Ladataan...

Nyt eletään jo vietnamilaisen uuden vuoden kolmatta päivää ja Nguyen palasi tänään lomalta töihin. Ennen varsinaista uuden vuoden postausta haluan kuitenkin vielä palata aikaan ennen uutta vuotta, sillä se oli mielestäni parasta koko vietnamilaisessa uudessa vuodessa. Ihania koristeluja, juhlia ja hauskaa suureen juhlaan valmistautumisen jännitystä. Viikkoa ennen the päivää kaupunki alkoi täyttyä kukista, hedelmäpuista ja -pensaista sekä uuden vuoden koristeista. Yritykset ja perheet ostavat uudeksi vuodeksi paljon kukkia ja koristeita onnea tuomaan, joten myyjät kaikkialta provinssista tulevat kaupunkiin ja asuvat viikon kadulla kukkiensa kanssa. Koko kaupunki oli myös koristeltu värivaloilla, erilaisilla kukka-asetelmilla ja bonsaipuilla. Kävimme harva se päivä vain ajelemassa ympäri kaupunkia ihastelemassa sen kauneutta.

Yritykset järjestävät täällä työntekijöilleen uuden vuoden juhlia samaan tapaan kuin Suomessa järjestetään pikkujouluja ja mekin kävimme työpaikkojemme juhlissa sekä ystävien järjestämissä illanistujaisissa. Erikoisimmat juhlat olivat koulussa, missä opetan. Puoli kuudelta juhlien alkaessa ruokaa ja juomaa alkoi tulla pöytiin hirveään tahtiin. Syötiin, juotiin ja välissä yritettiin hieman keskustella, mutta koko ajan oli hirveä kiire. Noin tunnin päästä miehet rupesivat laulamaan karaokea korvia särkevällä volyymillä ja naiset siirtyivät ulos keskustelemaan. Me ulkomaalaiset opettajat yritimme vielä keskustella pöydissä, mutta tarjoilijat elehtivät selkeästi haluavansa jo päästä siivoamaan. Seitsemän aikaan juhlapaikka oli jo lähes tyhjä ja juhlat ohi. Hyvin hätäinen tunnelma, mutta pääsin ainakin vähän tutustumaan työkavereihini, joita yleensä vain näkee pikaisesti käytävillä. 

Koulut ovat täällä tosiaan suljettuina kaksi viikkoa uuden vuoden takia ja toinen lukukausi alkaa vasta loman jälkeen. joten minullakin on vielä muutama päivä lomaa ennen töihin paluuta. Aloitan loman jälkeen uudessa työssä biologian opettajana ja olin toivonut voivani loman aikana jo hieman suunnitella tulevan lukukauden tunteja, mutta useista pyynnöistä huolimatta en ole vieläkään saanut edes kurssien oppikirjoja. On kai siis pakko vain rentoutua vähän lisää! 

Hedelmäpuita jalkakäytävällä

Tämä on yksi kalleimpia uuden vuoden kukkia. Näyttää aluksi risukasalta, mutta puhkeaa kukkaan juuri ennen uutta vuotta (toivottavasti).

Tässä toivotetaan kaikille vietnamilaisille menestyksekästä uutta vuotta kommunististen symboleiden kera

Ennen uutta vuotta useat vietnamilaiset pukeutuvaat perinteisiin Ao Dai -asuihin ja kuvauttavat itsensä uuden vuoden koristeiden edessä. 

Chuc mung nam moi, eli hyvää uutta vuotta vietnamiksi.

Bonsai

2017 on kukon vuosi

Minäkin halusin kuvan uuden vuoden koristelujen kanssa, mutta Nguyenin poika Bao ei ollut kuvaustuokiosta yhtä innoissaan...

 

Ladataan...

Koska aloitin blogini vasta länsimaisen vuodenvaihteen jälkeen, en päässyt tekemään blogien tyypillistä vuosikoostepostausta. Onneksi hätä ei ole tämän näköinen, sillä Vietnamissa vuosi vaihtuu vasta tänä lauantaina! Vuosi 2016 myös muodostaa omassa elämässäni jollain tavalla selkeämmän kokonaisuuden, kun sen määrittää vietnamilaisen kalenterin mukaan. Viime vuoden vaihteen vietin vielä Kiinassa (vietnamilainen ja kiinalainen uusi vuosi ovat samaan aikaan), mutta heti kiinalaisten lomien loputtua lähdin Vietnamiin ja sen jälkeen ajatukset ovat pyörineet hyvin vahvasti tässä maassa, vaikka en koko vuotta fyysisesti täällä ollutkaan.

Vuosi 2016 oli lyhyesti kuvailtuna yhtä tunteiden vuoristorataa. Tänä vuonna tapahtui elämäni kauheimmat asiat: ison valhevyyhdin paljastuminen ja siitä seurannut perheen hajoaminen ja muut ikävyydet sekä läheisen kuolema. Toisaalta oikeasti rakastuin tänä vuonna ensimmäistä kertaa elämässäni ja se on ollut ihanaa. Vastapuhjennutta rakkautta ja parisuhdetta kuitenkin koetteli mun kesätyö Suomessa eli kolmen kuukauden kamala ikävä. Vuoden paras juttu oli kuitenkin ehdottomasti Nguyenin tapaaminen ja se miten yhden yön juttu muuttuikin tapailuksi, sitten etäsuhteeksi ja lopulta oikeaksi parisuhteeksi missä asutaan yhdessä, jaetaan arki yhdessä sekä suunnitellaan tulevaisuutta yhdessä. Menee vähän siirappiseksi, mutta lähtökohdat meidän suhteelle eivät olleet kaikkein parhaimmat, joten itsekin havahdun usein ihmettelemään, että miten nyt ollaankin tässä. 

Muita apinan vuoden huippukohtia oli mm.:

- Angkor wat Kambodzassa. Kambodza ei muuten lukeutunut lempimaihini, mutta kolme päivää viidakossa ja temppeleissä oli upea kokemus.

- Kesä Suomessa. Pitkän ulkomailla vietetyn talven jälkeen oli ihana nähdä perhettä ja kavereita ja viettää kesä merellä parhaassa mahdollisessa kesätyössä, ikävästä huolimatta.

- Sukellusopettajaksi valmistuminen. Sukellusopekurssi oli vaativa ja stressaava, etenkin kolmen päivän loppukoe, mutta siitä kunnialla selviäminen toi mahtavan fiiliksen ja juhlinnat olivat sen mukaiset.

- Perheen vierailu Vietnamissa. Tästä kirjoitinkin jo oman postauksen, mutta oli niin ihanaa viettää joulu ja uusi vuosi perheen kanssa ja näyttää heille uusia kotiseutujani.

Vuodesta 2017 toivon tunnetasolla hieman tasaisempaa menoa. Kaikki on nyt todella hyvin, joten muuten en kaipaa elämään suurempia muutoksia. Haluan asua edelleen Vietnamissa Nguyenin kanssa, tehdä töitä ja käydä Suomessa kesällä riippuen työkuvioista. Ensi vuodelle olemme myös suunnitelleet etsivämme omaa asuntoa/taloa, jotta voisimme muuttaa pois Nguyenin perheen talosta. Olisi myös mahtavaa, jos 2017 olisi se vuosi kun Nguyen pääsee käymään Suomessa ensimmäistä kertaa!

Auringonlasku Angkor watilla

Sukellusasiakkaan ottama polaroid-kuva viime keväältä

Myös Suomessa aika kului sukellushommissa

Kouluttaja, tuore SSI Open Water Instructor ja loppukokeen arvioija

Äiti ja siskokset dyyneillä 

Ladataan...

Ladataan...

Maailmanympärysmatkastaan Matkalla kaiken aikaa-blogissaan kirjoittavat Ella ja Chrisu antoivat blogivauvalleni Liebster Awardin! Aloitin blogin vasta vähän aikaa sitten, joten olen hyvin otettu ja myös yllättynyt, että joku on tämän jo löytänyt. Kiitos Ella ja Chrisu ja tulkaa moikkamaan, jos joskus eksytte Vietnamiin!

Liebster Awardin vastaanottamiseen sisältyy muutamia sääntöjä:

  • Kirjoita postaus palkinnon saamisesta ja julkaise se blogissasi
  • Kiitä henkilöä, joka nimitti blogisi ja linkkaa hänen bloginsa postauksessasi
  • Lisää blogiisi Liebster Awardin logo osoitukseksi palkinnosta
  • Lisää postaukseen myös palkinnon säännöt
  • Vastaa palkinnon antajan esittämiin kysymyksiin
  • Nimitä 5-11 uutta blogia
  • Keksi kysymykset bloggaajille, jotka nimität
  • Ilmoita nimityksestä valitsemillesi bloggaajille ja linkkaa oma postauksesi heille
  • Linkkaa Liebster Award -postauksesi myös sinut nimittäneen blogin postaukseen (eli esim. tähän)

Ellan ja Chrisun kysymykset:

1. Missä olet nyt?

Vietnamissa, Nha Trangissa

2. Miksi perustit matkablogin?

Olen kirjoittanut jonkinlaista blogia kaikilta pidemmiltä reissuiltani ja edellisen lopetin, kun muutin pysyvämmin tänne Vietnamiin. Ajatus uuden blogin perustamisesta kyti kuitenkin jo pidempään, sillä kulttuurierot, ulkomailla asuminen ja monikulttuurinen parisuhde ovat mielestäni mielenkiintoisia aiheita ja ajatuksia ja tapahtumia on mukava kirjata tänne. Poikaystäväni myös kannusti kovasti blogin perustamiseen.

3. Suosikkikohteesi Euroopassa?

Varmaankin Espanja. Olen käynyt Espanjassa useasti, mutta aina sieltä löytyy jotain uutta nähtävää ja koettavaa.

4. Kuinka sosiaalinen olet matkoilla?

Hyvin sosiaalinen. Olen sosiaalinen luonne muutenkin, mutta matkalla ollessa, varsinkin yksin reissatessa, sosiaalisuuteni vain korostuu.

5. Oletko koskaan myöhästynyt lennolta? Miten tilanne ratkesi?

Olin Antiguassa Guatemalassa ja minulla oli lento Guatemala citystä Tampaan Floridaan. Lähdin hyvissä ajoin minibussilla Antiguasta lentokentälle, mutta Guatemala cityssä oli käynnissä isot mielenosoitukset, joiden takia tiet olivat todella ruuhkautuneet ja matkaan meni normaalin yhden tunnin sijaan lähes kolme tuntia. Kun vihdoin pääsin lentokentälle, portti oli juuri sulkeutunut eikä minua päästetty enää lennolle. Sain ostettua uuden lennon neljän tunnin päähän, mutta myöhästyminen sotki Floridan suunnitelmani. Jouduin perumaan lentokenttäshuttlevaraukseni ja tekemään uuden sekä ilmoittamaan ystävälleni, että saavunkin myöhemmin. Viesti ei kuitenkaan jostain syystä koskaan tavoittanut ystävääni ja hän oli jo mennyt nukkumaan, kun vihdoin saavuin Tampaan. Onneksi ystäväni naapuri (myös tuttavani) oli vielä hereillä ja päästi minut lattialleen nukkumaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta ylimääräinen rahan meno harmitti jonkun aikaa.

6. Mihin maahan et matkustaisi? Miksi?

Kiinaan! Vietin Kiinasa kolme kuukautta viime talvena ja se oli ehdottomasti tarpeeksi. Kiinalainen kulttuuri, tavat ja suurkaupungit eivät vain olleet minua varten. Kävin kyllä hienoissa paikoissa, mutta niissäkin tunnelmaa latisti ainainen lauma meluavia, töniviä ja selfieitä ottavia kiinalaisia. 

7. Paras luontokohde, jossa olet käynyt?

Galapagos saaret ehdottomasti. Sinne kun pääsisi uudestaan vielä joku päivä.

8. Paheesi reissun päällä?

Vaikka yleensä pyrinkin syömään paikallista ruokaa, niin välillä on pakko saada pizza tai mäkin ranskalaiset.

9. Noloin sattumus reissussa?

Näitä on paljon! Ensimmäisenä tulee mieleen se, kun yritin päästä Ulan Batorissa Mongoliassa hallitustalon museoon, jossa olikin sisäänkäynnin luona laukkujen läpivalaisu. Mulla oli jäänyt juna- ja liftausreissuilta linkkari ja pippurisumute reppuun ja turvamiehet eivät olleet niistä kovin mielissään. Myös paikallinen kaverini ihmetteli miksi kannan moisia aseita repussani. Pääsin kuitenkin lopulta museoon, kun selitin olevani yksin matkaava nainen, jonka äiti pelkää tyttärensä hengen puolesta ja lupasin jättää aseeni turvamiehille vierailun ajaksi. 

10. Suurkaupunki vai luontopolku?

Luontopolku

11. Mitä kaipaat Suomesta ulkomailla ollessasi?

Ystävien ja perheen lisäksi Fazerin suklaita (etenkin Geishaa) ja Manhattan-sipsejä.

Tähän museoon mua ei meinattu Ulan Batorissa päästää

Haluan antaa tunnustuksen seuraaville blogeille:

Brazilandia : Ronja muutti Brasiliaan brasilialaisen miehensä luo viime syksynä ja blogia on ollut todella hauska seurata, sillä vaikka asunkin lähes vastakkaisella puolella palloa, olen käynyt läpi paljon samanlaisia vastoinkäymisiä ja ajatuksia ulkomaille muuton myötä.

Thaimaanrannan maalarit : Blogi Thaimaassa asuvasta perheestä. Aina mukava lukea muiden Aasiassa asuvien kokemuksia.

Life in English : Blogi suomalaisen Anun elämästä Australiassa ranskalaisen miehensä kanssa. Paljon mielenkiintoisia huomioita eri maiden ja kulttuurien eroista. 

Fiiaelina : Australiassa tällä hetkellä oleskelevan ja paljon matkustavan Fiian blogi upeilla kuvilla.

Kysymykset tunnustuksen saajille:

1. Mikä on parasta tämän hetkisessä asuinmaassasi?

2. Entä ikävintä?

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit?

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen? 

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?

9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muussa maassa kuin Suomessa tai tämän hetkisessä asuinmaassasi?

10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?

11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Minne?

Onnea tunnustuksen saaneille! Tässä vielä Vietnamin tämän hetken kuumin musiikkivideo. Yleensä en vietnamilaisesta musiikista juuri välitä, mutta tämä biisi oli ihan hyvä ja video on todella hieno! Video on kuvattu lähellä Dalatia, missä kävimme joululomalla perheeni kanssa.

Ladataan...

Pages