Kuin pehmoinen, lämmin hali: puikolta valmistunut Holiday Slipover

Tovi on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta, tuolla instagramin puolella olen vilkkaammin päivitellyt kuulumisia, etenkin näistä neulehommista on tullut naputeltua story jos toinenkin. Vapaa-aika on jäänyt työhommien ja talojuttujen osalla tosi vähäiseksi, mutta sen kaiken olen kyllä tainnut käyttää pääsääntöisesti puikkojen parissa. Ihanaa ja rentouttavaa, ja todella palkitsevaa -tässä hommassa kun voi oppia jatkuvasti uutta jos vain haluaa! Siitäkin kiva harraste, että sen voi ottaa helposti mukaan melkein minne vain.

Sain hetki sitten valmiiksi ensimmäisen hiukan isomman neulehommani, yläkuvassa näkyvän Petite Knitin ohjeilla tehdyn Holiday Slipoverin. Olen tästä aika ylpeä, sillä siinä oli monta itselleni uppo-outoa asiaa englanniksi -esimerkiksi italialainen päättely ja erinäisiä muita uusia neuletermejä. Mutta niin vain valmistui you tuben avustuksella, ja on nyt yksi lempivaatteistani. Itseasiassa tälläkin hetkellä ylläni ohuen trikoopaidan päällä, lämmittää kuin pehmeä hali ympärillä. Jäykkähartiaisen helppoa hemmottelua.

Sandnes Garn KOS

Käytin neuleeseen Sandes Garnin lankoja, jotka ovat edelleen lemppareitani. Neuloin slipoverin kaksinkertaisella KOS:illa ja yhdellä langalla Tynn silk mohairia, molemmat sävyssä vaalea beige. Käsialani mätsää sattumalta täysin Petite Knitin ohjeisiin, ja isoilla puikoilla tämä valmistui kyllä todella nopsasti.

Sandnes Garn tynn silk mohair

Slipoveri on ollut tosi monikäyttöinen: tässä kuvassa se on päälläni töissä (työpaikan vessassa napattu kuva, kotona kun ei sopivaa paikkaa ollut!) ohuen villaisen poolon päällä, nyt tosiaan trikoopaidan kanssa, ja kaksi mekkoakin olen saanut talvikäyttöön sopivaksi ihan vain sujahtamalla mekon kanssa tähän villahommaan.

Tällä hetkellä puikoilla on monenlaista projektia: pari pipoa, ohuet sukat ja muhkea lila neulepusero -siinä on vielä jonkin verran tekemistä, mutta toivottavasti ehdin joululomalle viimeistellä ainakin nuo sukat ja puseron käyttöön.

Kommentit (5)
  1. Onpas ihanan näköinen neule! Kivan näköinen lankayhdistelmä myös. Mulla on pitkään ollut suunnitelmissa ja haaveissa neuloa joku työ, jossa on pörrölankaa yhdistetty ”normaaliin” lankaan 😀

    1. Tuo silkki tuo kivasti vähän eloa neuleen pintaan, mutta ei kuitenkaan muuta väriä tai tee siitä levotonta. Eli oli ainakin tässä minusta hyvä valinta!

  2. Onpa ohana! Mulla on villapaita juuri puikoilla, mutta oon miettinyt, että lämmin slipoveri voisi olla täydellinen vaate toimistoon. Ehkä siinä onkin mun seuraava projekti 🙂

    1. Kiitos! Ja toimistolle tää on todellakin mainio! Suosittelen, vähän erilainen malli 🙂 ohjeen mitta on lyhyt, neuloin itse useita lisäsenttejä.

      1. Kiitos vinkistä!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *