Wednesday Wellness: Työhyvinvointi
Työhyvinvointi on asia, josta puhutaan jatkuvasti enemmän, mikä on ehdottoman hyvä juttu. Henkinen hyvinvointi työssä tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että työntekijä viihtyy ja voi toteuttaa itseään. Työn tulisi vastata tekijänsä valmiuksia selvitä hommasta. Sekä työnantajalla että -tekijällä on vastuu työhyvinvoinnin ylläpitämisestä sekä edistämisestä – työntekijän tulisi tuoda ilmi selkeät epäkohdat.
Työhyvinvointi on monen tekijän summa. Siihen vaikuttavat mm. työympäristö ja -yhteisö, esimiestoiminta sekä työmäärä. Hyvinvoinnin tulee näkyä työn arjessa, sitä ei pysty parantamaan pelkillä TYKY-päivillä tai muulla vapaa-ajan toiminnalla.
Hyvinvoivassa työyhteisössä:
- työolot on järjestetty hyvin, työssä on viihtyisää
- vuorovaikutus työntekijän ja -antajan välillä on hyvä
- aikaa ja henkilökuntaa on tarpeeksi työn tekemiseen, työmäärä pidetään aisoissa
- ollaan avoimia, ongelmistakin voidaan puhua
- innostetaan ja kannustetaan, ilmapiiri on hyvä
- annetaan myönteistä palautetta
- työkaverit tukevat toisiaan
- informaatio kulkee
- luotetaan
Hyvinvoiva työntekijä tulee mielellään töihin, on motivoitunut sekä kokee itsensä tarpeelliseksi. On tärkeää, että työntekijä pääsee hyödyntämään osaamistaan ja vahvuuksiaan sekä saa työstään palautetta. Pitäisi pyrkiä siihen, että jokainen työyhteisössä kokee kuuluvansa yhteisöön.
Miten pahoinvoiva työntekijä oireilee?
Tämän päivän työelämässä on kovat tehokkuusvaatimukset. Työmäärä saattaa olla liiallinen, eikä työ välttämättä vastaa työntekijän osaamista tai odotuksia. Työ voi alkaa rasittaa niin fyysisesti kuin henkisesti. Stressi voi aiheuttaa monenlaisia oireita; esim. unihäiriöitä, heikentynyttä keskittymiskykyä, hajamielisyyttä, ahdistusta, aloitekyvyttömyyttä, jopa masennusta. Fyysisistä oireista yleisimmät ovat pääkipu, vatsaoireet, erilaiset sydäntuntemukset, selkäsärky ja flunssa-/tulehduskierteet. Nämä ovat psykosomaattisia oireita, joiden voimakkuus ja kirjo vaihtelee hyvin yksilöllisesti. Jopa hiustenlähtö on mahdollista liiallisen kuormituksen seurauksena.
Jos tuntuu, ettei enää jaksa työssä, voi ensimmäinen askel olla keskustelu asiasta luotettavan työkaverin kanssa. Työkaverit voivat olla tukena, jollakin voi jopa mahdollisesti olla samoja tuntemuksia. Ongelmaa ei kuitenkaan voi yleensä ratkaista ottamatta sitä puheeksi työnantajan kanssa. Työnantajan ja -tekijän tulisi yhdessä keskustella miten ongelma voidaan ratkaista tai miettiä miten työstä voisi tehdä vähemmän kuormittavaa. Vaikeassa tapauksessa voi olla hyvä ottaa yhteyttä työterveyshuoltoon tai aikuispsykiatrian vastaanotolle. Joskus ongelma voi olla yksityiselämässä ja se vain heijastuu työelämään – tai sitten ongelmaa on molemmissa. Tällöin voi olla paras vaihtoehto käydä asioita läpi ulkopuolisen kanssa.
Työpaikkakiusaaminen on vakava ja monesti vaiettu asia. Ristiriidat ja väärinymmärrykset työpaikalla ovat normaaleja, mutta työpaikkakiusaamisella tarkoitetaan jatkuvaa ristiriitaa tiettyjen henkilöiden välillä, (seksuaalista) häirintää, alistamista tai huonoa kohtelua. Se voi olla toisen ihmisen vähättelyä, puuttumista ulkonäköön tai naurunalaiseksi saattamista. Työntekijästä saatetaan puhua selän takana pahaa ja häntä kritisoidaan, jopa ilman syytä. Työtä voidaan jakaa liikaa tai liian vähän ja tärkeät asiat jätetään kertomatta.
Huonoa käytöstä ei saa sallia – siihen tulee puuttua välittömästi. Jos tiedät, että työkaverisi on joutunut työpaikkakiusaamisen kohteeksi, yritä puuttua tilanteeseen. Työntekijä itse ei välttämättä osaa tai uskalla puolustautua tai kertoa kenellekään miltä tuntuu. Tällainen tilanne on ahdistava ja nöyryyttävä. Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajaa korjaamaan tilanteen saatuaan tiedon työpaikkakiusaamisesta. Se on silti monesti helpommin sanottu kuin tehty, varsinkin jos kiusaaminen tapahtuu työnantajan toimesta. Jos itse koet olevasi kiusaamisen kohteena (varsinkin esimiehen taholta), kerää rohkeutta ottaa yhteyttä esim. työsuojeluvaltuutettuun, luottamusmieheen tai ammattiliittoosi. Työterveyshuollosta löydät myös apua ja sitä kautta voi saada lähetteen esimerkiksi psykologille. Heillä on vaitiolovelvollisuus; voit keskustella luottamuksella työhösi liittyvistä ongelmista.
Jos sinulla on jatkuvasti tunne, että työ rasittaa liikaa tai homma ei vaan yksinkertaisesti suju, on liian kiire ja olet stressaantunut, etkä jaksa hoitaa muita arkisia asioita, mieti, onko kyse selkeästä ongelmasta työpaikalla tai itse työhön liittyen. Voisiko työhyvinvointia edistää tai parantaa? Oletko tauon tarpeessa? Auttaisiko asioiden selvittely jonkun ulkopuolisen kanssa? Onko työ sittenkään sopiva, haluatko jotain muuta?
Tämä aihe on minulle tuttu. Olen joutunut kokemaan työpaikkakiusaamista ja olen työskennellyt parissakin paikassa, joissa työhyvinvoinnille ei annettu painoarvoa. Sitä jaksaa jonkin aikaa liian kauan ennen kuin mitta täyttyy lopullisesti. Silloin vasta tajuaa, että hitto, mulla on oikeus nostaa itseni ja terveyteni ykköseksi. Haluaako joku jakaa kokemuksia tästä aiheesta?
// When we invest in well-being at work, it benefits everyone. When a working individual feels competent and satisfied in their role, they put more effort in working. A healthy employee feels motivated and important. They should be able to use their skills and strengths at work. If any work-related problems come up, they should be addressed by the employer. Bullying and harrashment of any kind are never acceptable in working environment (or anywhere else.) If you are experiencing this, I recommend contacting occupational health care or a safety representative. Remember to take care of your well-being!
Muista huolehtia jaksamisestasi,
-Lilies
P.S. Postauksen kuvat on otettu aiemmin kesällä (poikaystävästä on kuoriutunut todellinen blogikuvaaja :D) Halusin laittaa asiapostaukseen iloisia, kesäisiä kuvia keventämään (jos joku ihmettelee miten kuvat liittyy tähän)
Hyvä postaus! Itselle ajankohtainen aihe, valitettavasti. Olet oikeassa siinä, että liian kauan jaksaa katsella sitä menoa… On vaikea lähteä tutusta ja turvallisesta, vaikka hyvät puolet alkaa käydä vähiin. Kirjoituksesi laittoi taas miettimään asiaa, sain voimaa tästä. Kiitos.
Kiitos kommentistasi, lämmitti mieltä kovasti viimeinen lause :’)
Tosi harmillista, että aihe on sulle ajankohtainen – sitä ei toivoisi kenellekään. Oon sitä mieltä, että näistä asioista puhutaan liian vähän ja myös siksi on vaikea tehdä ratkaisua suuntaan tai toiseen. Sitä ajattelee, että mitä jos kuvittelenkin kaiken? Toinen hankala asia on se, että moni sietää mieluummin huonoa kohtelua työpaikalla tai huonoja työoloja, koska siihen on tottunut. Se on kuitenkin se tuttu ja ”turvallinen.” Yleensä pitää tapahtua joku isompi negatiivinen asia, ennen kuin on valmis vaihtamaan paikkaa tai jopa jäämään työttömäksi.
Kerrassaan kattava postaus! Mielestäni oli hyvin ilmaistu, että hyvinvoinnin tulee näkyä nimenomaan työn arjessa. Ei pelkästään TYKY-päiviä ym pitämällä. Tämä on niin totta, ja voisin kuvitella että monella menee tässä pieleen. Paljon muutenkin viisaita asioita. Mielenkiintoinen teksti lukea 🙂
Voi, kiitos kovasti !
Mitä nyt tuttujen töitä sivusta olen seurannut, niin monen työpaikalla on ongelmia nimenomaan perusasioissa ja työn arjessa, joita koitetaan paikkailla TYKY-päivillä ja illanistujaisilla. Toki nekin on varmasti kivoja välillä, mutta ei ne vaikuta työhyvinvointiin niin paljon kuin ajatellaan!