Herkkiä juttuja -Voita kosmetiikkaa herkälle iholle

P4060236.JPG

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä Eucerin

Otsikko voisi yhtä hyvin olla korjaussarja, sillä sen verran epähehkeissä merkeissä viimeiset kolme vuorokautta on viserretty, huh. Mutta niin vaan kuulkaas homma saatiin sellaiseen vaiheeseen, että yksi pieni tyttö saatiin yllätettyä niin, että ihan mykistyi kotiin saavuttuaan. Nyt voikin sitten tovin keskittyä rehkimisen sijaan ihan muuhun, meinaas ihoasioihin. 

Olen menneiden muutamien viikkojen ajan käyttänyt uutta HyperSensitiveä Eucerinilta. HypeSensitive sopii siis herkälle ja aralle iholle, joka reagoi voimakkaasti erilaisiin ärsykkeisiin, kuten esimerkiksi kuumaan ja kylmään, stressiin tai kosmetiikkaan punoituksella, kuumotuksella tai kutinalla. 

Oma ihoni on merkillinen. Se on hurjan ohut, yleensä kosmetiikkaa varsin hyvin sietävä, mutta ”teknisesti” superherkkä. Ihoni ottaa helposti nokkiinsa mekaanisesta ärsytyksestä. Iän myötä tuollainen reagointi on entisestään voimistunut: nuorempana en valkoisesta ihostani huolimatta palanut kesäisin helposti, vaan olin sellainen outo asbestityttö. Siinä missä muut kärähtivät kirkkaanpunaiseksi, oma nahkani säilytti sinertävänvalkoisen hohteensa ja värittyi pikkuhiljaa. Nykyään kärvähdän ihan samalla tapaa kuin muutkin. Tästä johtuen mielelläni käytän ihoa vahvistavia tuotteita vuoroin virkistävien ja ryppyjä vastaan taistelevien kanssa.  Kaikkea ei-niin-kivaa se vauvauosi näillä vuosirenkailla tosiaan saakin pärstävärkissä aikaan… 

P4060239.JPG

Ikävin esimerkki herkkänahkaisuudestani edelleen aiheuttaa puistatuksen väreitä, ja sai aikaan hammaslääkäripelkoa vastaavan kosmetologipelon. Ei yhtään kiva juttu, mutta kerronpa silti:

Viitisentoista vuotta sitten olin äitini kanssa kauan odotetulla kahdenkeskisellä Tallinnanreissulla, jonka yhdeksi kohokohdaksi olimme varanneet hemmotteluhoidot tuon ajan parhaaksi mainostettuun kauneushoitolaan. Koska nahkani ohuus on ollut lapsesta saakka selviö, jo aikaa varatessa mainitsin siitä, ja toivoin erityisen hellävaraista hoitoa. Uudemman kerran vielä varmistelin asiaa hoidon alkaessa.

Mutta kuinkas kävi. En tiedä millaisella juuriharjalla ”hellävarainen kuorinta” suoritettiin, sillä se sattui jo tekovaiheessa niin,että pyysin hellempiä otteita. Lopputulos oli hurja. Hoidon seuraamuksena molemmat poskipääni olivat täynnä katkenneita hiussuonia ja kirkuvan punaiset ja kirveltävät. Äitini ei vähästä hätkähdä, mutta minut nähdessään kauhistui todenteolla. Mitään ei tietenkään enää ollut tehtävissä, ja kasvojani kirveli koko matkan ajan.

Helsinkiin saavuttuamme varasin heti ajan serkkuni kauneushoitolaan, jossa hän tarkasteli tilannetta, ja totesi tuhojen laajuuden. Hellästi hoiteli, ja antoi rauhoittavaa voidetta. Sen jälkeen, kun serkkuni on luopunut hoitotyöstä, en ole kertaakaan uskaltautunut kosmetologille kasvohoitoon, niin kauheat traumat tuo kokemus jätti -ja esteettisen haitan ja harmituksen lisäksi hankaluutta aiheutti myös seuraavien viikkojen kuvaukset, joissa meikkaajat saivat toden teolla piilotella helottavia poskiani.  Pikkuhiljaa pahin punotus hävisi. Mutta niin vain ovat kirjavat poskipääni edelleen, ja suojaan niitä nykyään huolellisesti niin saunan kuumuudelta kuin auringoltakin sopivin voitein. 

P4060245.JPG

Olen nyt käyttänyt testiajan sarjan kaikkia tuotteita tasapuolisesti, jotta saan hyvän tuntuman jokaiseen tuotteeseen, ja parhaiten omalle iholle tähän vuodenaikaan sopivat alkavatkin löytyä. Erityisesti olen tähän mennessä mieltynyt yökäytössä Anti-Redness Soothing care -voiteeseen, ehkäpä kasvojeni punoitukselle on vielä tehtävissä jotakin säännöllisellä hoidolla. Päiväkäytössä sopivimmalta vaikuttaa UltraSensitiven normaalin ihon kevyt ja nopeasti imeytyvä päivävoide. Testailu kuitenkin jatkuu edelleen, ja rapsaa seuraa.

P4060249.JPG

Onko siellä muita herkkänahkaisia? Paljastuiko herkistely jonkun kauhukokemuksen myötä, vai oletko elänyt sen kanssa niin kauan kuin muistat? Mikä on ihollesi kovin haaste? Entä mistä se tykkää? Kerro tarinasi, niin osallistut UltraSensitive-tuotepaketin arvontaan.

70€:n arvoinen Paketti sisältää seuraavat tuotteet:

  • Ultra-Sensitive kuivan ihon voide yökäyttöön
  • Ultra-Sensitive kevyempi voide päiväkäyttöön
  • Eucerin Dermato Clean -kasvovesi
  • Eucerin Dermato Clean puhdistusmaito

Jätä kommenttisi yhteyteen toimiva sähköpostiosoite, mikäli et ole rekisteröitynut Lilyläinen, jolloin löydän tietosi toista kautta.  Jokaisen nahka on yhtä ainutlaatuinen, joten arvon palkinnon kaikkien nassutarinansa jättäneiden kesken. Voit osallistua arvontaan 14.4.2015 klo 20.00 saakka.

 

Kommentit (163)
  1. Talvisin erittäin kuiva iho, ja vielä ei ole löytynyt sopivia suosikkituotteita, vaikka testattua on tullut useampia sarjoja.

  2. Eucerin aurinkovoide kasvoille hyvä.Kaulan iho herkistynyt talvella,kaikki kutittaa.Sääret pölyää,aina rasvaus suihkun jälk.Työtön kokeilisi mielellään tuotteitanne

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *