Kesän ensimmäinen päivä

Päiväkirjamaiset merkinnät jatkuvat

Tänään kaikui koulussa suvivirsi. Emme mahtuneet lähimainkaan sisään saliin,koulun oppilasmäärä ja sitä myötä vanhempien määrä on kasvanut niin suureksi.   Seisoimme sivummalla juhlan ajan vanhan kotimme naapureiden kesken, joista on tullut meille tärkeitä ystäviä. Yhtälailla suvivirsi liikutti etäämpääkin kuultuna.

Oli kovin tunteikasta olla takaisin esikoisen ensimmäisessä koulussa. Tunnistin monen monta tuttua kasvoa lapsen tarha-ajoilta ja ensimmäiseltä kouluvuodelta, ja moni myös muisti meidät. Tämä on yksi syy, miksi pidän tästä suuresta kylästä.  Tunnekuohulta ei myöskään vältytty lapsen luokassa. Niin lämpimästi lapsemme kesken lukuvuotta huomaansa ottanut opettaja ei enää päässyt jatkamaan tehtävässään, ja piti koskettavan puheen ”ihan randomisti”, kuten itse sen sanoi. Ja kaunis oli myös vanhempien puolesta puhuneen äidin puhe.

Tämä oli haikea kevätjuhla siksikin, että se oli kyseisen koulun viimeinen. Kun koulun ovet tänään suljettiin, ne laitettiin säppiin lopullisesti. Koulu asetettiin vakavien, vuodet ja vuosikymmenet kestäneiden sisäilmaongelmien vuoksi käyttökieltoon. On todella surullista, että korjauksiin ei ole suhtauduttu riittävällä vakavuudella, vaan rakennusta on tilkitty sieltä täältä, välillä suuremmin ja välillä pienemmin,suuret ongelmat maton alle lakaisten. Tästä on kärsinyt sukupolvi toisensa jälkeen. Ystäväni, joka kävi koulua 60-luvun lopulla, kertoi että koulun alakerrassa oli jo silloin hometta… Suomalaisten homekoulujen tyypillinen tarina.

Syksyllä alkaa lapsilla ja opettajilla käsittämätön bussirumba aivan toiselle puolelle Helsinkiä. Ruuhkaista kehää pitkin, ja kaikenpäälle toiseen sisäilmaongelmaiseen kouluun, joka nyt on poissa käytöstä tuosta syystä. Tämä on aihe, joka nostaa verenpaineet lähes jokaisella vanhemmalla. Lokakuusta eteenpäin kuitenkin meidän pitäisi saada parakit oman kylän alueelle, sekin vanhempainyhdistyksen ja vanhempien väsymättömän neuvottelutyön tulos. Parakit olivat ensin tulossa toiseen kaupunginosaan, ja jälleen olisi ollut luvassa bussirallia tai hyvin pitkäksikin venyviä koulumatkoja. Suhtaudun itse tähän tällä hetkellä stoalaisella tyyneydellä: kaupunki on luvannut saattaa syksyn koulurakennuksen asianmukaiseen kuntoon, ja se aika menee vaikka päällään seisten -ekaluokkalaisten vanhemmille tämä on kovempi paikka, koska pienen ensimmäinen koulutaival on niin paljon monitahoisempi asia. Vitosluokkalaiset kyllä pärjäävät bussienkin kanssa.

Mutta sitten iloisempiin asioihin. Lapsen todistus oli hieno osoitus ahkerasta työstä, olen siitä kovin ylpeä. Kun todistukset oli saatu, koulunpäättäjäisjäätelöt lähikaupasta valittu ja syöty, hän lähti extempore parhaan kaverinsa kanssa päiväksi mökkeilemään. Sen parempaa aloitusta lomalle ei kuulemma olisi voinut olla.

Me jäimme hiukan äimistyneinä vain yhden lapsen kanssa kotiin viettämään harvinaista koulujen päättymispäivää: yksiäkään valmistujaisia ei tänä vuonna ollut lähipiirissä. Sen sijaan suuntasimme lempikahvilaamme (tästä on laitettava kyllä juttua myöhemmin!) lohikeitolle ja Olavi pääsi merenrannalla sijaitsevaan koirapuistoon rauhassa jolkottelemaan.  Merkittävä päivä oli kyseessä myös siksi, että juniorimme sai ensimmäisen oman pyöränsä, kahdenkympin ketteränNopsan kulman takaa. Kukkasellinen satula ja kori olivat vielä viimeisenä mielessä, ennenkuin pienen tytön vei uni. Itsekin ehdin vielä lenkkipoluille -vaikka tunnustan, että tikkasin matkan mielessäni lasillinen kotona odottavaa jääkylmää valkoviiniä. Se jotenkin tuntui kuuluvan tähän lomapäivään.

Aamusta saakka on tuntunut aivan kesälomalta, laitan sen tuon suvivirren piikkiin. Itselläni on loman alkuun vielä useampi viikko, mutta jospa tämä lomafiilis jotenkin pysyisi yllä myös nämä vuoden kiireisimmät viikot

Kuva lempikahvilan läheisestä kaislikosta. Voisi melkein kuvitella olevansa pellon äärellä, eikä ison veden, kun tuota kuvaa katsoo.

koti ystavat-ja-perhe
Kommentit (2)
  1. Onnittelut lapselle hienosta todistuksesta ja hyvää kesää koko perheelle!:)
    Mulla ei ole vielä ole edes omia lapsia, mutta tää päivä saa mut silti aina tosi tunteelliseksi, tulee niin paljon muistoja mieleen. Voin tuntea sen tunteen vuosikymmentenkin takaa, kun vaan hymyiltiin kavereiden kanssa, vähän jännitettiin ja sitten koitti se uskomaton vapaudentunne. Kevätjuhlapäivä oli aina jotakin niin mahtavaa!:)
    Odotan, että kerrot lempparikahvilastasi lisää!
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    1. Sama juttu, tunteet pinnassa -on ollut tosiaan jo aikana ennen lapsia. On se sellainen jännittävä taitekohta joka vuosi, ainakin meille, jotka on ”kesän lapsia” kuten meikäläinen 🙂 Ja takuulla kerron <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *