Valoa ja aitoa kauneutta -osallistu Lumenen uutuustuotteiden arvontaan

PA305316.jpg

Kaupallinen yhteistyö Lumene

Olette täällä tontillani saaneet usein lukea Lumenen kuulumisia, ihan hetki sitten kerroin hyväksi havaitsemistani uusista LÄHDE-tuotteista. Olen törmännyt Lumenen tuotteisiin maailman eri kolkissa, ja jokainen kohtaaminen on ollut pilkahdus iloa ja ylpeyttä. Ajan saatossa olen saanut myös sattuman kautta ystävikseni lumenelaisia, päässyt tutustumaan tuotteiden syntyyn ja jopa tehnyt aivan itse itselleni oman lemppari luomivärini.

PA305279.jpg

Nyt pääsen jälleen tähän yhteen lempiaiheistani, kun Lumene kutsui minut mukaan kampanjaan, ja pohtimaan, mitä suomalainen kauneus minulle tarkoittaa. Piti ihan hetkeksi pysähtyä miettimään.

Yhdellä lauseella en tätä kyllä mitenkään pystynyt kuvailemaan. Määrittelen kauneuden eräänlaisena puhtautena, raikkautena. Aitoutena ja sen myötä rohkeutena olla oma itsensä. Sellaisena itsevarmuutena, jota ei tarvitse peitellä, ei hyvinä eikä vähemmän hyvinä päivinä. Aitous on kaunista. Eletty elämä saa näkyä, ikä saa näkyä. Elämänilona. Tämä kaikki huoliteltuna pakettina, siinäpä se on minusta se suomalainen kauneus parhaimmillaan.

PA305327.jpg

Lumenen tuotteet palvelevat arjessani minua luotettavasti joka päivä. Meikit eivät peitä ja piilota, vaan niillä voi korostaa parhaita puolia: vähän hehkua sinne, sipaisu punaa tuonne ja ripaus ripsaria tänne. Olenkin ystäväpiirissäni varsinainen Lumenen meikkivoiteiden ambassador, niin paljon olen luennoinut hetki sitten uusiutuneista tuotteista. 

Nyt todella taidokkaasti kokonaan, myös visuaalista silmääni miellyttävästi uusitusta sarjasta on löytynyt muutama muukin luottotuote: Invisible Illumintation Nordic Light -valopisarat hennossa roosan sävyssä on toinen niistä: luonnollista hehkua, kaukana diskoshimmereistä. Sipaisen vähän poskipäille, nenänselkään ja amorinkaarelle. Barely there, mutta jotakin hyvää tapahtuu selvästi ilmeessä.

PA305323.jpg

Toinen suosikkini on Invisible Illumination Instant Glow sävyseerum: ohuenohut, siis huomattavasti tyypillisiä meikkivoiteita ohkaisempi nestemäinen voide, jota käytän itse meikkivoiteen tapaan: oma iho kuultaa läpi, mutta näyttää luonnollisella tavalla viimeistellyltä. Tämä on todella riittoisa tuote, nestemäisyytensä vuoksi sitä tarvitsee koko kasvoille vain muutaman pisaran.PA305345.jpg

Lumenen uudistus ulottuu myös ihonhoidon tuotteisiin. Tuttuun tapaan ihonhoidon tehoaineet on löydetty Suomen luonnosta. VALO-tuotteissa on käytetty mm. lakkaa ja puhdasta, pohjoista lähdevettä. LÄHDE-sarjassa puolestaan on mukana koivun mahlaa. 

PA305374.jpg

Tällä hetkellä sairastelukierteeseen, vuodenajan vaihteluun ja lämmityskauteen reagoiva ihoni iho kaipaa sekä kosteutusta että heleyttä ja hehkua tällä hetkellä kipeästi. Olenkin ottanut menneellä viikolla kaikki keinot käyttöön, ja hellinyt ihoa niin sisäisesti hyvällä ruoalla ja juomalla runsaasti vettä kuin ulkoisesti kirkastavilla ja hehkua tuovilla tuotteilla.

Erityisen hyväksi juuri tähän hetkeen olen havainnut yöksi hiukan tuhdimman LÄHDE Tehokosteuttavan yövoiteen ja Ravitseva 24h kosteusbalsamin. VALO-sarjasta olen löytänyt aamujen avuksi virkeyttä tuomaan VALO Kirkastavaa ja siloittavaa hyaluronitiivistettä kosteusvoiteen alle. Jotenkin lohdullista, että kun valo vähenee ulkosalla, voin sipaista sitä purnukasta. Universumin tasapaino säilyy.

PA305390.jpg

Sitten tosi kivaan arvontaan! Kerropa minulle, mitä suomalainen kauneus sinulle tarkoittaa? Millaisia ajatuksia sanapari sinussa herättää? Jaa mietteesi kommentiboksissa, ja osallistut näistä uutuustuotteista kootun palkinnon arvontaan. Valitsin arvottavakseni VALO-tuotepaketin, sillä sitä minä eniten haluan teille juuri nyt kaamokseen antaa, VALOa ja iloa! Paketin arvo on 80€ ja se sisältää seuraavat tuotteet:

  • Lumene VALO kirkastava & silottava kosteusvoide
  • Lumene VALO heleyttävä & kosteuttava kasvosuihke
  • Lumene VALO kirkastava & silottava hyaluronitiiviste
     

Arvontaan voi osallistua tasan viikon ajan, maanantain 7.11. vuorokauden loppuun saakka. Jätä kommenttisi yhteyteen sähköpostiosoitteesi, otan yhteyttä arvonnan voittajaan meilitse.

Kaunista alkanutta viikkoa!

 

Kommentit (125)
  1. Puhtaus, rakkaus, aitous. Kuin lumi. Herkkä hymy silmissä 🙂

  2. Heidi-mariia
    7.11.2016, 18:46

    Suomalainen kauneus on punaiset posket pakkasen jäljiltä, vesisateen raikastamat kasvot, ystävällinen hymy sekä katse joka kertoo rehellisyydestä. Lupa olla niin kuin itse tahtoo ja elää elämäänsä kuten on itse määritellyt. Rakastaa ja saada rakkautta. Sitä se on… suomalainen kauneus

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *