Wednesday Wellness: Elixir Audace – hoitava luonnontuoksu
(Wednesday Wellness siirtyi tällä viikolla poikkeuksellisesti torstaille)
Altistuin homeelle n. 5 vuotta sitten asuessani kerrostaloasunnossa, jossa oli ilmanvaihto- sekä lämmitysongelmia kylpyhuoneessa. Vaihdoin asuntoa, mutta uskomatonta kyllä, uudestakin asunnosta löytyi hometta. Oireilin voimakkaasti; minulle puhkesi raju astma ja tulin todella herkäksi tuoksuille ja kemikaaleille. Olen joutunut homealtistuksen takia laittamaan uusiksi pesuaineet, ihon- ja hiustenhoitotuotteet sekä kosmetiikan. Myös samanaikaiset hyvinvointineuvojaopinnot ohjasivat siirtymistä luonnonkosmetiikkaan.
Kodin pesuaineet vaihdoin tuoksuttomiin ja/tai luontaisiin vaihtoehtoihin, jotka sisältävät eteerisiä öljyjä – ne eivät aiheuttaneet mitään oireita. Omat pesuaineet ja voiteet vaihdoin luonnollisiin, tuoksuttomiin tai hyvin mietoihin versioihin. Hiustuotteeni ovat luonnonkosmetiikkaa ilman synteettisiä tuoksuja.
Hajuvedestä oli vaikein luopua, mutta se aiheutti eniten astmaoireita, joten oli pakko. Meni puoli vuotta ennen kuin pystyin kokeilemaan edes luontaista tuoksua muutettuani pois viimeisimmästä homekämpästä. Nykyään pystyn käyttämään tiettyjä tuoksuja, mutten juurikaan kemiallisia. Eteeriset öljyt, tai niihin pohjautuvat tuoksut sopivat minulle päivittäiseenkin käyttöön.
Sain Rimita Greenilta jokin aika sitten testattavaksi luontaisen Elixir Audace -tuoksun, josta ei ainoastaan tullut uusi päivittäinen tuoksuni, vaan se kiilasi suoraan lempihajuvedekseni! Siitä tulee mieleen jokin ihana jälkiruokaleivos. Tuoksu on huumaavan koukuttava, viettelevä ja makea, mutta pehmeä. Naisellinen sopii myös hyvin kuvaamaan sitä.
Audace ei aiheuta mitään astmaoireita kaltaiselleni tuoksuherkälle ihmiselle, eikä tarvitse murehtia synteettisten kemikaalien imeytymisestä verenkiertoon.
Luonnollisuuden lisäksi tuoksulla on hoitavia vaikutuksia. Elixirin tuoksut sisältävät tohtori Bachin kukkauutteita, joilla voidaan hoitaa funktionaalisesti erilaisia tiloja, kuten stressiä, unettomuutta tai ahdistusta. Alkuperäisiä Bachin kukkatippoja on 38 kpl. Jokainen Elixir-tuoksu on ainutlaatuinen sekoitus Bachin terapeuttisia kukkauutteita. Tuoksut ovat Ecocert-sertifioituja, 100 % puhtaita ja turvallisia. Ne valmistetaan Ranskassa.
Tässä listattuna kaikki Elixirin tuoksut ja niiden ominaisuudet. Tiedot Rimita Greenin sivuilta:
Eau de toilette:
Audace
Stimuloiva tuoksu, jossa vivahtaa valkoinen frangipani yhdistettynä maustetun Ylang-ylangin kanssa.
Sen sisältämät Bachin kukkauutteet auttavat vahvistamaan ja lisäämään itsevarmuuden tunnetta.
Allégresse
Energisoiva EdT, jonka raikas ja virkistävä tuoksu perustuu verbenaan ja bergamontiin.
Sen sisältämät Bachin kukkauutteet auttavat lisäämään energian ja innostuksen tunnetta.
Félicité
Rentouttava tuoksu, jonka alkutuoksuina olevat salvia ja laventeli yhdistyvät pohjatuoksuina oleviin bergamontiin ja pachouliin. Sen sisältämät Bachin kukkauutteet auttavat palauttamaan tyyneyttä ja hyvänolon tunnetta.
Harmonié
Rauhoittava tuoksu, jonka vivahteisessa tuoksupohjassa yhdistyy vihreä viikuna vaniljapohjaiseen vesimeloniin. Sen sisältämät Bachin kukkauutteet auttavat purjehtimaan läpi päivittäisten yllätysten.
Parfyymit:
Présence
Ainutlaatuinen luonnollinen parfyymi, jossa luonnollisiin tuoksuihin on yhdistetty hyvinvointia lisääviä Bachin kukkauutteita.
Elegantti hieman kukkainen tuoksu, jonka sisältämät Bachin kukkauutteet on valittu vahvistamaan sisäistä rauhaa sekä luomaan uudenlaista positiivista näkökulmaa ympäristöön parantaen kommunikointia ympärillä oleviin.
Vivacité
Ainutlaatuinen luonnollinen parfyymi, jossa luonnollisiin tuoksuihin on yhdistetty hyvinvointia lisääviä Bachin kukkauutteita.
Energinen, Unisex-tuoksu, jonka sisältämät Bachin kukkauutteet on valittu lisäämään itsetuntoa ja sisäistä voimaa vahvistaen positiivisia tunteita.
Olen käyttänyt Audacea melkein päivittäin. Suihkautan pullosta kerran toiseen ranteeseen, jonka jälkeen hieron ranteita yhteen. Vaikutus alkaa hyvin nopeasti, sillä hoitavat aineet pääsevät imeytymään ranteen ohuelta iholta. Toisen suihkauksen laitan niskaan ja se tarttuu siitä hiuksiin, jolloin tuoksu kestää pidempään. Luontaiset tuoksut eivät säily yhtä voimakkaina kuin kemialliset, mutta se on vain positiivinen asia. Audacen sävy muuttuu hieman päivän aikana, siitä tulee uusia vivahteita esiin. Pidän pulloa yleensä mukana, joten voin lisätä sitä muutaman tunnin välein, jos olen koko päivän liikkeellä.
Voiko luonnontuoksu hoitaa kehoa ja mieltä?
Kyllä voi. Olen todennut tämän niin monesti eteeristen öljyjen kanssa ja varsinkin nyt tämän Elixirin hajuveden kohdalla. Olen pirteämpi ja väitän saavani enemmän aikaan niinä päivinä, kun olen laittanut hajuvettä. Se lisää itsevarmuutta. Tämä tuli todistettua ihan käytännössä eräässä lauluprojektissa. Yhden kappaleen korkeat kohdat tuottivat ongelmia, en saanut niitä millään menemään. Tiesin, että se on kiinni itseluottamuksesta, koska olin ennenkin pystynyt laulamaan ne kohdat, jopa livenä. Seuraavan äänityssession aikana lauloin kappaleen alusta loppuun ilman taukoja ja ongelmia. Ihmeteltiin siinä äänittäjän kanssa, että miten ihmeessä se nyt meni niin hyvin. Olosuhteet olivat täysin samat kuin pari päivää aikasemmin. Muuta eroa en keksinyt, kuin se, että olin ottanut hajuveden käyttöön. Ja huom, pystyin laulamaan, vaikka olin laittanut aamulla hajuvettä! Voin kertoa, että synteettisestä hajuvedestä olisin mennyt niin tukkoon, että lauluhommat olisi saanut unohtaa täysin.
// I suffered from severe asthma due to mold exposure a few years ago. I was forced to replace all my household chemicals and personal cosmetic products with fragrance-free and/or natural ones. I couldn’t wear any perfume at all for a long time. After I moved away from the apartment with mold, my asthma got a little better. About six months later I was able to try on some essential oil based fragrance and it didn’t cause any asthma symptoms. Now I’ve been testing Elixir & Co’s natural Eau de Toilette: Elixir Audace. Elixir perfumes contain Bach’s Flower Remedies, which are used to treat all kinds of problems; for example insomnia, anxiety or stress. Audace stands for confidence; it helps to increase self-confidence. Audace is my new favorite scent. It’s feminine, sweet, seducing, but soft.
Jos Elixirin tuoksut kiinnostavat, voit tilata niitä Rimita Greenin omasta verkkokaupasta.
Ensi viikolla tulossa postaus Elixirin terapeuttisista öljyistä, joita olen testannut mm. stressiin ja unettomuuteen. Jos luontaiset tuoksut, eteeriset öljyt ja niiden vaikutukset kiinnostavat, niin suosittelen lukemaan!
-Lilies
tuote saatu blogin kautta
*mainoslinkki
Kuulostaa hyvältä! Minkä hintainen on? 🙂
Kiva kuulla! 🙂 Esim. Biodelly.fi:llä Elixirin Edt:eiden hinta on 30 € ja parfyymien 44 €. Mun mielestä ihan kohtuulliset hinnat jos miettii hajuvesiä yleensä 🙂
Itsellä kokemusta bachin rescue remedystä. Ihan huippua että on niistä tehty hajuvesi!
Mahtavaa! Rescue remedyä löytyy itseltäkin kaapista 🙂 On kyllä huippua että Bachin kukkatippoja on sisällytetty näihin!