Terveisiä Tertistä!

Savonlinnan reissuamme suunnitellessa keksimme, että mitäpä, jos poikettaisiin paluumatkalla jossain oikein suomalaisessa majoituspaikassa. Google kävi muutaman illan kuumana, ja päädyimme Mikkelissä sijaitsevaan Tertin kartanoon. Nimi oli etäisesti tuttu vanhojen sukulaisten suista, ja kuvat lupasivat kartano- ja maalaisromantiikkaa koko rahan edestä -joka kieltämättä olikin aikamoisen iso raha yhdestä yöstä puolihoidolla.

Lähdimme ajelemaan Mikkeliä kohti iltapäivällä, sillä niillä suunnilla kiinnosti nimittäin toinenkin paikka: miltä parin vuoden takainen asuntomessualue nyt näyttäisi. Sateen ripsiessä tuulilasiin teimme vaivihkaisen kierroksen messualueelle kuin mihinkin turistikohteeseen (näyttää rannanpuolelta hyvinkin valmiilta eli samalta kuin messuaikaan, kaupungin puolelta taasen suurelta työmaalta, alue nimittäin laajenee entisestään ) ja käänsimme nokan kohti Terttiä.

Tertin Kartanoon saavuimme illansuussa. Olimme varanneet yhden viidestä aittahuoneesta. Veimme laukut huoneeseen ja henkäilimme ikkunasta aukeavaa ihastuttavaa peltomaisemaa. Huone  itsessään oli pienen pieni mutta siisti. Erityisesti noin mikroaaltouunin kokoinen kylppäri oli toimiva, nätti ja moderni. Huoneen puolelta oli käynti mukavalle terassille, jossa olisi ollut ihana istua kauemminkin auringosta ja maisemasta nauttimassa, mutta ravintolassa odotti jo pöytävarauksemme.

Olimme varanneet puolihoidon, sillä olimme lukeneet kovasti kehuja kartanon ravintolasta. Noutopöytä oli jokaisen kuulemani ylistävän sanan arvoinen. En ole todennäköisesti koskaan syönyt yhtä ihania, harkittuja suomalaisia makuja. Herkullinen ruoka yhdistettynä rauhalliseen kartanomiljööseen ja saliin satoinen yksityiskohtineen, taustalla soivat ranskalaiset chansonit, en tiedä, miten ilta olisi voinut olla tunnelmallisempi. Lisäksemme ravintolassa oli vain kolme pientä seuruetta, saimme todellakin keskittyä nauttimiseen.

Myöhäistä iltaa vietimme kartanon tiluksiin tutustuen. Hienoin kokemus oli muuripuutarha, johon saimme ”salaisen avaimen” jolla pääsi sisään porttien illalla ollessa jo lukittuna.  Sen jälkeen kiertelimme kartanon kasvimaata, kurkimme sisään kahvilapuotiin ja otimme klassisen tikanheittokisan (voitin, ihme!).

Olen herkkäuninen, vieraissa paikoissa nukun usein hiukan kevyemmin, ja tällä kertaa yösija oli myös kieltämättä sangen epämukava: sängyn patja oli parhaat päivänsä nähnyt jo kenties kartanon edellisen isännän aikana, tai siltä se ainakin tuntui. Huoneessa oli myös kovin kylmä viileän sään myötä, joten hytisin ohuen peitteen alla hereillä pikkutunneille ja koetin saada unenpäästä kiinni. Juuri kun nukahdin, alkoi aamuvirkuista naapuriseureista kuulua selkeitä elonmerkkejä. Herkkäunisen kannattaa nämä asiat ottaa huomioon, parempiunisia tuskin hetkahduttaisi. Sikkuraisin silmin kampesin itseni ylös,  jotta ehtisimme aamupalalle, jota tarjoiltiin napakasti tunnin ajan.

Aamiainen oli kokoelma edellisillan buffet-herkkuja kuten savusilakoita ja leikkeleitä, jotka ovat itselleni hiukan tuhteja, mutta ihania herkkuja löysin taas lautaselleni aivan riittävästi. Kaunein annos koostui kukkasista ja kesän tuoreista mansikoista, sitä ei olisi meinannut edes raaskia suuhunsa laittaa.

Aamupalan jälkeen tutustuimme kartanon puotiin, ja ostinkin sieltä tuliaisia lapsia reissumme ajan hoivanneille appivanhemmille ja omalle paapalleni. Mies halusi vielä käydä tutustumassa arboretumiin, sen jälkeen olikin aika hyvästellä kartanoelämä.

Tämä pieni aikahyppy oli aivan ihana, erilainen kokemus, josta jäi paljon enemmän muistojen laatikkoon kuin olisin osannut odottaakaan. Hauskaa oli, kun paluustamme kahden päivän päästä Terttiin meni lounastamaan veli kumppaneineen, seuraavana päivänä ystävä yöpyi meidän ”naapurihuoneessa” ja eilen siellä lounasti paras ystäväni. Tänä kesänä kaikki tiet tuntuvat vievän Terttiin!

kulttuuri ravintolat matkat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *