Uuteen työyhteisöön sopeutuminen

Työ-aiheiset postaukset ovat itselle ajankohtaisia ja niitä voisi kirjoitella vaikka kuinka, sillä aloitin toukokuun alussa uuden työn. Se on myös syy siihen, että blogi ei ole päivittynyt (taas) moneen päivään. Työelämään palaaminen puolen vuoden sairasloman/työttömyyden jälkeen ja vielä eri työpaikassa aloittaminen laukaisivat identiteettikriisin. Siitä selvittyäni törmäsin uuteen haasteeseen; nimittäin uuteen työyhteisöön sopeutumiseen.

Olen lähes kaikissa entisissä työpaikoissani työskennellyt itsenäisesti, yksin vuoron ajan. Työkavereiden kanssa tuli ainoastaan vuoronvaihdon yhteydessä (ja yhdessä työpaikassa tauoilla) vaihdettua muutamia sanoja – lähinnä työhön liittyen. Olen aina tykännyt työskennellä yksin. Silloin ei ole niin paljon merkitystä onko hyvä vai huono päivä tai onko sosiaalisella tuulella, sillä asiakaskohtaamiset saa joka tapauksessa hoidettua ”ammattiminän” kautta.

Nyt olen kuin olenkin sellaisessa tilanteessa, että työskentelen päivittäin 4-7 ihmisen kanssa ja taukohuoneessa sekä pukuhuoneessa pyörii vielä viereisenkin firman työntekijöitä. Miten olen sopeutunut tällaiseen muutokseen ja uuteen työpaikkakulttuuriin? No, aluksi huonosti.

 

kangasala10.jpg

 

Olen blogissa kirjoitellut muistaakseni useammassakin postauksessa, että olen tullut (varsinkin uusien) ihmisten suhteen hyvin varovaiseksi vuosien aikana negatiivisten ja rankkojen kokemuksien jälkeen. Yksinäisyys-postauksessa kerroin, että olen tuntenut koko elämäni vahvaa ulkopuolisuuden tunnetta minne ikinä menenkin. Mun on yleensä haastavaa (nykyään) löytää paikkaani yhteisöistä, tilanteista ja ryhmistä. Olen kasvattanut järeät suojamuurit suojelemaan itseäni. Näillä lähtökohdilla oli siis melkoisen haastavaa astua uuteen työpaikkaan ja -yhteisöön ja se myös näkyi ensimmäisinä päivinä.

 

”Käytös työpaikalla heijastelee usein lapsuuskodin kokemuksia ja rooleja.”

Teatteri-ilmaisun ohjaaja Anni-Veera Aitolehti

Yle.fi

 

Yllätyin itsekin miten araksi olen muuttunut. En osannut hypätä keskusteluun mukaan tai kysellä uusilta työkavereilta mitään henkilökohtaisempaa. Muut työntekijät ovat tunteneet toisensa vuosia ja tietävät toisistaan myös työn ulkopolisia asioita. He viettävät jonkin verran aikaa keskenään myös vapaa-ajalla eli kyseessä on melko tiivis ja läheinen työporukka. He juttelevat tietysti töissä jonkin verran inside-juttuja ja olen ihan pihalla kaikesta. Useimmiten en osaa kommentoida juuri mitään. Monet puhuvat lapsista, koirista, omakotitalon rempasta tai kesäloman ajankohdasta. Mikään näistä aiheista ei ole itselle ajankohtainen, joten eipä siinä jää paljon kommentoitavaa.

Tämän parin viikon aikana työpäivät ovat olleet välillä raskaampia henkisesti kuin fyysisesti. Mieli on ollut väsynyt ja aivot ylikuormittuneet, kun on päässyt pitkän päivän jälkeen kotiin. Se johtuu ihan jo uusien asioiden opettelusta, mutta osittain myös sosiaalisista tilanteista. Olen parina iltana itkenyt illalla kotona poikaystävälle, kun olen vain ollut henkisesti niin loppu. Isot muutokset vaikuttavat muhun yleensä tällä tavalla.

 

Olen muuten koko ajan varmempi siitä, että olen erityisherkkä.

 

kangasala8.jpg

 

Helpottavia tekijöitä ovat kuitenkin olleet äärimmäinen sopeutumiskykyni, (piilosta kaivettu) sosiaalisuuteni, suvaitsevaisuuteni, määrätietoisuuteni, positiivisuuteni ja vahvuuteni. Olen hyödyntänyt näitä ominaisuuksiani päivittäin ja kaikki on vähitellen tuntunut helpommalta.

Keskiviikkoiltana päättyi kuuden päivän työputki ja sinä päivänä tapahtui breakthrough. Olin edellisenä päivänä avautunut fysioterapeutilleni (jota voin oikeastaan kutsua jo kaveriksi ja/tai terapeutiksi) haasteista työyhteisössä ja jäin miettimään hänen sanojaan ja neuvojaan. Tajusin, että ruokin itse eristäytymistäni jos käyttäydyn välttelevästi, en kerro itsestäni mitään, enkä kysele työkavereilta heidän elämästään. Päätin haastaa itseni käyttäytymään sosiaalisemmin, koska mä en oikeesti ole luonteeltani mikään erakko. En halua antaa menneisyyden vaikeiden asioiden vaikuttaa muhun enää niin voimakkaasti. Päätin tosiaan aloittaa keskiviikon ihan eri meiningillä. En pohtisi mikä voi mennä pieleen tai mitä muut musta ajattelee tai tahtooko joku mulle jotain pahaa.

Olin koko päivän rennompi, avoimempi, hymyilevämpi ja sosiaalisempi. Menin muiden mukana tauolle ja pyysin työkaveria lounasseuraksi. Kommentoin keskusteluja joihin en varsinaisesti liittynyt ja tiedustelin asioista, joista en tiennyt. Tuntui, että työkaverit suhtautuivat muhun eri tavalla ja ottivat enemmän juttuihin mukaan. Tunsin itseni tervetulleeksi ja koin yhteisön tuen, jota olen kaivannut. Mulla oli itsellä paljon helpompi olla koko päivän ja tulin selkeästi ulos kuorestani. Tässä jos jossain nähdään oman käyttäytymisen ja ajattelumallin voima.

Se voi silti olla, etten ole ainoa, jolle uusi tilanne on haastava tai ainakin hämmennystä herättävä. Muistan lukion psykologian tunneilta, että ryhmä muotoutuu uudestaan aina, kun uusi jäsen liittyy siihen. Tätä kutsutaan ryhmäytymiseksi. Jokainen joutuu siis hakemaan oman paikkansa ja roolinsa joukossa uudestaan. En osaa vielä nimetä rooliani meidän työyhteisössä, mutta eiköhän se pian ala selvitä. Itsellä on ainakin jo parempi fiilis ja itsevarmempi olo.

Olen myös painottanut itselleni, että kaikkien kanssa ei tarvitse ystävystyä. On ihan ok, vaikka suurin osa uusista työkavereista jäisi vain työkavereiksi, eikä heitä tapaisi vapaa-ajalla ollenkaan. Työpaikalla tärkeintä on kuitenkin itse työ ja se, että tullaan toimeen kaikkien kanssa hyvän ilmapiirin säilyttämiseksi, mutta sydänystäviä ei tarvitse olla.

Mulla on nyt useampi vapaapäivä (huominen kylläkin sairaslomapäivä varpaan takia) ja saan rauhassa sulatella sekä pohtia kaikkea mitä töissä on tapahtunut. Tekee hyvää irtaantua hetkeksi täysin ja palata ensi viikolla positiivisempana!

 

kangasala9.jpg

LUE MYÖS:

Työhyvinvointi

 

Olen hämmästynyt siitä, miten paljon työtä vaatii siirtyä yksintyöskentelystä työskentelemään ryhmässä. Nyt se kuitenkin tuntuu jo paljon helpommalta, kuin aluksi!

Jos joku kamppailee samojen ajatusten kanssa, antaisin neuvoksi tämän:

Ole rohkea, äläkä oleta pahinta.

Hymyile, ole luotettava ja kohtelias.

Tee työsi mahdollisimman hyvin, uskalla kysyä neuvoa.

Jätä turha analysointi ja tilanteen kontrollointi.

Ja hei muista, ihmisiä tässä vaan kaikki ollaan.

 

The only person you can control is YOU.

-Lilli

 

P.S. Olin ihan unohtanut nämä talvella Kangasalla otetut kuvat tiedostojen syövereihin! Halusin ne kuitenkin käyttää, vaikka vähän talvisia ovatkin 😀

Kommentit (17)
  1.  

    ÄLÄ KOSKAAN ajattele,
    ettet ole kyllin hyvä.
    Uskon, että ihmiset arvostelevat
    sinua oman mittapuusi mukaan

    -Isaac Asimov

    Talviset kuvat kyllä, mutta kauniit <3

    1. Tuo oli hyvä ja osuva lainaus! 

      Kiitos <3

  2. Uuteen työpaikkaan ja porukkaan on oikeasti vaikea sopeutua aluksi. Omakohtainen kokemus edellisestä työpaikasta jäi traumaksi mieleen, siksi se onkin entinen työpaikka. Kuppikuntia tuppaa muodostumaan varsinkin naisvaltaisilla työpaikoilla. Tsemppiä sulle ihan valtavasti!! Sulla on ainakin asenne kohdillaan 🙂

    1. Ahdistaa juurikin tuo kuppikuntien muodostuminen, oon aina vihannut niitä. Kiitos paljon! 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *