Kurkistus keittiöömme

Terveisiä likimain valmiista keittiöstämme! Täällä on kokkailtu, nautiskeltu, eletty ja viihdytty kesästä saakka, mutta rakenteilla olleen kulmakaapin vuoksi en viitsinyt aikaisemmin kuvia ottaa. Nyt puuttuu enää muutama peitelevy ja niiden aukkosahailu, eli päällisin puolin ollaan kyllä valmiina. Ikkunasta pitäisi vielä saada maalarin jättämät jäänteet raaputettua pois samantien, näistä kuvista tuli mieleen.

Tämä on jo kuudes suunnittelemani keittiö, joten vaikka aluksi napakka koko aiheutti hiukan päänvaivaa, opit vanhoista hyviksi ja heikommiksi todetuista valinnoista auttoivat toteuttamaan näppärän ja toimivan kokonaisuuden. Aamiaiskaappia ei harmi kyllä saatu mitenkään mahtumaan, eikä täyskorkeaa jääkaappia ja pakastinta, mutta muutoin sitten aikalailla kaikki mitä toivottiinkin.

Ruoka- ja astiasäilytys meillä on pääosin vetolaatikoissa -niitä löytyy niin kaapin ovien takaa kuin tuolta tason alta. Vain yläkaapeissa on pelkät perinteiset hyllyt. Kaiken käyttötavaran halusin siistin yleisilmeen vuoksi kaapinovien taakse, yksi seinähylly on tuolla paikallaan lähinnä siksi, että tuo kiva Aitio-hylly meillä sattui olemaan. Kenties sinne voi jatkossa, jos tarve vaatii, laittaa sitten enemmänkin säilytystilaa, mutta toistaiseksi pidän tuon nurkan avaruudesta.

Kauneimpia asioita keittiössämme mielestäni ovat kodikkaat tammiovet, jotka yhdistävät keittiön muuhun kotiin, erityisesti kun keittiömme on avokeittiö, suorassa yhteydessä olkkariin. Stalan rosteritaso on se piste i:n päälle: pidän kovasti metallin ja puun yhdistelmästä, ja mittatilauksena tehty taso istuu paikalleen kuin hansikas.  Rosterinen takanosto joka yhdistyy saumattomasti pöytäpintaan on myös ollut hyvä ulkonäkönsä vuoksi käytännössä, sillä se kerää roiskeet itseensä tehokkaasti ja on helppo puhdistaa.

Rosteritaso on osoittautunut käytössä aivan mielettömän hyväksi: se on kestävä ja helposti pestävä, varoa ei juurikaan tarvitse.Meidän taso koostuu pituutensa vuoksi kahdesta osasta: lyhyestä päädystä ja pidemmästä tason osasta, jossa samasta materiaalista saumattomasti tehty allas. Saapuessaan taso oli himmeä ja silkinsileä, onneksi tiesin että pinta naarmuuntuu välittömästi joten osasin varautua siihen, se kuuluu materiaalin ominaisuuksiin. Ensimmäinen naarmu oli silti kieltämättä hengenahdistus, mutta sitten siihen tottui, ja nyt vajaan vuoden jälkeen taso näyttää silmissäni edelleen ihanalta, nappivalinnalta, vaikka siinä on pinnassa käytön jälkeä. Huolto on helppoa: pyyhitään ja kuivataan. Isommat tahrat sitten vaikkapa ihmesienellä tai cif-hankausaineella.

Kaikki talomme hanat on ostettu Tapwellilta*, jonka olemme aikaisemmissa remonteissa havainneet sekä toimivaksi että malleiltaan kattavimmaksi. Ulosvedettävä juoksuputki on meillä must, etenkin koska allas on kokoa vauvan kylpyamme. Tämä oli myös yksi niistä asioista, jotka olivat keittiösuunnittelussa ”must” kuten sen alapuolella oleva tilava jätelaatikosto. Jätteiden kierrätys on omakotitalossa fiksun lisäksi taloudellisesti kannattavaa, sillä sekajäte on kallein jätelaji, ja muovit ja pahvit lajittelemalla säästää vuodessa pitkän pennin. Meillä onkin naapurimme kanssa yhteiset jäteastiat, yksi sekajätteelle ja yksi muoville, ja järjestely on toiminut erinomaisesti.

Yksi ensimmäisistä asioista, joita taloa suunnitellessa jo päätin, oli tällainen oranssinpunainen klassinen klinkkerilattia keittiöön ja eteiseen.Eteisessä saumaväri on harmillisesti läikikäs, mutta tässä koko ajan näkösällä olevassa keittiössä aivan täydellinen. Meillä on lämmitysmuotona maalämpö lattialämmityksen kautta, ja hiukan karhea, lämmin laatta tuntuu suloiselta paljaan jalan alla.

Siinäpä se, meidän keittiömme kaikessa yksinkertaisuudessaan.

 

*tasosta ja hanasta saatu alennusta

Kommentit (9)
  1. Meillä on uudiskohde haussa ja sinne haaveissa tammiovinen keittiö vastaavilla vetimillä. Itse pohdin, toimiiko kromi tammen kanssa (nähnyt enemmän kultaisia vetimiä tammen kanssa), mutta hyvältä näyttää. Haluan kuitenkin ehdottomasti perinteiset krooniset hanat, sillä mustat ja kultaiset menevät varmasti äkkiä muodista.Olipa siis kiva nähdä kuvia keittiöstänne! Minkä valmistajan tammikeittiö teillä on?

    1. minusta teräs ja tammi ovat ihan klassikot 🙂 ja juuri tuo hana-asia, samat mietteet. edellisessä kodissa meillä oli messinkihana, ja sopi kyllä siihen vanhaan taloon hienosti, tänne uudiskohteeseen tuntui ihan väärältä. Mutta pääasia tietty mikä omaa makua miellyttää. Meidän keittiö on vähän sieltä ja täältä, mutta rungot ja ovet ovat Ikean. Tämä malli on jo poistunut/poistumassa, eiköhän tilalle tule joku vastaava!

  2. Hei, mistä tuo ihana laatta?

    1. Laatta on Pukkilalta 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *