Minulle merkittäviä kuulumisia

Lilou's Crush

En ole hetkeen kertoillut työuutisia, sillä minulla sellaisia kuulumisia jotka vaativat asioiden läpikäymistä virallisen marssijärjestyksen mukaan ennenkuin voin jakaa niitä kanssanne. Mutta nyt on kiva viimein kertoa puolikkaat uutiset täällä tärkeässä kotipesässä.

Ehkä muistatte, että vuosi sitten minua pyydettiin hiukan yllättäen pitkäikäisen, keskisuuren mainostoimiston toimitusjohtajaksi. Melko tovin aprikoituani suostuin lopulta hallituksen taivutteluihin. Tunsin suurimman osan väestä, ja arvostin erittäin paljon talon osaamista ja inhimillistä työskentelyilmapiiriä. Työtä oli paljon, enemmän kuin olisin arvannutkaan, mutta tartuin siihen suurella innolla. Muutosjohtamista, sitä vuosi on ollut, sen kaikissa mahdollisissa muodoissa. Ja voi miten valtavan paljon saimmekaan yhdessä aikaiseksi. Olen todella ylpeä.

Tänä syksynä saattelin konttorimme uuteen toimitilaan. Toimisto oli sijainnut parikymmentä vuotta samoilla sijoillaan, ja parinkymmenen vuoden sedimentit, hyvässä ja heikommassa, olivat jättäneet jälkensä sen seiniin. Muutolla oli siis suuri symbolinen merkitys uudesta ajasta, uusista ihmisistä ja uudesta tekemisen mallista. Ihana paikka, hyvä feng shui ja buugi.

Itse tein kuitenkin syksyn kuluessa suuren henkilökohtaisen päätöksen jättää toimitusjohtajan tehtävät yrityksessä. Ne muutokset, jotka toivoin saavani aikaan, oli saatu tehtyä ajattelemaani lyhyemmässä ajassa, kiitos sinnikkään työn ja kanssapuurtajien. Työmäärällisesti ja stressillisesti napakan vuoden jälkeen kaipasin energiaa ja läsnäoloa säästyvän enemmän myös perheelleni, joten lopulta päätös irtaantua tuntui vain luontevalta, näin muutamia asioita mainitakseni.

Kun tiedotustilaisuudessa pari viikkoa sitten kerroin koko porukalleni poisjäämisestäni, olo oli erittäin haikea, olinhan oppinut tuntemaan koko jengini, ja pidin jokaisesta valtavan paljon, mutta ei vaikea -päätös oli yksinkertaisesti oikea.  Jätin yrityksen vetovastuun luotettavan joukon käsiin ennen uuden toimitusjohtajan palkkaamista. Hallituksen puheenjohtajan kiittäessä, että toimitusjohtajakaudellani yrityksen asiat olivat menneet juuri oikeaan suuntaan ja vauhdilla, nielaisin ainakin sata pulleaa kyyneltä, ja talletin sanat tosi syvälle talteen.

Eli tällainen pieni uratarina, jonka halusin kanssanne jakaa, turhan useita "eteenpäin vaikka pää veressä" -tyyppisiä tarinoita kuultuani. On mielestäni olennaista, että työn ja uralla etenemisen lomassa pysyy aitona itselleen ja omille arvoilleen, ja puntaroi elämää, myös työelämää, niiden vinkkelistä. Miten paljon aikaa haluan viettää perheen ja harrasteiden parissa, mistä olen valmis luopumaan työn vuoksi? Millaiset haasteet on mahdollista kovalla työllä taittaa voitoksi, ja mitkä ovat sellaisia, joihin itse ei kertakaikkiaanvoi vaikuttaa. Millaisia määriä energiaa työ vaatii, ja mitä se antaa takaisin? Näitä pohtimalla ja valintoja niiden mukaan tekemällä on mahdollista rakentaa tasapainoinen, hyvä, kiinnostava (työ) elämä.

Ehkä jotakuta kiinnostaa, mitä seuraavaksi?  Juuri nyt vietän muutaman viikon lomaa, ennen niitä kliseisiä "uusia tuulia". Kerron niin kovin mielelläni kutkuttavista jutuista hiukan tuonnempana, kun töiden aloitus on ajankohtainen! Nyt on kuitenkin vuorossa lekottelu, lasten paijaaminen, lomailu ja ennenkaikkea lepo!

Kommentit

Onnea valitsemallesi tielle, joka kuulostaa juuri oikealta!

Hertta
Lilou's Crush

Kiitos Anna-Liisa, näin uskon itsekin <3

ohsomanyreasons

Ihailen sun rohkeita muutospäätöksiä ja teet mitä sydän sanoo <3 Itsehän turvallisuuden tunteen vuoksi olen aina ollut huono lähtemään, vaikka unelmat olisivat toisaalla. Onneksi nyt kuitenkin etananvauhtilla kohti jotain uutta, joten katsellaan :) 

Hertta
Lilou's Crush

Turvallisuus on tärkeä tunne! Suin päin ei kannata koskaan syöksyä mihinkään. Itse odotan nyt tulevalta luonnollisesti kiinnostavi haasteita, mutta myös seesteistä pysyvyyttä, siinä missä se nyt omalla alallani on mahdollista :) Ja ihan mahtavaa, etana voitti nääs sen jäniksenkin! Hyvä tulee :)

Juuri näin <3

Hertta
Lilou's Crush

<3

Kuulostaa oikealta päätökseltä. Onnea tulevaan!

Hertta
Lilou's Crush

Tuntuu juuri siltä. Kauniit kiitokset ja ihanaa lauantaita <3

HennaM (Ei varmistettu)

Moi,
Tosi kiva, että jaoit varmasti myös vaikean asian meille lukijoille. On rohkaisevaa ja tärkeää kuulla myös näitä tarinoita joissa osataan kuunnella itseä ja tehdä päätöksiä jotka perustuu hyvään oloon, omiin arvoihin ja ehkä jopa siihen tärkeimpään elämässä, perheeseen.
Lapset kun ovat oikeasti pieniä hetken, ja sitten on jo liian myöhäistä katua, että oli koko heidän lapsuuden töihin hautautuneena ja uupuneena (vaikka työ kuinka kiva ja tärkeä olisikin). Itse jäin myös pois vastuullisemmasta työstä, koska koin sen tähän elämäntilanteeseen liian kuormittavana. Ajattelen niin, että ehdin kyllä myöhemminkin, jos sitä silloin vielä haluan. Nyt tärkeämpää on nauttia elämästä oman perheen kera.
Hyvää ja aurinkoista syksyä!

Hertta
Lilou's Crush

Kiitos ihanasta kommentista, on tosi hieno kuulla ajatuksia sieltä ruudun toiselta puolelta! Minusta on myös hyvä esittää toisenlaisia, (mielestäni) kiinnostavia uratarinoita, kuin niitä joissa keinoja kaihtamatta edetään ja edetään. Sopii toki joillekin, mutta antaa mielestäni väärän kuvan hyvästä, terveestä työelämästä. Päätökseni jäädä pois ei toki perustunut ainoastaan pyyteettömään perheen hyvinvointiin, jatkossakin työtehtävät tulevat olemaan haastavat ja kiinnostavat, mutta erilaisella vastuukombolla :) 

twinkal (Ei varmistettu)

Ihanan näköistä metsää! :)
http://topvideodownloader.com

Kommentoi