Lenkkikaverit

IMG_8952.jpg

Olen kuin varsa kevätlaitumilla, kun ikuisuuksien tauon jälkeen pääsen taas lenkkeilemään -reippaasti kävellen hikipintaan-henkeen, juoksun onnistumisesta en vielä tiedä polvileikkauksen jälkeen, eikä tietysti ennen jälkitarkastusta sovi hurjasti riehuakaan.

Kun ennen viimeisintä leikkausta vielä juoksin aktiivisesti, oli paras lenkkikaverini puhelimeen latamaani RunKeeper-sovellus, joka sopii kaltaiselleni tekniikka- ja gadgetfanille oivasti: se monen muun fiksuuden ohella mittaaa niin matkaa, kierrosnopeutta kuin vertaa menoa aiempiin lenkkeihini ja lähettää positiivisia tsemppiviestejä sähköpostiini (maksullisessa Elite-versiossa, ilmaisessa perusversiossa saa myös paljon dataa). Voin sanoa, että kyseinen sovellus todellakin auttoi puristamaan lenkeistä aina vähän enemmän irti, juoksemaan vähän pidemmälle ja vähän nopeampaa kuin edelliskerralla. Käytän RunKeeperiä edelleen joka lenkillä, tällä hetkellä vain valitsen lajivalikosta kävelyn tuon rakastamani juoksun sijaan.

IMG_9025.jpg

RunKeeperin lisäksi lenkkejäni kirittää Fitbitiltä käyttöön saatu hyvinvointi- aktiivisuusranneke (jonka olen synkannut tietty Runkeeperin kanssa yhteen). Fitbit on tätänykyä ranteessani ihan koko ajan: se mittaa päivän askeleet, aktiivisen liikkumisen ajan, ja mikä minusta mielenkiintoista, unta. Laite saa tsemppaamaan ottamaan vielä muutaman askeleen ja valitsemaan tossut auton sijaan -uteliaana onm yös kiva tietää ihan perusaktiivisuustasokin sellaisina päivinä, kun erikseen ei tule liikuttua.

Tuo unidata-homma on tällä hetkellä aika surkuhupaisaa, koetan kääntää asian päässäni niin, että voin sitten heittää Monnisen kanssa ylävitoset sellaisina öinä, kun mennään yhden herätyksen taktiikalla, ja meikäläiselle kertyy viittä tuntia enemmän unta… No, tässä väsymyksen tilassa liikunnan ja raittiin ilman merkitys vain korostuu, sellaisinä päivinä, kun lenkki on jäänyt väliin (niitä ei onneksi ole montaa) olo on jokseenkin nuutunut, kun taas lenkki-iltoina olo on endorfiinihuppelissa aikalailla virkeä.

Kuinka nopeasti pystyitte, kahden tai useamman lapsen äidit, taas juoksemaan ja urheilemaan täysipainoisesti? Ensimmäisen jälkeen palautuminen oli selvästi nopsempaa, ja tällä kertaa pitää selvästi ottaa rauhallisemmin, sillä en nyt ihan enshätään tavoittele kohdunlaskeumaa tai erilleen jääviä vatsalihaksia… Jälkitarkastukseen saakka saa siis riittää tällainen meno, marraskuussa astuu taas salikortti voimaan. Sitten selviää viimeistään myös tuo operoidun polvenkin sietokyky… jännittää.

Kommentit (7)
  1. Neljännen jälkeen aloin enemmän liikkumaan sitten, kun vauva oli oppinut imemään tehokkaasti, eli saatoin olla hieman pidemmän pätkän pois ja poiketa salille, aloitin pilateksesta ja joogasta, niistä sitten siirryin jumppiin. Vauvalla oli ikää tuolloin nelisen kuukautta. Aika jatkaa liikunnan parissa (muutakin kuin vaunujen kanssa käppäillen) tuntui silloin sopivalta. Sitten lisäsin parin kuukauden päästä listalle hiihdon, kun saatiin lumet maahan. Hiihto vasta ihanalta tuntuikin. Hiljainen, kauniin valkoinen metsä ja tilaa ajatuksille 🙂 hiihtelin koko talven aivan fiilikissä.

  2. May- kirjautumatta
    28.8.2014, 11:26

    Kolmannen lapsen synnytyksen jälkeen tuli vasta sellainen olo, että nyt pitää edetä rauhassa, varsinkin vatsalihaksien kanssa. Paikat olivat jotenkin äärilöysät, lihakset, nivelet, ihan kaikki. Ensimmäiset 6kk vältin kaikkia vatsalihasliikkeitä. Nousin sängystäkin kyljen kautta. Tein kävelylenkkejä ja kuntoutin lantionpohjanlihaksia. Jossain vaiheessa sen sitten huomasi, että lihakset ovat palautuneet ja uskalsi treenata kovemmin (Vrt. ekan synnytyksen jälkeen aloitin pilateksen jo 4kk jälkeen). Varovaisuus kannatti ja nyt vuosi jälkeenpäin pystyn liikkumaan täysin normaalisti. Vatsa on litteä ja trampoliinikaan ei aiheuta ongelmia 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *