Porrasmatto paikallaan

Onpa kuulkaa hyvä, että näin keppejä käyttäessäni sain porrasmaton laittajan meille nopeasti, vain pari päivää muuton jälkeen. Sen lisäksi, että porrasrunko oli liukkaampi kulkea,  oli se myös kovasti epäsiistin näköinen ja vaikutti koko asunnon ilmeeseen.

Maton asennus ei kovin kauaa vienyt: muutamassa tunnissa tilaamani sisalmatto (sävy Mexicana Bisquit, käsittelemätön sisalsävy) oli paikallaan. Mattovuodat oli leikattu valmiiksi muualla, siveltiin ulkona liimalla ja sitten kiinnitettiin paikalleen. Mattoliima on jokseenkin tujun tuoksuista, mutta koska ristivedon sai hyvin tänne asuntoon, leijumaan jäi iltapäivään vain hennohko haisu, ja sekin poistui iltaan mennessä. Talvella tilanne olisi voinut olla toinen, ja silloin hajua olisi kannattanut ainakin päiväksi lähteä karkuun.

Kahden viikon käytössä sisal materiaalina on tuntunut nappivalinnalta. Ihanan pitävä jalkojen alla, ja koiran tassut saavat siitä hyvän otteen myös. Ei myöskään tunnu yhtään liian karkealta, ja värikin edelleen miellyttää.

Ainoastaan yhden sauma jäi hiukan turhan kapoiseksi, ja siihen tehdään pieni fiksaus. Jos siis pohdiskelet turvallista, kohtuuhintaista (meillä matto n. 85€/m2 ja asennus 500€) materiaalia, niin näin kahden viikon käyttökokemuksella lämmin suositus!

Että portaikko olisi aivan valmis, minun pitäisi vielä  käsitellä porraskaiteet puuvahalla. Ne ovat tammea, ja olen omin kätösin hionut pyöreät kaidepuut silkinsileiksi. Kaiteet kiinnitettiin jo kertaalleen paikalleen muuttotarkastusta varten, mutta otimme ne pois, että maton asentajalla oli kunnolla työtilaa. Ja tuohon lattian ja portaan saumaan tietysti laitetaan vielä lista peittämään saumakohtaa. Sitten on yksi kohta taloa valmis ja viimeistelty.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *