Hui hai haipakkaa

Lilou's Crush

Tervetuloa tervehenkiseen kaaokseen!

Meillä töissä muutaman hengen tehotiimi teki uskomattoman suorituksen viikonloppuna, ja sai kuin saikin muutettua 20 vuotta samoilla sijoilla sijainneet romppeet uusiin tiloihin. Valtavasti karsittiin, ja valtavasti jäi vielä läpikäytävää, kun kiire yllätti luonnollisesti viime metreillä. 

Muutossa näki hyvin, miten ala on muuttunut jopa viimeisen 10 vuoden aikana aivan valtavasti. Enää ei vedokset kulje lähetillä samoissa määrin, presentaatioista ei tulosteta A3-kansioita, valokuvat katsotaan digitaalisena... Fyysisen materiaalin määrä on vähentynyt arvioini mukaan 95%.

Paljon on muuttolaatikoita tyhjätty, muutamat haasteelliset yksilöt vielä jäljellä. Ihmiset ovat löytäneet omat paikkansa, happi riittää ja ilmastointi toimii, toisin kuin vanhoissa tiloissa. Tilaratkaisu tuntuu jo nyt toimivalta, vaikka kaikki onkin hyrskyn myrskyn, ja vielä varmasti paljon kevenee tavaran määrä.

Uusia huonekaluja hankimme mahdollisimman vähän, pyrimme sen sijaan löytämään hyvät paikat vanhoille. Tilanjakajat ja ison yhteisen tilan pöydät toki jouduimme hankkimaan, sellaisia kun ei vanhasta paikasta mukaamme saatu. 

Kaikenlaista harmia ja riesaakin toki matkaan kuuluu: en tiedä missä on lattian laittajien ammattiylpeys, kun petsauksen jälki on kuvan mukaista parinsadan neliön alueelta. Sen lisäksi keittiön tasot oli sahattu väärään mittaan, samoin alakerrassa, ja asennusvaiheessa on tullut aivan valtavan paljon naarmua ja muuta. Oletan, että kiire on tullut saada tila meille valmiiksi, ja silloinhan sitä sattuu ja tapahtuu. -Eikä se ihan valmis muuton hetkellä siis ollutkaan.  Reklamaatiolista on pitkä, mutta asiat varmasti hoituvat kuntoon, harmittaa kaikkien puolesta turha työmäärä. Zeniläisesti suhtaudumme myös astianpesukoneen asentamattomuuteen, ja asiakkuusjohtajamme Leena tarttui tiskiharjaan ja kuurasi ties millaisen satsin tiskiä puhtaaksi.

Pikkuhiljaa. Täällä ollaan sentään koko sakki, netti ja palvelimet toimii, eli töitä paiskitaan ja välillä verrytellään purkuhommien parissa. Laitan kuvia sitten valmiimmasta toimistosta, kun hallittu kaaos ei ole enää sana, jolla sitä voi kuvata.

 

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihanan näköistä metsää! :)
http://topvideodownloader.com

Kommentoi