Nimppariräpylät ja arjen romantiikkasankari

img_3134.jpg

Heippa ja kiitos kaikki, jotka olivat huomanneet nimpparipäiväni viime sunnuntaina 🙂 Myönnän olevani vähän hupsu, koska nimpparini muistaminen on tuntunut pienestä saakka hurjan kivalle: kuusilapsisessa perheessä jokapäiväisessä hurlumheissa tuollaiset ”omat päivät” olivat jotenkin erityisen spesiaaleja. Etenkin nyt kiitoskiitoskiitos, kun nimpparia ennakoivaa päivää ja sen jälkeisiä olen viettänyt apeana kurjassa syysflunssassa ja poskiontelontulehduksessa. Iski se sitten tännekin, käsidesistä, maitohappobakteereista ja estolääkityksestä huolimatta.

Mutta tuohon kuvaan. Perjantaina, kun aloin tosissani tulla kipeäksi ja vapisin aivan horkassa, sain yllärikseni paketin, jonka mies oli ostanut nimpparipäiväkseni. Uudet ihanan lämpimät, pehmoiset toffelit! Jee! Kun varpaat lämpeni, olo oli heti hitusen siedettävämpi.

Kerronpa vielä toisenkin arjen romantiikkasankariteon: viime yönä ei uni tullut silmään sitten millään, olo oli kehnoakin kehnompi, niistätytti, yskitti, nälätti. Ykskaks yllättäen, 03.06 mies huomasi pyöriskelyni, ja tiesi mikä auttaa: kapusi yläkertaan, ja pienen hetken kuluttua ilmestyi minulle kuorittu omppu käpälään, Nasolin nenän eteen, vähän selänrapsutusta ja korkeampi tyyny. Simahdin kuin se kuuluisa saunalyhty, ja aamulla oli jo vähän parempi olokin.

Arjen (ok, nimipäivän, mutta kuitenkin) romantiikka, se on kuulkaas just tätä. Ja tiedän, ettei oma mies ole ainoa arjen romantikko, joten kerro jo joku kiva juttu sinäkin! -luetaan niitä sitten iloksemme, jos uni ei jonain iltana taas löydä perille!

PS. Nyt taidan kerätä itse edes vähän pisteitä, talven eka glögi-herkkukattaus ihan näiltä istuvilta tarjolla, ja sitten hyvää yötä 🙂

 

Kommentit (17)
  1. Vakkarilukija
    9.11.2012, 11:57

    Ihana postaus! Elämän ihanuus koostuu kyllä pitkälle näistä arjen pikku asioista. Rakkautta ja arjen romantiikkaa on valmiiksi putsattu, skrapattu ja käännetty auto, kun aamukiireessä lähtee lapsia viemään päikkyyn ja itseä töihin. Tai lämmitetty glögi odottamassa arki-iltana töistä palaavaa.. Tai herääminen lauantaiaamuna kun takassa on jo tuli ja aamupala on pöydässä 🙂 Rakkautta on myös miehen laatima ja vaatima sopimus, että yösuukko annetaan joka ilta, vaikka takana olisi minkälaista väsymyksen ja arjen aiheuttamaa kinastelua.. Arjen rakkautta kyllä on, sitä vaan täytyy osata nähdä! Sulla on ihana, hyvänmielen blogi!

  2. Olipa hyvän tuulen postaus! Viime talvena kun olin raskaana, mieheni oli tehnyt lumityöt ja tehnyt pihalle raskaana olevan lumiukon odottamaan minua töistä. Mieheni on myös ostanut minulle pyöräilykypärän, kun kerroin hänelle että joskus on mukavaa laittaa silmät kiinni alamäessä. Hänellä on myös usein jemmassa lempikarkkejani, joita vetelee esiin kuin taikuri, kun maailma potkii päähän. Ihana mies sulla ja mulla:)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *