Rohkeita, vahvoja naisia.

Takanani on paha ilta. Kaksi surullista uutista perheestäni, molemmissa sydämet särkyneitä. Toisessa kuvainnollisesti, toisessa kirjaimellisesti. Ja minulla omani huolesta sykkyrällään.

Täksi illaksi ajattelemani kevätmuotipostaus ei tuntunut ollenkaan sopivalta eikä pienimmissäkään määrin kiinnostavalta. Sen sijaan haluaisin jakaa kaksi minua erityisen paljon liikuttanutta vahvan naisen tarinaa tältä viikolta, jotka molemmat sattuvat olemaan suomalaisia bloggaajia.

Kampaajalla istuessani luin monelle meille More to Lovesta tutun Pepin tarinan. Pepin matka neuvokkaasta nelivuotiaasta aivan liian pahassa maailmassa huumeiden keskeltä nykyiseksi onnelliseksi ja tasapainoiseksi aikuiseksi naiseksi sekä itketti, että sai tuntemaan jollain oudolla tavalla toivoa: joku välitti, joku puuttui. Miten ihmeellinen voima onkaan lujassa tahdossa ja siinä, että ei anna itseään lannistettavan tai kyynisty – ja kaiken päälle jaksaa uskoa rakkauteen.

Nytistä puolestaan luin juuri hetki sitten Nimosta, vasta 18-vuotiaasta muotibloggaajasta, joka halua inspiroida ihmisiä olemalla oma itsensä. Nimolle tämä tie puoliksi somalialaisena on vain ollut tavallistakin haasteellisempi. Kuinka olla oma itsensä, kun kokee olevansa kahta kulttuuria, jotka niin voimakkaasti poikkeavat toisistaan? Kuinka vaikeaa on toisinaan toimia vasten läheistensä toiveita, ja kuinka pitkän tien uuden hyväksynnän saavuttamiseen joutuu kulkemaan? Nimossa on nuoruuden uhoa ja rohkeutta, joka varmasti kantaa hyvää hedelmää.

 

Nämä tarinat koskettavat. Antavat rohkeutta puuttua lasten pahoinvointiin ja välittää, auttaa pieni teko ja sana kerrallaan kitkemään Suomesta rasismia, mitä tahansa ihmisryhmää se koskettaakaan.

 Jos luit jutut, kerro mitä ajatuksia ne sinussa herättivät.

 

Kevyempiin aiheisiin pian! Lempeää perjantai-iltaa kaikille.

Kommentit (10)
  1. Lauralaukku
    15.1.2014, 16:15

    Voimia Hertta.
    Sydän täynnä rakkautta Pepin tarinaa lukiessa. Upea nainen, soturinainen. Selviytyjaisten tarinat koskettaa minuakin.

  2. Meidän kodissa alkoi käymään pieni ihana 3-vuotias tyttö viikonloppuisin, kun olin yläasteella. Hän oli lastenkodista, josta tuli meille aina viikonloppuisin viettämään ns normaalia perhe-elämää. Jossain vaiheessa hänen vanhempansa kielsivät nämä vierailut, ilmeisesti pelkäsivät menettävänsä tyttärensä.
    Pari vuotta myöhemmin lastenkodista otettiin yhteyttä ja vahnhemmiltani kysyttiin, haluaisivatko he ottaa lapsen sijaiskotilapseksi. Tietenkin halusivat ja tyttö muutti meille. Alkuun hän kävi tapaamassa vanhempiaan (lähinnä äitiä) valvotusti sosiaaliviranomaisen läsnäollessa, mutta aika pian vanhempien into laantui. Kerran äiti tuli humalassa meidän ovellemme, mutta hänet käännytettiin takaisin sinne mistä tuli.

    Tällä hetkellä hän elää normaalia perhe-elämää miehensä ja lapsensa kanssa. Äitiinsä hän ei voi pitää yhteyttä, koska hänestä tuli myöhemmin väkivaltainen ja siskoni joutui hakemaan lähestymiskiellon häntä vastaan. Isästä ei ole kuulunut vuosiin.

    Ikäviä tarinoita. Ymmärrän, jos ihminen pilaa oman elämänsä, mutta että lapsensa?!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *