Kolme kuukautta kotona

Huomaan, että tulin kirjoittaneeksi pitkän pätkän tajunnanvirtaa -olkoon tämä tällainen enemmän päiväkirjanomainen postaus tällä kertaa, kuvitettuna lenkkireitin matkanvarrella lennossa napatuilla kuvilla.

Muutosta takaisin tänne itään on vasta kolme kuukautta. Vuodet keskustassa tuntuvat kummallisella tavalla kovin kaukaisilta. Puhuimme juuri hetki sitten, että emme ole kukaan hetkeäkään katuneet paluuta. Ei edes pientä epäilyksen häivähdystä ole käynyt mielessä, että oliko tämä oikea päätös. Oli se. Keskustan koti oli kaunis ja ihana kotipesä, mutta ihmeellistä kyllä, sitä en ole kertaakaan haikeudella kaivannut. Ilolla kyllä muistelen siellä vietettyjä kivoja aikoja, etenkin näin kesäisin oli ihana seurata alla soljuvaa Liisankadun elämää kun ilta alkoi laskeutua. Krunikka tulee aina olemaan rakkain paikkani kaupungissa.

Esikoinen on onnellinen palattuaan vanhaan kouluunsa, solahti sinne kuin ei poissa olisi ollutkaan. Vanhat kaverisuhteet olivat kestäneet yli kolmen vuoden poissaolon. Nelosluokkalaiset pääsevät täällä kulkemaan laajalla reviirillä, ja se sopii liikkuvaiselle lapselle hyvin. Ovat jo käyneet kavereiden kanssa läheisellä uimarannalla kastautumassa ja muutenkin liikkuvat vapaasti ympäri kylää fillareillaan. Juniori puolestaan siirtyy elokuussa tänne kodin lähelle päiväkotiin, samaan tarhaan jota isosisko kävi aikanaan. Tutustumista ja uusia kavereita odotetaan kovasti, päiväkodin piha on jo nyt mieluisa leikkipaikka. Hän on kovin reipas, joten uskon, että päiväkodin vaihtaminen menee kivasti, vaikka varmasti koko tähänastisen päiväkotiuran samassa tarhassa tehneenä hoitajia ja kavereita tuleekin ikävä.

Nyt on juuri se ihana aika alkukesää, kun kaikkialla tuoksuu makealta ja pehmeältä, lehdet muodostavat vihreitä käytäviä ja seiniä kulkemieni katujen ylle. Lapset viihtyy tunteja ulkona puuhaillessa ja tontilla tonkiessa. Minun on myös edelleen hiukan vaikea ymmärtää, että vuoden päästä asustellaan aivan meren lähellä, lempisuunnallani täällä. Omassa talossa!

Olen vain niin pakahduttavan onnellinen näillä seuduilla. Ehkä se johtuu siitä, että vietin lapsuuteni samanlaisissa maisemissa?  Kumpuilevaa maastoa, vanhoja puita ja puutarhoja, eri aikakausien persoonallisia taloja siellä täällä. Ja tietysti rannat. Lapsuudessa järvetä, täällä meri.

Tänään juoksin pitkän lenkin merenrannassa. Sataa ripotteli hiljaksiltaan, mutta silti huomasin hymyileväni suu apposellaan. …tuohon asti kuulostaa ehkä seesteiseltä.  Totuus tietysti toisenlainen, etenkin se vaihe, kun havaihduin tilanteeseen saadessani suun täydeltä lentävää liharuokaa rannasta pölähtäneestä itikkaparvesta.

Harvoin mikään täydellistä on, ja täälläkin on tietysti omat hommansa jotka voisi olla paremmin, aina joku voisi. Täällä kolmiossa on hiukan turhan tiivis tunnelma neljälle ja koiralle, lapsen koulu puretaan yllättäen ja edessä on evakko määrittelemättömään paikkaan, määrittelemättömäksi ajaksi. Rakennusprojektin aikataulu on tyypilliseen tapaan mysteeri ja välikodin vuokra kallis.

Mutta nuo ovat väliaikaisia harmeja. Siinä, missä kaupunkielämä on monelle se täydellinen valinta, meille sopii paremmin tämä etäisempi olotila. Huomaan palautuvani työpäivistä paremmin ja olevani siksi enemmän arjessa läsnä täällä hiukan etäämpänä konttorista.

Päällimmäinen tunne on onnellisuus.Me ollaan viimein kokonaan kotona.

perhe ystavat-ja-perhe oma-elama
Kommentit (4)
  1. Alkoi itkettää, hyvällä tavalla. Kiitos!

    1. Voi! Kiitos kun luet <3

  2. Meillä muutto oli seurausta monesta asiasta: olimme pitkään etsineet taloa/tonttia näiltä seuduin, mutta sopivaa ei löytyny. Sitten miehen työtilanne muuttui, ja arki kävi täällä aikataulujen puolesta aivan mahdottomaksi -yhteistä aikaa ei käytännössä perheellä ollut. Niinpä palasimme tuttuun Krunikkaan. Siellä elo soljuikin hyvin uomissaan, mutta tiesimme kyllä jossain vaiheessa palaavamme takaisin. Se aika koittikin sitten kolmen vuoden kuluttua, eli hiukan aikaisimmin kuin kaavailtiin.

    Molemmat paikat meille hyviä, mutta koen juuri meidän perheen elämälle ja arvoille tämän paikan oikeampana, jollekin toiselle sopii paremmin toinen.

    Meidän lapset viihtyvät myös tässä miljöössä paremmin, ovat, etenkin vanhempi, sellainen ulkoilmaeläjä, ja itse samoin pidän siitä, että kotiympäristö on vihreä ja rauhallinen, etenkin kun työpaikka on kaupungin sykkeessä ja päivät kovin täysiä. Minusta ratkaisu löytyy kokonaisuudesta: mikä valinta palvelee parhaiten perheen kokonaishyvinvointia 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *