Kaaoksen hallintaa, itsensä haastamista, arjen kauneutta ja kotimaisen kosmetiikan arvonta

IMG_3315.jpg

Kaupallinen yhteistyö: Aisti Erioil

Kuten olen kertonutkin, viime aikoinna elämäni on ollut täynnä uusia asioita. Sellaisia uusia asioita, jotka vaativat totuttelua. Sellaisia, jotka tuovat paljon uutta opeteltavaa, aikaansaavat oivalluksia, pakottavat yhtenään astumaan oman mukavuusalueen ulkopuolelle, kauas ulkopuolelle. Haastamaan itseäni enemmän kuin koskaan ja samalla vievät täysin uusille reiteille. Tarjolla on matkan varrella ollut pieniä epäonnistumisia ja meheviä onnen, voiton ja itseni ylittämisen hetkiä.

PA024852.jpg

Olen samaan aikaan täynnä energiaa ja aivan valtavan uupunut. Yhtä kaikki, olen sinnikkäästi ottanut jokaisen haasteen vastaan juuri sellaisena, haasteena. Mahdollisuutena oppia jälleen vähän lisää ja kehittyä, ei potentiaalisena epäonnistumisen paikkana, olipa se haaste kuinka suuri vuori tai pieni puro ylitettäväksi tahansa. Tähän saakka valinta on ollut pienten ruhjeidenkin jälkeen paras, mitä olen tehnyt, ja olen aika ylpeä itsestäni. En ole koskaan elämässäni oppinut niin paljon näin lyhyessä ajassa. Työstä ja toimialasta sellaisenaan, ihmisistä, keskeneräisyyden sietämisestä, motiiveista ja vaikuttimista, itsestäni. Siitä, kuinka nopeasti ihmiset pääsevät lähelle, ja millaisista ihmisistä haluan mielelläni pysytellä hiukan etäämmällä. Aikamoinen opintie tämä tuore syksy.

IMG_3327.jpg

PA025092.JPG

Tällainen vaatimusten puuska on kuitenkin opettanut erään seikan, jota olen vuosia laiminlyönyt. Arjessa on äärimmäisen tärkeää pysähtyä. Kun stressi ottaa vallan ja aamuyöt kuluvat unten maiden sijaan jatkuvasti heräillen, on syytä hoitaa itse stressin alkuperää, ei sen oiretta. Eikä vain lomalla, vaan ihan tavallisina, arkisina päivinä. Helpommin sanottu kuin tehty, tämä onkin asia, jota olen joutunut opettelemaan. Laittamaan työt syrjään, ja lähtemään ulos.

PA024896.jpg

Tätä postausta kuvittaa erään kävelyreitin varrelta ottamani kuvat, ja samoissa maisemissa olen ottanut nämä tuotekuvatkin. Siinäpä oli hauskaa puuhaa! Tuolla lenkillä ulkoilmassa vierähti pitkä tovi, puhelinkin oli unohtunut sopivasti äänettömälle. Mikään ei vie ajatuksia pois puurtamisesta samalla tapaa kuin luonnon ihmettely -tai kaupungin kauniiden rakennusten, sekin kelpaa, jos luontoa ei ole ensihätään tarjolla. Mieli virkistyy, askel kevenee ja uni syvenee. Ihanaa.

IMG_2148.jpg

Sain mahdollisuuden arpoa kolme itsellänikin käytössä olevaa Aisti Erioil– tuotepakettia -ajattelin, että tässäpä on hyvä hetki tarjota rentoutusta myös jollekin toiselle. Osallistua voit ensi viikon tiistaipäivän loppuun saakka tuolla kommenttiboksissa: kerro paras stressinhallintavinkkisi ja jätä sähköpostiosoitteesi, niin olet mukana. Aisti Erioil-tuotteet valmistetaan täällä Suomessa, erityisesti meille suomalaisille naisille. Koska tuotteet ovat saaneet inspiraatiota Suomen luonnosta, piti ne kuvatakin sen keskellä! 

PA024926.JPG

Yksi paketti sisältää viisi tuotetta, jotka ovat Kasteenraikas Kosteusemulsio 200 ml, Kasteenraikas Käsivoide 100 ml, Mintunraikas Jalkavoide 100 ml, Hajustamaton Kosteusemulsio 500 ml ja Hajustamaton Käsivoide 100 ml. Yhden palkinnon arvo on 27€, ja näitä siis arvottavana on kolme pakettia. Arvontaan voit osallistua ke 11.10 vuorokauden loppuun saakka. Voittajat ilmoitan arvonnan jälkeen täällä blogissa.

IMG_3330.jpg

Stressitöntä, tai ainakin mahdollisimman pienistressistä, viikkoa kaikille, jäänkin nyt mielenkiinnolla odottelemaan stressinhelpotusvinkkejänne!

Kommentit (43)
  1. Ensin saunaan ja sit pitkät yöunet. Mukaan arvontaan 🙂

  2. Lukeminen, ulkoilu ja läheisten seura. Näiden avulla on omat stressitasot pysyneet alhaalla 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *