Big Little Lies. Olen koukussa! (plus HBO-arvonta)

BLL_101_020216_HG_0117_final3[1].jpg

Kaupallinen kampanja: HBO Nordic -Sarjojen koti 

Meillä luovuttiin viime kesänä telkkarista -ei niinkään aattellisista syistä, mutta töllölle ei löytynyt uudesta kodista hyvää paikkaa, eikä sitä ollut tullut muutenkaan avattua. Ja ei ole montaa kertaa telkkua kaivattu. Syy helppoon vieroittautumiseen löytyy siitä, että olen ryhtynyt suoratoistopalvelun vakiokäyttäjäksi. 

Oma ”tv-ruutuaikani” on nafti, mutta sitäkin tärkeämpi minulle: ratikkamatka töihin. Tästä on seurannut se, että kun ennen työmatka tuntui turhalta, nyt suorastaan kismittää, kun se useimmiten päättyy aivan liian nopeasti. Muitakin seikkoja tähän liittyy, hävettää nimittäin tunnustaa, että melkein harmitti laittaa ”töllö taskuun”, kun armas aviomieheni nousi toissapäivänä aamulla sattumalta samaan ratikkaan, ja olisi juuri ollut jännä paikka kesken…) 

3t67-790hbpfr-800x800.jpgViimeajat ruudulla on pyörinyt Kalifornian hulppeissa rannikkomaisemissa kuvattu laatunäyttelijöin silattu sarja Big Little Lies, johon sain tutustua etukäteen -ja koukussa ollaan.  Big little lies kertoo kolmesta hyvin erilaisesta ekaluokkalaisen äidistä, joiden näennäisesti täydellisiä elämiä tulee sotkemaan sellainen pikku juttu kuin murha. 

Sitten Wisteria Lanen eukkojen jälkeen ei olekaan ollut tällaista naisnäyttelijöiden tähdittämää sarjaa -tai ei ainakaan tule minulla mieleen. Ja ihan mukiinmenevia miekkosiakin löytyy, mutta tietysti nämä jotakuinkin oman iän ympäriltä, suht samanlaisessa elämänhetkessä elävät naiset jäivät mieleeni paremmin. Pääosissa ovat Reese Witherspoon, Nicole Kidman, Laura Dern, Shailene Woodlay ja Zoë Kravitz. 

Sarja taitaa olla merkitty draamakomediaksi, mutta kyllä se minusta on enemmänkin tyylikäs jännäri, jossa mukana pieni ripaus huumoria ja aika lailla tummia sävyjä. Pitää otteessaan erinomaisen tehokkaasti, valvoin ensimmäisellä avauksella aivan luvattoman myöhään, kun en vain malttanut jättää jaksoa kesken.

https://youtu.be/uMVlPppoX7o

Ja nyt hip ja hei!  Käsi ylös, jos et vielä ole kokeillut HBO:ta eli et ole tilannut palvelua! Sain nimittäin arvottavakseni kolmelle teistä kahden kuukauden mittaiseen katseluun arvokoodit (arvo 19,90€). Eli kun tämän sarjan ahmit parissa illassa aikanaan, ennätät vielä sukeltaa ties mihin seikkailuihin! Tehdäänpä niin, että katso tuo linkkaamani Big Little Liesin traileri, ja kerro, miltä vaikuttaa! Arvontaan voit osallistua 22.2 vuorokauden loppuun saakka.

No niin, nyt, mene ja katso! Osallistu arvontaan! Ja tietysti laita allakkaan ylös 20.2, kun sarja saapuu HBO:lle.

PS. HBO:lla on nähtävissä myös toinen minut sinne aikanaan koukuttanut sarja, tositapahtumiin perustuva  The Jinx, jolle annan erittäin vahvan suosituksen, jos tuollainen mysteerigenre kiinnostaa.

Kuvat HBO Nordic

Kommentit (52)
  1. Mukana arvonnassa!

  2. Vaikuttaa ihan super hyvältä! Rakastan tällaisia sarjoja ja nämä suoratoisto palvelut on pelastus tässä tämän hetkisessä lapsiarjessa. Sitä oikeaa tv:tä kun ei tosiaan kerkeä enää edes avaamaan.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *