumisia. Joka viikko jonkin jutun jälkeen on tullut viestiä, että ”miten meni?” <3

 

Ja sitten vielä ikuinen kriisin aiheeni…

eli skolioosi, josta olen kirjoitellut lähiaikoina paljon. Monta vuotta meni niin, etten nähnyt itsessäni mitään muuta kuin kyseisen sairauden. Olin vain yksi kävelevä S-kirjaimen muotoinen selkäranka. Tämä oli silloin, kun olin vuosia putkeen sairaslomalla ja mietin mahdollisuuksiani tässä elämässä. Olen tehnyt paljon töitä, jotta olen päässyt tästä ajattelutavasta (suurimmaksi osaksi) eroon. Ajatukset ovat taas nostaneet päätään uuden työn alettua. Mitä jos sairaus vaikuttaa työkykyyni? Teen töitä kuitenkin 30-37.5 h / vko, ainakin syksyyn saakka.

Tulossa jossain vaiheessa oma (pitkä) postaus fyysisen sairauden henkisistä vaikutuksista.

 

sailor3.jpg

 

Olen tullut siihen lopputulokseen, että ihminen kehittyy ja muuttuu jatkuvasti. Erilaisia kriisejä tulee ja menee tietyin väliajoin. Ne voivat viedä elämässä eteenpäin ja johtaa mahdottoman hyviin asioihin. Ne kasvattavat ihmistä. Ne opettavat. Ne luovat mahdollisuuden päästä käsiksi aitoon minään.

Kriisin keskellä pitää antaa ajatuksien ja tunteiden tulla, niitä ei kannata missään nimessä sulkea pois. Jos emme kohtaa muutosta, ajaudumme helposti epätasapainoiseen tilaan henkisesti ja jopa fyysisesti. On tärkeää etsiä hyvää oloa tuovia asioita ja pitää itsestä huolta. Olisi hyvä luoda onnistumisen kokemuksia esim. työssä tai harrastuksissa; niistä saa voimaa ja uskoa tulevaan.

Identiteetin pohdinta jatkuu läpi elämän. Se ei ole koskaan valmis. On tärkeää, ettei asiaa jää pohtimaan yksin, sillä ihminen tarvitsee muita ihmisiä peilaamaan ajatuksia ja tukemaan. <3

 

sailor1.jpg

LOPUKSI: Pidin pitkään blogi-minän ja oman itseni täysin erillään. Blogia kirjoittaessani olin Lilies ja muuten elämässä Lilli. Aloitin kirjoittamalla pinnallisempia juttuja, mutta tässä vuoden aikana ovat jutut muuttuneet henkilökohtaisemmiksi kaventaen eroa blogi-minän sekä oman minän välillä. Vannoin, etten tulisi mainitsemaan omaa nimeäni täällä koskaan, koska apua, mitä jos kaikki tutut löytää tänne?? Voin kertoa, että that ship has sailed, joten ei muutakun tervetuloa! En enää ajattele sen olevan niin iso juttu. Mua ei enää juurikaan kiinnosta mitä tutut ja puolituntemattomat ovat mieltä. Olen kokenut sen verran paskan puhumista selän takana ja maton vetämistä jalkojen alta, ettei tunnu enää missään. Ja ties vaikka joku jopa kävisi täällä aidosta mielenkiinnosta lukemassa näitä juttuja, ehkä jopa tykkää blogistani. Pitää myöntää, että on ihmisiä, joiden en haluaisi koskaan tänne löytävän. Hyvä puoli on kuitenkin se, että mä en välttämättä koskaan saisi tietää, vaikka he tänne eksyisivätkin.

 

Identiteettikriisi on mahdollisuus. Oletteko samaa mieltä?

-Lilies

-Lilli

 

 

P.S. Olen siis oikeesti iloinen ja onnellinen uudesta työpaikasta, vaikkei tekstistä ehkä sitä kuvaa tule! Taloudellinen tilanne helpottaa ja tuntuu kivalta, että mua kaivataan johonkin tiettyyn aikaan. Työporukka vaikuttaa mukavalta ja työhyvinvointi (sekä lakisääteiset asiat) toteutuu paljon paremmin kuin parissa entisessä työpaikassani. Mun piti itse asiassa kirjottaa hehkutuspostaus uudesta työstä, mutta se tuntui väkisin vääntämiseltä, koska mielessä pyörii tällä hetkellä paljon asioita.

 

Kommentit (27)
  1. Oi onnea uudesta työpaikasta!! Ihana, kun tykkäät!

  2. Onnea uudesta työstä!! Seuraan sua edelleen, ei väliä missä kirjoitat 🙂 <3 Kauniit kuvat, missä tuollainen rakennus on? 🙂

    1. Miksi mun sydämet menee aina tuollasiksi merkkijonoiksi?? 🙁

    2. Kiitos!! Voi ihana <3 Se on Reposaaren vanha koulu, Porissa 🙂

      1. Niin ja en osaa sanoa miksi sydän menee välillä tuollaiseksi :/ Mulle käynyt samoin välillä…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *