Ladataan...
Lilies & Life

Olen seuraillut #bodypositive-kampanjaa, mutten ole varsinaisesti kirjoittanut aiheesta. Nyt tuli sen aika, sillä aiheesta tuli itselle ajankohtainen. Nyt on kuulkaa niin, että mä olen kyllästynyt painokeskeisyyteen.

 

Vähän pohjustusta; Olen lapsena ja teininä ollut aina hoikka. Vielä lukiossakin käytin suht pienikokoisia vaatteita. 20-vuotiaana jouduin käyttämään masennuslääkkeitä muutaman kuukauden ajan ja mun paino nousi niistä n. 10 kg melko nopeasti. Se oli painon suhteen ensimmäinen kriisin paikka mun elämässä. Seuraavana syksynä mun oikea munasarja poistettiin ja se sekoitti hormonitoiminnan täysin aiheuttaen jälleen parin kilon painonnousun. Sain muutaman kilon pois parin seuraavan vuoden aikana, mutta fyysinen sairastelu vaikeutti liikuntaharrastuksia ja vei jopa työkyvyn joksikin aikaa. 

Nelisen vuotta sitten vaa'an ensimmäinen numero oli 7, mikä oli mulle suuri järkytys. Hyvin pian tajusin sovituskopissa, että mun olisi ostettava vaate, jonka koko alkaa numerolla 4. Olin siihen saakka pitänyt kaikkia koosta 38 ylöspäin isojen tyttöjen vaatteina (i know...). Nykyään tiedän, että 40 on täysin "normaali" (vihaan sanaa normaali) koko, eikä tarkoita, että henkilö on ylipainoinen.

Olen tässä muutaman vuoden aikana ostanut miettimättä niitä oikean kokoisia eli koon 40 vaatteita, kunnes viime talvena löysin pitkästä aikaa itseni kunnon kriisin keskeltä. Mulle puhkesi fibromyalgia ja paino nousi muutamia kiloja melko nopeasti. Painonnousun aiheutti voimakas nesteen kertyminen joka puolelle kroppaa. Huomasin, ettei edes koon 42 housut menneet enää kiinni ja L-koon paita oli liian tiukka. Mun oli sanoinkuvaamattoman vaikeeta hyväksyä se, että olin kokoa 44/XL. Olin ihan rikki, tunsin epäonnistuneeni elämässä. Miten hyvinvointineuvoja ja hyvinvoinnista kirjoittava bloggaaja voi olla kokoa XL??

No, alkukesästä turvotukseni lähti laskuun ja mahduin jälleen 42-kokoisiin vaatteisiin. Aloitin toukokuussa uudessa työpaikassa ja mulle tilattiin 42-kokoinen työpaita. Kun paita saapui, se ei kuitenkaan mennyt kiinni. Kyseessä on joustamaton, tyköistuva kauluspaita, joka ei siis anna mitään anteeksi. Olin niin nolona, kun mun piti pyytää esimiestä tilaamaan isompi, koon 44-paita. Siinä kävi sitten niin, että paita saapui eikä sekään mennyt kiinni. Toivoin, että olisin voinut vajota maan alle. Jouduin taas sanomaan esimiehelle, että vielä pitäisi tilata isompi paita. Pahinta oli se, että työvaatteita toimittavasta firmasta tuli vastaus, että niin isoa kokoa ei ole heti saatavissa. Voitte kuvitella mun fiilikset.

Uusi, isompi työpaitani ei ollut vieläkään saapunut viime viikon loppuun mennessä ja meillä alkoi työpaikalla juhlavuoden kampanja. Koitin ihan piruuttani päälle aiemmin tilattua työpaitaa, joka oli ollut mulle selkeästi liian pieni kuukausi sitten. Nyt se sopi täydellisesti! Ainoastaan rintojen kohdalta paita on vielä hieman tiukka. Turvotukseni on vähentynyt lymfaterapian ja siihen yhdistetyn kaliumkuurin ansiosta. Myös stressitasoni on ollut yllättävän alhainen, joten korkea kortisoli ei ole omalta osaltaan aiheuttanut niin voimakasta turvotusta. Olin niin fiiliksissä, kun vanha työpaita menikin päälle, eikä tarvinnut tilata isompaa kokoa! Sovin vihdoinkin joukkoon ja edustin vaatetuksenikin puolesta firmaa, jossa olen töissä.

 

 

Se ilo ja onni oli kuitenkin nopeasti tuhottu. Seuraavana päivänä menimme viettämään iltaa vanhempieni mökille. Olimme ehtineet olla pari tuntia, kun isäni tokaisi: "onko sulle taas tullut kiloja lisää, aiaiai..." ja heristi sormea. Olin aivan järkyttynyt ja mietin hetken aikaa kuulinko oikein. Juurihan mahduin vanhaan työpaitaan eli kiloja on kaiketi lähtenyt pari? Hän jatkoi aiheesta puhumista ja tuijotin vain suu auki. Olin loukkaantunut, surullinen, vihainen ja pettynyt. Lamaannuin ihan täysin, en kyennyt muuta kuin tuijottamaan puhelinta. Laitoin siskolleni ja ystävälleni viestiä. Istuin varmaan 15 min kuin patsas, sain liikutettua ainoastaan sormiani kun vastailin viesteihin. 

Viimein muut kysyivät mikä mulla on ja aloin itkeä. Menin sisälle mökkiin yksin. Telkusta sattui tulemaan Cheekin keikka livelähetyksenä ja se vaan piti yllä yliherkkää tilaani. Kului noin vartti ja mökin ovi kävi. Isäni tuli hakemaan jääkaapista jotain ja huikkasi keittiöstä "sori ny, en tiennyt että se paino johtuu jostain sairauksista". Poikaystäväni oli kertonut että turvotukseni ja hidastunut aineenvaihduntani johtuvat fibromyalgiasta sekä kohonneesta kortisolista. Äitini oli pakottanut isän pyytämään multa anteeksi. Vastasin isälleni vain: "kannattaa joskus oikeesti miettiä mitä sanoo, toinen voi loukkaantua pahasti." Ja se on ihan totta, yhdellä lauseella voi olla erittäin tuhoisat vaikutukset.

Tämä tilanne on vain yksi esimerkki. Olen koko ikäni ollut arvostelun ja valtavien odotusten kohteena paitsi isäni myös toisen sukulaisen toimesta. Mikään ei ole koskaan riittänyt mun kohdalla. Aina arvosteltiin painoa, vaatteita, hiuksia, koulumenestystä, mitä milloinkin. Onko se mikään ihme, että musta kasvoi ylisuorittava perfektionisti, joka ei osaa koskaan olla ylpeä omista saavutuksistaan? 

 

 

Reagoin isäni huomautukseen vahvasti, koska olen päättänyt, että mulle ei puhuta enää noin. Se 27 vuotta paskaa riitti, kiitos. Mitä helvetin vaikutusta sillä on kenenkään elämään, vaikka mun paino olisi 50, 70, 90 tai 120 kg? Sillä ei myöskään pitäisi olla merkitystä johtuuko mun paino sairauksista vai ei. Mulla on oikeus päättää kehostani, hiuksistani, vaatteistani, koulutuksestani, työstäni, parisuhteestani ja muusta elämästäni ilman, että kukaan näkee vaivaa -varsinkaan oma isä. Tärkeintä on, että olen itse onnellinen.

Ja olenkin tyytyväinen tällä hetkellä. Olen oppinut vihdoin hyväksymään itseni kokonaan; painoni, ulkonäköni sekä muut ominaisuuteni. Tunnen oloni naisellisemmaksi kuin koskaan ennen. En usko, että olisin onnellisempi esim. 36 kokoisena. Välillä toki toivon, ettei turvotus ja painonheittely olisi niin voimakasta, mutta niihin en pysty ihan hirveesti vaikuttamaan, joten parempi olla miettimättä asiaa. Harrastan liikuntaa jaksamisen sallimissa rajoissa ja pyrin kiinnittämään huomiota siihen, mitä syön ja kuinka usein. Mulla ei kuitenkaan ole enää sitä pakonomaista tarvetta laihduttaa tavoitellakseni pienempää vaatekokoa.

Olen oppinut sen, että vaatekaupasta kannattaa ostaa oikean kokoisia vaatteita eikä ahtaa väkisin päälle sitä pienempää, jonka luulee sopivan. Vaatteiden koko on ainoastaan numero, jota 95 % ihmisistä ei tule koskaan tietämään. Ja mitä merkitystä sillä toisaalta on vaikka kaikki tietäisivätkin? Itsehän käytän tällä hetkellä siitä työpaidasta kokoa 44, jottei se paina selkäni leikattua puolta ja että rintavarustus mahtuu siihen. Muuten mennään 40-42 -kokoisilla vaatteilla ilman mitään kriisiä. Sitä paitsi on hyvä muistaa, että eri valmistajien koot eivät aina ole vertailukelpoisia keskenään. Käytän esimerkiksi itsekin tiettyjen valmistajien S-kokoisia vaatteita ja toisilta ei taas mene edes XL-kokoiset housut kiinni.

 

// I was always skinny as a child and as a teenager. I started to gain weight a little bit when I was 20. I had to use antidepressants for a few months and they caused serious weight-gain fast. I wasn't able to work or exercise that much for a few years, so the weight remained pretty much the same. About three or four years ago I discovered that my weight was 70 kg and I had to buy clothes that were size 40 (EU.) I was shocked at first, but then I finally accepted it.

This spring I was diagnosed with fibromyalgia, probably caused by elevated cortisol levels. The symptoms are very individual. It causes inflammation and swelling, for example. I gained a few pounds. I couldn't handle the fact that I was now a size XL wellness advisor and wellness blogger. My self-esteem dropped quite a bit.

I started a new job last May. My swelling had subsided a little and I could use size 42 (EU) clothes again. Unfortunately my new work-shirt didn't fit and they had to order a bigger one (44 EU.) It didn't fit either and I was so embarrased. Soon I realized that I hadn't gained more weight but the shape of the shirt was quite unforgivable. I started lymph drainage therapy and taking potassium tablets. I felt slimmer so I tried my work-shirt on again last week and this time it fit! I was so happy, until my father made a comment about my weight a few days ago. I was hurt, but I decided that no-one would ever speak to me like that again. He apologized (or something like that), but it was too little too late since he has critisized me my whole life. Critical words from your family hurt the most.

Now I'm at the point where I'm happy with myself. I've accepted all of me and I don't really care what everyone else think. I don't feel the need to compulsively lose weight in order to fit in smaller clothes anymore. My well-being and happiness are the most important things at the moment. 

 

Oletteko joutuneet kokemaan arvostelua ulkonäön tai painon suhteen?

Mitä mieltä olette body positive -kampanjasta?

-Lilli

 

P.S. Tiedostan sen, että on itseäni isompia ihmisiä, jotka joutuvat elämään ylipainon kanssa ja taistelemaan siihen liittyviä sairauksia ja monia muita haasteita vastaan. Tarkoitukseni ei ole tällä postauksella ärsyttää tai loukata ketään, vaan tuoda esiin omaan elämääni liittyvää henkilökohtaista kriisiä, jonka olen voittanut. Olen nuoruudessa ollut aina hyvin pienikokoinen, joten vaatii paljon, että pystyn julkisesti sanomaan olevani nykyään kokoa 42.

 

Ladataan...
Lilies & Life

 

Kesäkuu on kansainvälinen skolioosikuukausi. Tarkoitus on levittää tietoisuutta sairaudesta. 

 

 

Uusille lukijoille (kiva, että teitä on niin paljon!) lyhyt kertaus omasta skolioositarinastani:

Minulla diagnosoitiin vakava ryhtivirhe 11-vuotiaana. Se huomattiin vahingossa vatsan röntgenkuvan yhteydessä. Selkärankani oli kuin S-kirjain väärinpäin. Rangan kurvi kasvoi todella nopeasti ja sain lähetteen Tampereen Yliopistolliseen Keskussairaalaan. Ortopedi teki ensimmäisellä tapaamisella päätöksen leikkauksesta, muita hoitomuotoja (esim.tukiliivi) ei edes harkittu. Leikkausaika varattiin joulukuun alkuun 2003. Olin tuolloin 13-vuotias ja skolioosiasteeni oli lähes 60, mikä luokitellaan vaikeaksi skolioosiksi. 

Leikkaus tehtiin kyljen kautta. Leikkaushaava on n.50 cm pitkä alkaen oikean rinnan alta ulottuen oikeaan lapaluuhun. Leikkauksessa rintarankani jäykistettiin. Kuudesta nikamanvälistä poistettiin välilevyt ja tilalle laitettiin 12 titaaniruuvia sekä rangan viereen 20 cm pitkä titaanitanko. Se pitää selkärankani suorassa. Leikkaus ei kuitenkaan suoristanut rankaani täysin, vaan skolioosiasteita on vielä jäljellä n. 30. 

Tällä hetkellä kärsin skolioosileikkauksen jälkitilasta. Sekä itse skolioosi että leikkaus vaikuttavat elämääni tänä päivänä voimakkaasti. En pysty tekemään kaikkea mitä haluaisin, vaan selkä rajoittaa hyvin paljon. 

 

Vanhemmat skolioosipostaukseni:

Minun skolioositarinani

Miten skolioosi vaikuttaa elämääni?

Kroonisen selkäkivun hoito

 

 

Minusta on tärkeää levittää tietoisuutta sairauksista, koen sen jopa velvollisuudeksi. Lievää skolioosia sairastaa 7% ikäluokasta, mutta hoitoa vaativien osuus on vain 0,2%. Useimmiten sairaus alkaa jo varhaislapsuudessa, mutta diagnosoidaan murrosiässä, jolloin se tyypillisesti pahenee kasvupyrähdyksen myötä. Oma diagnoosini on idiopaattinen skolioosi eli syntymekanismia ei tiedetä. Hoitoa vaativa idiopaattinen skolioosi on 10 kertaa yleisempi tytöillä kuin pojilla. Hyvin usein skolioosi esiintyy pojilla ja tytöillä hieman eri osassa selkärankaa. Viime aikoina ollaan saatu näyttöä siitä, että sairaus olisi perinnöllinen. Ehdokasgeenejä sairauden aiheuttajaksi on pystytty löytämään useita. Skolioosi voi myös olla synnynnäinen, toiminnallinen tai muihin sairauksiin liittyvä. (Lähde: Duodecim Terveyskirjasto)

Skolioosiin on muitakin hoitomuotoja kuin leikkaus, joka on se äärimmäinen vaihtoehto. Yli 25 asteen skolioosia lähdetään pääsääntöisesti ensin hoitamaan tukiliivillä eli korsetilla. Boston-korsettia pidetään 23 tuntia vuorokaudessa. Korsetti estää sairauden pahenemisen, muttei varsinaisesti suorista jo vinoa selkää. Jotkut turvautuvat vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin, kuten kalevalaiseen jäsenkorjaukseen.

Suomessa skolioosileikkaukset on keskitetty julkisella puolella neljään yliopistolliseen sairaalaan;  Helsinkiin, Turkuun, Tampereelle ja Ouluun. Yksityisellä puolella skolioosileikkauksia tehdään eniten Helsingin Ortonissa. Leikkaus on vaativa, mutta Suomesta löytyy asiansa osaavia ortopedeja. 

 

Lisää tietoa skolioosista:

Terveyskirjasto.fi/skolioosi

Selkäkanava.fi/skolioosi

Orton.fi/skolioosi

 

 

Postauksen skolioosikorut on suunniteltu yhdessä Design Seppälän kanssa. He toivat suunnitelmat konkreettiseen muotoon. Tapasin Design Seppälän Susannen keväällä Naisyrittäjien Hyväntekeväisyystempauksessa, jossa hän esitteli minulle Design Seppälän sekä heidän toisen merkkinsä Onesin tuotteita ja ideologiaa. Juttelimme pitkään ja mainitsin blogistani. Siitä asiat etenivät niin, että päädyimme yhteistyössä suunnittelemaan kaikkea kivaa! Minulle henkilökohtaisesti tärkein juttu oli ehdottomasti tämä skolioosikoru. Se, jos joku levittää tietoisuutta! Koruja on kaksi; valkoinen akryylinen* sekä luonnonläheinen puinen versio*.

Jos skolioosi koskettaa sinua tai perhettäsi, tunnet jonkun joka sairastaa skolioosia tai ihan vaan pidät koruja kauniina, voit tilata sellaisen itsellesi Design Seppälän verkkokaupasta

Pieni varoituksen sana: Design Seppälän verkkokaupasta löytyy paljon muitakin upeita juttuja! Tuotteet ovat kotimaisia, niillä on avainlippumerkki ja ostamalla tuet pienen ulvilalaisen firman toimintaa :) 

 

Design Seppälä somessa:

Facebook-sivut

Instagram: @designseppala

 

 

 

Oletko koskaan kuullut skolioosista? Tunnetko sitä sairastavan henkilön?

Jos haluat kysyä sairaudesta jotain, kommentoi, laita viestiä Facessa/Instassa tai kirjoita sähköposti! 

-Lilli

 

 

*tuote saatu blogin kautta

Sis. mainoslinkkejä Design Seppälän verkkokauppaan

Ladataan...
Lilies & Life

 

"The way to happiness: Keep your heart free from hate, your mind from worry. Live simply, expect little, give much. Scatter sunshine, forget self, think of others. Try this for a week and you will be surprised."

 

 

"Stand up to an obstacle. Just stand up to it, that's all, and don't give way under it, and it will finally break. You will break it. Something has to break, and it won't be you, it will be the obstacle."

 

 

"Formulate and stamp indelibly on your mind a mental picture of yourself as succeeding. Hold this picture tenaciously. Never permit it to fade. Your mind will seek to develop the picture... Do not build up obstacles in your imagination."

 

QUOTES: Norman Vincent Peale - The Power of Positive Thinking

 

 

Olen jälleen viime aikoina huomannut, miten valtava vaikutus omalla asenteella ja ajattelutavalla on ihan kaikkeen. Elämässä tulee väistämättä eteen muutoksia, identiteettikriisejä, työstressiä, sairautta, surua, huolta lähipiiristä, vaikeita hetkiä ihmissuhteissa, ongelmia arjessa... ne kuuluvat elämään. Niitä ei voi koskaan ennustaa eikä niihin ehdi varautua. Moneen asiaan ei voi edes vaikuttaa - ainakaan samantien. Ainoa, mitä voi tehdä, on opetella suhtautumaan asiaan ja säätämään omaa asennetta.

Läheiseni ovat monesti ihmetelleet miten jaksan pysyä positiivisena vastoinkäymisistä ja vaikeuksista huolimatta. Totuus on etten jaksakaan. Olen ollut epätyypillisesti negatiivinen ja hieman jopa toivoton tänä vuonna. Viime vuoden loppu ja tämän vuoden alku olivat henkisesti rankkoja aikoja. Fyysisesti olen kamppaillut erilaisia kipuja ja oireita vastaan. Uusi työ pahensi oireita ja pakotti opettelemaan uuden työroolin sekä elämänrytmin, mikä taas kuormitti henkisesti aluksi. Odotin ensimmäistä palkkaa 1,5 kk ja se oli paljon pienempi kuin olin odottanut (ja laskenut). Toivon, että siinä on virhe. Aluksi ajattelin ettei multa löytyisi energiaa selvittää asiaa. Olin pettynyt ja vihainen.

Tänään kuitenkin aloin miettiä, että ehkä palkanlaskennassa on vain sattunut inhimillinen virhe ja se tietysti korjataan. Laitoin asian eteenpäin. Fyysiset kivutkaan eivät ole tänään pahoja, sillä olin eilen tunnin fysioterapeutilla ja tänään innostuin pitkästä aikaa vesijuoksemaan maauimalan raikkaan viileässä vedessä. Päätin, etten anna fibromyalgian tai skolioosin pitää minua otteessaan, vaan yritän ottaa niistä otteen. Tänään alkoi taas kuuden päivän työputki ja motivaatio on vähän hakusessa palkkasähläyksen takia, mutta keskityn hoitamaan yhden työpäivän kerrallaan. Mietin, mitä kaikkea mukavaa on tiedossa töiden jälkeen.

Eilinen ilta oli kiva, sillä juhlistimme avomieheni kanssa 3-vuotista yhteistä taivalta pienimuotoisesti ja meidän näköisesti. Sain mm. ihanan kukkakimpun ja kreikkalaista olutta (=paras yhdistelmä just mulle!) <3 Pienetkin ainutlaatuiset hetket arjen keskellä antavat uskomattoman paljon voimaa. 

Tällä hetkellä on kaiken kaikkiaan optimistinen olo, vaikka moni asia on vähän miten sattuu. Juhannusta odotan kovasti! Siitä tulossa blogiin postauksia juhannuksen jälkeisellä viikolla :) 

 

Käänsin yhdessä päivässä paskat fiilikset hyviksi, koska päätin vain tehdä niin. En halua jäädä kiinni negatiivisuuteen, vaan koitan aina löytää kaikesta hopeareunuksen, johon tarttua.

Every cloud has a silver lining. <3

-Lilli

Pages