Ladataan...
Lilies & Life

Kun en vaan tiedä mitä tekisin elämälläni.

 

Okei aika diippi aloitus, mutta täysin totta. Olen ollut nyt 3 viikkoa työttömänä. Määräaikainen työsuhteen päättyi 30.9. Ensimmäinen työttömyysviikko oli helppo sillä olimme Kreikan Lefkaksella. Matkalla ei tarvinnut murehtia juuri mistään.

Nyt ahdistus on nostanut päätään. Olen hakenut muutamaan työpaikkaan ja kahdessa rekryssä pääsin seuraavaan vaiheeseen. Kävin jopa yhdessä työhaastattelussa, mutta kokemus oli niin kamala, että laitoin haastattelun jälkeen firmaan sähköpostiviestiä, etten ole enää kiinnostunut työpaikasta. Oikeesti se järkytyksen määrä, kun ensimmäiseksi kysytään lapsentekosuunnitelmista ja mahdollisista kroonisista sairauksista sekä muista henkilökohtaisista asioista, jotka vaan meni liian pitkälle JA on laittomia kysymyksiä. Tuli niin puun takaa, etten osannut edes sanoa mitään järkevää takaisin!

Siitä toisesta paikasta ei sitten enää kuulunutkaan toisen vaiheen jälkeen mitään, mikä yllätti. Hain kyseiseen yritykseen töihin jo viime keväänä, jolloin pääsin ryhmähaastatteelun saakka. Hain kolmattakin työpaikkaa, josta sain erittäin tylyn vastauksen takaisin. Tämä oli myös sellainen firma, johon olin hakenut ennen töihin ja päässyt haastatteluun. Ajattelin, että näiden kahden yrityksen rekrytoijat ottaisivat positiivisesti sen, että olen edelleen kiinnostunut samasta työpaikasta ja arvostaisivat lisäkokemusta, jota olen tänä vuonna kerryttänyt. No, eipä se sitten mennytkään niin...

 

 

Olen pohtinut kovasti tuliko siinä kaameassa työhaastattelussa ilmi se asia, jota muutkin potentiaaliset työnantajat pohtivat kohdallani; olen 28-vuotias lapseton, kihloissa oleva nainen. En todellakaan ole ihanteellinen valinta työmarkkinoilla. Vaikka sen ei pitäisi, eikä se saisi, vaikuttaa (!). Olen miettinyt sitäkin onko joku haastattelija esimerkiksi päätynyt blogiini, onhan tämä pieni kaupunki. Jo blogin kuvauksessa kerron taistelusta skolioosia ja fibromyalgiaa vastaan (mitä en kyllä kadu yhtään.) Se ei silti tarkoita, että olisin työkyvytön. Olen ollut selän takia sairaslomalla viimeisen vuoden aikana yhteensä 2 päivää.

Uskon siihen, että kaikki tapahtuu syystä. Ehkä minun ei ollut tarkoitus päästä töihin niihin paikkoihin, joihin hain. Toisaalta haluanko edes mennä takaisin asiakaspalvelutyöhön?

Minulla on jonkin aikaa ollut sellainen olo, että potentiaalini valuu hukkaan. Tiedän, että minusta olisi paljon vaativampiinkin tehtäviin - asiakaspalvelutyötä yhtään väheksymättä! Ainoa tapa valjastaa tämä hukattu potentiaali olisi opiskella lisää. Opiskelu taas ei varsinaisesti houkuttele, ainakaan rahan kannalta. Elämäntilanteeni on tällä hetkellä sellainen, etten pysty jättäytymään pelkän opintotuen varaan todellakaan.

Ainoat vaihtoehdot olisivat siis aikuiskoulutus jollain vaihtoehtoisella rahoitustavalla, oppisopimuskoulutus tai sitten avoin yliopisto ja työskentely sen ohella. Ideaalisin olisi ehdottomasti oppisopimus, mutta se on myös se hankalin vaihtoehto. Ihan kaikkea ei voi opiskella oppisopimuksella ja pitäisi tosiaan löytää se työpaikkakin, joka sitoutuu oppisopimuskoulutukseen. Tuntuu, että nykyään joka puolella on resurssipula tai henkilöstöbudjetti ylittynyt, eikä oppisopimuspaikaa saati työpaikkaa irtoa.

 

 

Olen viimeiset pari päivää miettinyt tosissani avointa yliopistoa. Tykkään työskennellä ja opiskella kotona omien aikataulujen mukaan. Lisäksi osa-aikatyö olisi mahdollinen opiskelun ohella. Opinnot toki maksavat avoimella puolella, mutta hinta on varsin kohtuullinen.

Se mitä mietin avoimessa yliopistossa on opintojen kannattavuus. Onko perusopinnoista (+aineopinnoista) toisaalta hyötyä, sillä koko tutkintoa ei voi suorittaa avoimella puolella. Ala, joka kiinnostaa minua eniten on vielä sellainen, että tutkinto-opinnot voi suorittaa ainoastaan yhdessä ainoassa Suomen yliopistossa, joka sijaitsee todella kaukana kotikaupungistani. Muutto ei ole mahdollinen pitkään aikaan. Eli hyödynkö opiskelusta loppujen lopuksi kovinkaan paljon? Tottakai kaikki opiskelu on aina kannattavaa, mielenkiintoista ja mieltä avartavaa, ja saattaa ohjata oikeaan suuntaan elämässä sekä mahdollisesti auttaa löytämään sen oman jutun, mutta silti mietityttää.

 

// I don't really know what I wanna do with my life. I've been unemployed for 3 weeks now. I've applied for different jobs but I've been turned down or never heard back from them. Well, I was invited to one job interview but it went horribly wrong and I turned the possible position down myself. Now I'm thinking should I go back to school or continue looking for a job?

 

Nyt saa kertoa kokemuksia avoimesta yliopistosta!

Vertaistukea kaivataan muutenkin jos joku on samanlaisessa elämäntilanteessa.

Miten sinä päädyit omalle urallesi?

-Lilli

Ladataan...
Lilies & Life

 

Aloitin toukokuun alussa uuden työn. Tiesin alusta alkaen, että sopimukseni olisi määräaikainen. Minun annettiin kuitenkin ymmärtää, että työsopimusta voitaisiin mahdollisesti syksyllä jatkaa, mikäli saavutan tavoitteet ja kaikki menee muutenkin hyvin. 

Aloin kysellä jatkosta varovasti jo noin kuukausi sitten. Silloin ei vielä tiedetty mitään. Itse tiesin, että olin tehnyt työni hyvin - se oli myös kerrottu minulle. Elättelin jo toiveita jatkosta. Myös esimies puhui myöhäissyksyn asioista kuin ne koskettaisivat minuakin. Hän käytti jopa lausetta "sillä oletuksella, että sopimus jatkuu." Laitoin siinä uskossa vapaatoiveita loppusyksylle ja ilmoittauduin työpaikan suuren juhlatilaisuuteen, jonka ajankohta olisi joulukuussa.

Viime perjantaina sain sitten kuulla, ettei minua voida palkata pidempään työsuhteeseen. Olin järkyttynyt, sillä en osannut odottaa kyseistä ratkaisua; olinhan ylittänyt lähes kaikki tavoitteet ja minun oli annettu ymmärtää, että olisi mahdollisuus saada pysyvä työpaikka.

Viikkojen epätietoisuudesta johtuva stressi ja ahdistus purkautuivat, enkä kyennyt kuin itkemään. Esimies ja pari työkaveria lohduttivat minua. Pian puhkesi migreeni ja minun oli pakko lähteä kesken päivän kotiin, sillä en vaan pystynyt enää jäämään sinne.

En ole koskaan reagoinut niin vahvasti työelämään liittyvään asiaan. Tykkään työstä, saan siitä paljon irti ja rakastan sen tuomia haasteita. Koen olevani hyvä työntekijä. Olisin mielestäni ansainnut jatkaa. Tein koko kesän ihan helvetisti duunia ja annoin itsestäni hyvin paljon työlle. V*tuttaa ihan sanoinkuvaamattoman paljon, kun se ei riittänytkään. En edes muista miten moni ihminen ei ole meinannut uskoa korviaan, kun olen kertonut mitä olen työssä saavuttanut, enkä kuitenkaan saanut jatkaa. 

Esimieheni mukaan hän ei saanut ylemmältä taholta lupaa palkata minua mm. henkilöstöbudjetin takia. Tietysti heräsi heti kysymys, että miten näistä asioista ei ole muka tiedetty silloin kesän alussa. Oli miten oli, minulla on tällä hetkellä sellainen olo, että sain muutama kuukausi sitten tyhjiä lupauksia.

 

 

Jos olisin kesän alussa tiennyt, että työ tulisi olemaan määräaikainen ja piste, niin olisin suhtautunut sopimuksen päättymiseen ihan eri tavalla. Sitä olisi osannut odottaa, eikä se olisi tullut shokkina. Olisin kenties alkanut etsiä uutta työpaikkaa jo paljon aikaisemmassa vaiheessa. Nyt tilanne on se, että olen kahden viikon päästä työtön. Jään aivan tyhjän päälle ja tieto tuli viime tipassa. Olen keräillyt itseäni tässä neljän päivän ajan tiedon saamisen jälkeen (onneksi ne olivat vapaita) ja koittanut miettiä, että mitäs nyt sitten. 

Olen hitaasti lämpeävä ja varovainen ihminen, mutta sitten kun "pääsen sisälle" johonkin asiaan (oli se sitten työ, ihmissuhde tai harrastus), niin sitoudun ja kiinnyn 110 %. Näin kävi tämän työpaikan kohdalla.

Työelämästä (väliaikaisesti) pois jääminen on äärettömän iso muutos elämässä niin henkisesti, fyysisesti kuin taloudellisestikin. Tämä tulee kaiken lisäksi olemaan muutos, jota en itse toivonut enkä valinnut. 

Olen käynyt koko tunneskaalan läpi tässä neljän päivän aikana. Päällimmäisenä ovat selkeästi olleet surun, vihan, epätoivon ja riittämättömyyden tunteet, mutta toisaalta myös ylpeys sekä kiitollisuus. Olen todella ylpeä itsestäni, sillä opin nopeasti ja pärjäsin ihan älyttömän hyvin aiemmin tuntemattomalla alalla. Niin moni ihminen sanoi, että sovin työhön ja olen siinä luontaisesti lahjakas. Olen kiitollinen elämänkokemuksesta sekä ihmissuhteista, joita sain. Sydäntäni lämmittää se, miten moni ihminen on osoittanut minulle myötätuntoa tässä odottamattomassa tilanteessa.

Onneksi on jotain mitä odottaa. Lähdemme viimeisen työpäiväni päättyessä samantien Kreikkaan. Sen jälkeen alan tehdä uusia tulevaisuuden suunnitelmia. Juuri nyt niitä ei ole. Se on toisaalta hyvä, sillä olen tällä hetkellä avoin kaikelle uudelle. Aloitan ihan puhtaalta pöydältä. Katson miten tilanne etenee ja mitä elämä heittää tällä kertaa eteen. Voi olla, että minua varten on tiedossa jopa jotain vielä parempaa. Tiedän, että minusta on vaativampaankin työhön, joten saattaa olla, että lähden tavoittelemaan täysin uusia haasteita. 

 

// I started a new job at the beginning of May. I knew my contract of employment would be temporary, but I was told that there is a possibility of extension. Last Friday I found out that they can't renew my contract because of budgetary issues. I was disappointed and devastated. I love this job and I'm good at it. I feel extremely frustrated and sad that I'm going to be unemployed in two weeks. Luckily there's something to look forward to; our upcoming vacation in Greece.

 

Onko teillä vastaavia kokemuksia työelämässä? 

-Lilli 

 

P.S. Lokakuun alusta eteenpäin löytyy taas enemmän aikaa blogille! 

Ladataan...
Lilies & Life

 

"The way to happiness: Keep your heart free from hate, your mind from worry. Live simply, expect little, give much. Scatter sunshine, forget self, think of others. Try this for a week and you will be surprised."

 

 

"Stand up to an obstacle. Just stand up to it, that's all, and don't give way under it, and it will finally break. You will break it. Something has to break, and it won't be you, it will be the obstacle."

 

 

"Formulate and stamp indelibly on your mind a mental picture of yourself as succeeding. Hold this picture tenaciously. Never permit it to fade. Your mind will seek to develop the picture... Do not build up obstacles in your imagination."

 

QUOTES: Norman Vincent Peale - The Power of Positive Thinking

 

 

Olen jälleen viime aikoina huomannut, miten valtava vaikutus omalla asenteella ja ajattelutavalla on ihan kaikkeen. Elämässä tulee väistämättä eteen muutoksia, identiteettikriisejä, työstressiä, sairautta, surua, huolta lähipiiristä, vaikeita hetkiä ihmissuhteissa, ongelmia arjessa... ne kuuluvat elämään. Niitä ei voi koskaan ennustaa eikä niihin ehdi varautua. Moneen asiaan ei voi edes vaikuttaa - ainakaan samantien. Ainoa, mitä voi tehdä, on opetella suhtautumaan asiaan ja säätämään omaa asennetta.

Läheiseni ovat monesti ihmetelleet miten jaksan pysyä positiivisena vastoinkäymisistä ja vaikeuksista huolimatta. Totuus on etten jaksakaan. Olen ollut epätyypillisesti negatiivinen ja hieman jopa toivoton tänä vuonna. Viime vuoden loppu ja tämän vuoden alku olivat henkisesti rankkoja aikoja. Fyysisesti olen kamppaillut erilaisia kipuja ja oireita vastaan. Uusi työ pahensi oireita ja pakotti opettelemaan uuden työroolin sekä elämänrytmin, mikä taas kuormitti henkisesti aluksi. Odotin ensimmäistä palkkaa 1,5 kk ja se oli paljon pienempi kuin olin odottanut (ja laskenut). Toivon, että siinä on virhe. Aluksi ajattelin ettei multa löytyisi energiaa selvittää asiaa. Olin pettynyt ja vihainen.

Tänään kuitenkin aloin miettiä, että ehkä palkanlaskennassa on vain sattunut inhimillinen virhe ja se tietysti korjataan. Laitoin asian eteenpäin. Fyysiset kivutkaan eivät ole tänään pahoja, sillä olin eilen tunnin fysioterapeutilla ja tänään innostuin pitkästä aikaa vesijuoksemaan maauimalan raikkaan viileässä vedessä. Päätin, etten anna fibromyalgian tai skolioosin pitää minua otteessaan, vaan yritän ottaa niistä otteen. Tänään alkoi taas kuuden päivän työputki ja motivaatio on vähän hakusessa palkkasähläyksen takia, mutta keskityn hoitamaan yhden työpäivän kerrallaan. Mietin, mitä kaikkea mukavaa on tiedossa töiden jälkeen.

Eilinen ilta oli kiva, sillä juhlistimme avomieheni kanssa 3-vuotista yhteistä taivalta pienimuotoisesti ja meidän näköisesti. Sain mm. ihanan kukkakimpun ja kreikkalaista olutta (=paras yhdistelmä just mulle!) <3 Pienetkin ainutlaatuiset hetket arjen keskellä antavat uskomattoman paljon voimaa. 

Tällä hetkellä on kaiken kaikkiaan optimistinen olo, vaikka moni asia on vähän miten sattuu. Juhannusta odotan kovasti! Siitä tulossa blogiin postauksia juhannuksen jälkeisellä viikolla :) 

 

Käänsin yhdessä päivässä paskat fiilikset hyviksi, koska päätin vain tehdä niin. En halua jäädä kiinni negatiivisuuteen, vaan koitan aina löytää kaikesta hopeareunuksen, johon tarttua.

Every cloud has a silver lining. <3

-Lilli

Pages