3 tuttua jouluruokaa uudella otteella

Kaupallinen yhteistyö Saarioinen

PC095567.jpg

Meidän perhe viettää joulunpyhiä tänäkin vuonna valtavan isolla joukolla mummulassa. Siinä, missä alan vuosi vuodelta tottua ja jopa nauttia näistä kovaäänisistä joulunvietoista verrattuna lapsuuteni seesteisiin, rauhallisiin joulupyhiin, haluan pienen osan joulua pitää omannäköisenä. Meillä ote on karsia ylimääräinen ja keskittyä olennaiseen -ei ruokia, joita ei tulisi syötyä, vaan silkkoja koko perheen herkkuja, omalla tyylillä. Pari laatikkoa on ylitse muiden, riisipuuro ja rosolli, ja graavilohi. Siinäpä ne. Ja kaikenpäälle mahdollisimman valmiina pöytään, sillä omaan jouluun kuuluu ennenkaikkea yhdessäolo, ei hellan ääressä hikoilu yhtään sen enempää kuin on mukavaa.

PC095549 2.jpg

Jouluruoista meillä tykkää koko perhe, ja syödään niitä mieluusti ainakin kerran-pari ennen varsinaista jouluateriaa. Tänä vuonna sain edellisvuoden tapaan kutsun Saarioiselta tuunata tuttuja jouluruokia, joten tässäpä meidän ”pikkujoulupöydän” antimia: kaksi makoisaa laatikkoleikkiä sekä jälkkäriherkku.

PC095541.jpg

Porkkanalaatikko on laatikoista oma ja lasten suosikki. Siihen kuuluu mielestäni olennaisesti myös manteli, ja tänä vuonna halusin tuoda mukaan porkkanan hyvän makukaverin, appelsiinin, tuomaan mukanaan raikkautta ja keveyttä makuun. Se sattui ilahduttamaan erityisesti perheen pienintä, joka kunnostautui kokkailussa syömällä ensiksi ruokaa varten valmistellun yksilön.

PC095563.jpg

***

Appelsiini-porkkanalaatikko

Tarvitset:

700-800g Saarioinen Porkkanalaatikkoa

1 appelsiini

(1 kananmuna)

1dl kermaa

0,5-1 dl mantelirouhetta

PC095475.jpg

Tee näin:

Pese appelsiini huolellisesti ja raasta sen kuori. Laita porkkanalaatikko kulhoon, sekoita joukkoon pieni kourallinen mantelirouhetta, raastettu appelsiininkuori, kerma ja halutessasi tuhdimman rakenteen, kananmuna (voi jättää poiskin). Laita seos uunivuokaan. Leikkaa appelsiinista renkaita, ja peitä niillä laatikon pinta, ripottele loput mantelirouheet päälle. 

Paista uunissa 175-200C n. 40 minuuttia, tai kunnes appelsiinipalojen reunat ovat hiukan tummuneet.

***

Sinihomejuusto on mieheni ja veljeni suosikkeja. Makea bataatti ja suolainen sinihomejuusto ovatkin aivan mahtava makupari vielä makoisampi kuin uskalsin toivoakaan! Sinihomejuuston määrää kannattaa säädellä faniuden asteen mukaan, ja jos se sattuu lapsillekin maistumaan, kannattaa pitää mielessä melko roima suolapitoisuus. Meillä juniori kokeilee aivan mitä tahansa, eikä sinihomejuustoruoat ole poikkeus, vanhemmalle se maistuu liian voimakkaalta pieninäkin ripauksina.

PC095564.jpg

Sinihomejuustolla silattu bataattilaatikko

Tarvitset: 

700-800g Saarioinen Bataattilaatikkoa (1 suuri tai 2 pientä laatikkoa)

1dl kermaa

homejuustoa maun mukaan

(1 kananmuna)

Korppujauhoja, voita

PC095464.jpg

Tee näin:

Laita bataattilaatikot kulhoon, kaada joukkoon kerma ja aurajuustomurut sekä halutessasi tuhdimpaa rakennetta, 1 kananmuna -sen voi jättää poiskin. Sekoita hellästi tasaiseksi.

Laita seos laakeaan vuokaan. Pinnalle voit ripotella halutessasi korppujauhoa ja vuolla voilastuja.

Paista uunin keskitasolla 175-200C n. 40 minuuttia, tai kunnes vuoalla on kaunis paistopinta.

***

Ja mikä olisi joulupöytä ilman jälkkäriä! Tällä kertaa hain riisipuurolle uutta olemusta vanhasta kunnon riisivanukkaasta. Kookos ja riisi olivat herkullinen makupari, ja piparirouhe päällä toi tosi mukavaa suutuntumaa. Riisipuuroa syödään meillä kyllä myös perinteisessä kuumassa puuromuodossa, se on aivan ehdoton juttu, ja puuroa söisivät lapset oikeastaan koska tahansa. 

PC095598.jpg

***

Kookos-riisivanukas piparirouheella

Tarvitset 4:lle:

2kpl Saarioinen Riisipuuroa

200 ml kookosmaitoa

1 prk Flora Vanilla Vispiä

1 liivatelehti

Pari-kolme (appelsiini)piparia

Tee näin:

Laita riisipuurot kattilaan, lämmitä puuro kiehumispisteeseen. Kaada joukkoon kookosmaito. Kiehuttele hennolla lämmöllä kokoon. Anna jäähtyä.

Vatkaa Flora Vispi niin kuohkeaksi vaahdoksi kuin vain saat. Liota liivatelehti kiehuvaan vesitilkkaan (max pari ruokalusikallista!). Lisää Flora Vispi-vaahto hellästi kääntelemällä puuron sekaan. Kaada joukkoon liivate ohuena norona, ja sekoita tasaikseksi. Annostele annoskuppeihin, ja laita vähintään muutamaksi tunniksi tekeytymään. Murskaa piparit murusiksi, ja ripottele annoskulhoihin juuri ennen tarjoilua.

***

Tämä jälkkäri oli erityisesti herkkusuiden ja lasten mieleen, minkä uskalsinkin odottaa. Hauska juttu tässä oli, että en lisännyt annoksiin yhtään sokeria, ja silti maku oli makeanpehmeä. Kookosmaito ja vanilja tekevät riisivanukkaaasta ihanan silkkisen.

Jouluruokien tuunaus on kyllä hauskaa. Parhaimmillaan uudet versiot maistuvat siltä, kuin maku olisi aina voinut sellainen ollakin -ja että perinteiset tutut maut eivät peity, vaan saavat pientä uutta piristystä. Vinkata saa mieluusti omia hyväksi havaittuja tuuninkeja!

Kommentit (7)
  1. anjalina toli
    7.2.2019, 07:56

    Informative post and looking forward to reading more. I hope it will be helpful for many people that are searching for this topic.
    http://freegiftcardgenrator.com ||| http://onlinefreegiftcodesgenerator.com ||| http://onlinefreegiftcardgenerator.com

  2. Meidän perheessä syödään jouluruokaa aattona, kun kokoonnumme suurella porukalla joulunviettoon. Sen jälkeen ei jouluruokia enää syödä, mitä nyt kinkkua laitetaan tumman leivän päälle tai aamulla/lounaalla keitellään riisipuuroa.
    Siirrymme lohikeittoon, uuniperunoihin ja niin edelleen.
    Itse en ymmärrä sitä, että jos panostaa muutamaan ruokalajiin, ostaa ne valmiina ja tuunaa niitä. Ei mene omaan jakeluun, mutta siksipä en olekaan kaupallinen bloggari 🙂

    1. Meitä on tosiaan erilaisia. Itse toivotan tervetulleeksi keittiöön ja ruokalautaselle kaikenlaiset jouluherkut ilolla. Itse tehdyt, tuunatut ja alusta saakka muiden laittamat, enkä arvota laatikoita saati niiden tarjoajia millään tapaa valmistusasteen mukaan. Pääasia on maistuva ruoka ja sitä arvostava hyvä seura. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *