Mökkiremontti: laattahommia

En voinut välttää kiusausta tuon otsikon kanssa. Suottehan anteeksi, kaikki laatta-asioista kiinnostuneet. Kuvatonkin tämä postaus, sattuneesta syystä…

Näin siinä sitten kävi, että sairastuin varhain eilen aamulla pahemmansortin vatsatautiin. Esikoinen sen sai kaupunkipäivinä ensiksi, parin päivän jälkeen mies, ja itse sinnittelin useamman päivän ja luulin jo päässeeni pälkähästä. Voin kertoa, että mökin askeettisissa olosuhteissa se on aivan kamalaa. Koko päivän koetettiin tehdä aikataulun mukaista lähtöä kaupunkiin, mutta makasin kuin raato vain huonossa olossani. Lopulta ei auttanut kuin kammeta itsensä veneeseen ja maastoutua matalaksi autossa kohti Helsinkiä. 

Olimme lähdössä pieneen reissuun tyttöjen kanssa tänään, mutta niin vain jouduimme sen perumaan. Onneksi liiton vakuutus pitää sisällään jatkuvan matkavakuutuksen. Suuntasin eilen vielä puolenyön aikaan lääkäriin hakemaan sairastodistusta, sillä oli päivänselvää, että reissuunlähtijäksi minusta ei todellakaan ollut. IF:in vakuutuspalvelussa asian selvittely kävi tosi helposti. Melkein liikutuin huonoissa oloissani niin hyvästä asiakaspalvelusta ja nopsasta korvauksesta. Että vaikka mainoslauseesta ”se vähemmän kimurantti vakuutusyhtiö” voi olla montaa mieltä, allekirjoitan kyllä palvelulupauksen 100%.

Nyt sitten mietimme paremman olon päiville pikku reissua Tallinnaan. Se kaupunki on niin viehättävä, että olisi kiva sinne näiden pientenkin tyttöjen kanssa mennä, syksylle on luvassa taas ”isompien tyttöjen” matka.

Kommentit (6)
  1. anjalina tol
    7.2.2019, 08:00

    Informative post and looking forward to reading more. I hope it will be helpful for many people that are searching for this topic.
    http://freegiftcardgenrator.com ||| http://onlinefreegiftcodesgenerator.com ||| http://onlinefreegiftcardgenerator.com

  2. Ihanan näköistä metsää! 🙂
    http://topvideodownloader.com

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *