Ladataan...

Meillä tuli eilen vuosi täyteen ensi tapaamisesta ja juhlistimme sitä tekemällä pienen moottoripyöräreissun rannikkoa pitkin. Kirjoitan reissusta vielä oman postauksen, mutta minusta on aina ollut todella mielenkiintoista lukea tarinoita siitä, miten pariskunnat ovat tutustuneet, joten kirjoitin nyt yksivuotispäivämme kunniaksi meidän tarinan. 

Kaikki alkoi siitä, kun lähdin 14.10.2015 maisteriksi valmistumisen kunniaksi pitkälle reppureissulle. Suunnitelmana oli reissata lentämättä mahdollisimman pitkään, 1-2 vuotta, ilman suurempia suunnitelmia. Alustavasti ajattelin matkustavani Venäjän, Mongolian ja Kiinan läpi ja siitä siirtyä Laosin kautta Thaimaahan ja etelämpään. Suunnitelmat pitivät Kiinaan asti, mutta sitten sain pohjois-Kiinasta töitä ja jäin maahan kolmeksi kuukaudeksi. Kiina ei kuitenkaan missään vaiheessa sytyttänyt minua maana ja töiden loputtua halusinkin sieltä mahdollisimman nopeasti pois. Työnantajani maksoi lentoni etelä-Kiinaan lähelle Vietnamin rajaa, joten suunnitelmieni vastaisesti lähdinkin Laosin sijasta Vietnamiin. Mukaan lähti James, kiinalais-kanadalainen ystäväni, johon olin tutustuin Kiinassa. Suomalaiset saavat oleilla Vietnamissa 15 päivää ilman viisumia, joten päädyimme matkustamaan Hanoista Saigoniin tässä ajassa.

Rakastuin Vietnamiin heti rajan ylitettyäni. Kiinaan verrattuna Vietnam vaikutti rauhalliselta ja siistiltä ja ihmiset kohteliaammilta. Ja ruoka oli niin ihanaa! Kun pääsimme Nha Trangiin olin onneni kukkuloilla, monen kuukauden matkustamisen jälkeen olin vihdoin paikassa, missä tarkeni shortseissa ja t-paidassa ja merivesi oli lämmintä. Edellisestä sukelluskerrasta oli myös kulunut jo pidempi tovi, joten halusin ehdottomasti päästä pinnan alle. Reissukaverillani Jamesilla oli ongelmia kotona Kanadassa ja hän halusi viettää suurimman osan ajasta masistellen yksin hotellihuoneessa, joten tutkin Nha Trangia lähinnä itsekseni. Ensimmäisenä päivänä otin missiokseni varata sukellusretken ja kierrettyäni useat sukellusliikkeet, päädyin varaamaan reissun Angel Dive nimiseltä liikkeeltä.

Seuraavana aamuna lähdin innoissani retkelle. James halusi jälleen jäädä hotellihuoneeseen, mutta lisäkseni retkellä oli ranskalainen perhe ja kolme itävaltalaista miestä. Kukaan ei kuitenkaan juuri puhunut englantia, joten istuin veneessä itsekseni maisemia ihaillen. Jossain vaiheessa merimatkaa Nguyen tuli veneen takaosasta ja muistan ajatelleeni, että "tuossapa on mielenkiintoisen oloinen tyyppi, oispa se mun sukellusopas". Nguyen tuli juttelemaan kanssani perus sukellusopas-asiakas juttua, mutta hänen ajatuksensa olivat ilmeisesti samansuuntaiset, sillä hän kävi vaihtamassa retken järjestelyjä niin, että pääsi oppaakseni toisen oppaan sijasta. Teimme kolme sukellusta ja meillä oli tosi kivaa sekä veneessä, että pinnan alla. Paluumatkalla juttelimme sukeltamisesta, kaloista ja matkustelemisesta (eli kaikista mun lempiaiheista) ja mielessäni toivoin, että kumpa se kutsuisi vaikka oluelle. Juuri ennen satamaa Nguyen kertoi, että he ovat sukellusliikkeen porukalla tapaamassa illalla ja toivoisi, että liittyisin seuraan. 

Ensimmäinen yhteiskuva meistä 

Ilta oli todella hauska ja Nguyen lisäksi tutustuin myös muuhun Angel Diven henkilökuntaan ja kaikki olivat todella mukavia. Käytiin muutamassa eri baarissa ja lopulta reilusti puolenyön jälkeen kaikki päättivät lähteä kotia. Ulkona satoi ja olin jo lähdössä kävelemään hotellilleni, kun Nguyen veti luokseen ja suuteli. Olin aivan myyty, mutta kun Nguyen pyysi lähtemään yöksi luokseen, kieltäydyin, sillä en halunnut huolestuttaa Jamesia. Pienen keskustelun ja suudelmien jälkeen muutin kuitenkin mieleni ja vietin yöni Nguyenin kotona.

Aamulla Nguyen vei minut takaisin hotellilleni, mutta päätimme tavata myöhemmin Angel Divella. Mun viisumista uhkasi loppua päivät, joten olin varannut yöbussin jo samalle illalle. Vietimme kuitenkin lähes koko päivän yhdessä, teetä juoden ja kaikesta mahdollisesta keskustellen. Illalla Nguyen saattoi mut bussille ja auton lähtiessä liikkeelle nieleskelin kyyneliä. Päätin kuitenkin olla reipas reppureissaaja ja ajattelin, että tää nyt oli vaan tällainen hauska pieni lomaromanssi ja nyt kohti uusia seikkaluja. Nguyeniä oli kuitenkin vaikea unohtaa, sillä mies laittoi viestiä tai soitti lähes joka päivä. Noin viikon Kambodiassa reissaamisen jälkeen laitoin sähköpostia Angel Diven omistajalle ja kysyin voisinko tulla heille tekemään sukelluskouluttajakoulutusta työharjoitteluna. Vastaus oli myönteinen, joten hommasin kolmen kuukauden viisumin Vietnamiin. Itselleni selitin, että sukeltamisen takia vain palaan, sukelluskoulutus oli joka tapauksessa tarkoitus tehdä tämän reissun aikana ja nyt löytyi kiva paikka. Fiksulla, komealla ja hauskalla sukellusoppaalla, joka työskentelisi samassa putiikissa ei ollut asian kanssa mitään tekemistä! :D

No, kun palasin Nha Trangiin, Nguyen pyysi kanssaan rannalle kävelylle ja siitä asti olemme olleet yhdessä aina kun mahdollista, eli lähes koko ajan. Paluustani meni noin neljä päivää, kun kuulin Nguyenin kutsuvan minua tyttöystäväkseen. Kysyin asiasta ja vastaus oli, että "no eikö se nyt ole itsestäänselvää". Ja olihan se. 

Huh, tulipas pitkä kertomus! Tarinan pointtina on kuitenkin ehkä se, että elämä kuljettaa välillä jänniin paikkoihin, jos sen antaa. Mun suunnitelma monen vuoden reppureissusta ei aivan toteutunutkaan, mutta sain sen sijasta jotain vielä paljon parempaa. :) 

Ystävänpäiväkukat :)

Ladataan...

Ladataan...

Ensimmäiset kolme kuukautta Vietnamissa asuin sukelluskeskuksen yläkerran guest housessa, mikä niihin aikoihin oli ihan mukavaa. Olin vielä puoliksi backpacker-moodissa, joten pelkistetty ja huonokuntoinen huone ei haitannut. Sijainti oli myös mainio, sillä opiskelin ja tein töitä alakerran sukelluskeskuksessa, enkä uskaltanut vielä ajaa skootterilla, joten huone keskustassa kauppojen ja ravintoloiden lähellä oli kätevä. Kolmen kuukauden jälkeen lähdin kolmeksi kuukaudeksi Suomeen ja kun palasin takaisin Vietnamiin, muutin takaisin samaan huoneeseen sukelluskeskuksen yläkertaan. Tällä kertaa tämä asumisjärjestely ei kuitenkaan enää tuntunut niin kivalta. Huone oli todella huonossa kunnossa, seinät olivat homeessa ja kylpyhuoneen katossa oli kämmenen kokoinen reikä josta tiputteli kylmää vettä niskaan hampaita pestessä. Suurin syy muuttohaluun oli kuitenkin se, että tällä kertaa tiesin asuvani Vietnamissa pysyvämmin, mutta guesthousessa asuessa oli vaikea tuntea olevansa kotona. Aloin kaivata kotiasioita kuten pyykin pesua, sisustamista, siivousta ja ruuan laittoa, vaikka en koskaan ole ollutkaan mikään varsinainen kodinhengetär (entiset kämppikseni voivat vahvistaa tämän!). 

Aloimme etsiä isoa yksiötä tai pientä kaksiota, mutta joko hintataso oli meidän palkoille aivan liian korkea tai sitten asunto oli homeinen betonikuutio. Pitkän ja tuloksettoman etsinnän jälkeen aloimme miettiä muuttoa Nguyenin perheen kotiin. Nguyenin koti on kaksi kerroksinen rivitalo, missä on keittiö, olohuone, kaksi kylpyhuonetta ja ennen muuttoamme neljä makuuhuonetta. Vietnamissa on tavallista, että monta sukupolvea asuu saman katon alla ja Nguyeninkin kodissa asuu äiti, poika, raskaana oleva (nyt jo synnyttänyt) sisko, veli ja veljen tyttöystävä. Kolme makuuhuonetta neljästä oli siis jo varattu ja vietnamilaisissa kodeissa yksi huone pitää aina varata Buddhalle, joten Nguyenin kodissa Buddha asutti talon isointa makuuhuonetta. Nguyen alkoi varovaisesti ehdotella äidilleen josko Buddha voisi muuttaa esimerkiksi olohuoneeseen tai käytävään, jotta me voisimme muutta ylimääräiseen huoneeseen, mutta vastaus oli jyrkkä ei, Buddha tarvitsee oman huoneen. Lopulta äiti kuitenkin suostui siihen, että Buddhan huoneessa oleva syvennys rajataan väliseinällä ja Buddha muuttaa syvennyksen pikkuhuoneeseen. Olin niin onnellinen, että vihdoin pääsen muuttamaan pois homeisesta guesthousesta ja remontti aloitettiin välittömästi. Nguyenin perheen naapurit rakensivat väliseinän ja tekivät oviaukon parvekkeelta Buddhan uuteen huoneeseen ja meidän tarvitsi vain hioa ja maalata uuden huoneemme seinät. Huoneesta tuli mielestäni todella kaunis ja siinä on ollut alusta asti todella kiva asua. Huoneessa on iso ikkuna ja ovi parvekkeelle, mikä tekee siitä todella valoisan.

 

Tältä meidän huone näytti ennen väliseinää remontin keskellä 

 

Ja tältä se näyttää nyt

Parasta täällä asuessa on sijainti. Talo on noin kymmenen minuutin skootterimatkan päässä keskustasta, toisella puolella on iso ja moderni ostoskeskus ja toisella puolella kukkula täynnä temppeleitä. Meille tultaessa isolta tieltä käännytään pienelle kujalle joka hajaantuu vielä pienempien kujien sokkeloksi ja sokkelon päässä on meidän koti. Tien äänet eivät kuuluu siis meille lainkaan ja alue on todella rauhallinen. Ihan lähellä on naapureiden pitämiä kauppoja, kahviloita ja katukeittiöitä. Meidän parvekkeelta näkee kotikujalle, naapureiden kauniit parvekeistutukset ja temppelikukkulan päällä istuvan valtavan Buddhan takaraivon. Lempipaikkani koko talossa onkin meidän parveke, missä istutaan lähes joka ilta, katsellaan lepakkojen lentelyä Buddhan pään ympärillä ja saatetaan nautiskella lasi tai kaksi punaviiniä. 

Miinuspuolena täällä asuessa on ulkopuolisuuden tunne. Meidän naapurustossa tai viereisissä naapurustoissa ei ainakaan tietääkseni asu ketään toista ulkomaalaista ja alueen ainoat englannin kielen taitoiset ovat minä ja Nguyen. On outoa asua seitsemän muun ihmisen kanssa, joista vain yhden kanssa pystyy keskustelemaan. Vietnamilainen ja suomalainen kulttuuri ovat monessa asiassa kuin yö ja päivä. Nguyenin kanssa meillä ei edes hirveästi ole tullut vastaan kulttuurieroja ja ne muutamat erojen aiheuttamat ongelmatilanteet olemme pystyneet selvittämään keskustelemalla. Nguyenin perhe on kuitenkin paljon perinteisempi ja "enemmän vietnamilainen", eikä minulla ole heidän kanssaan yhteistä kieltä, joten he vaikuttavat minulle välillä todella epäkohteliailta ja he varmasti ajattelevat myös minusta samoin.Vaikeinta on ehkä ollut tottua vietnamilaiseen "kaikki on yhteistä"-ajatukseen. Yleensä minulla ei ole ongelmaa jakamisen kanssa, mutta kun lähes kaikki perheeni jouluna tuomat ja hartaasti säästelemäni tuliaissuklaat ja -piparit katosivat kaapista muutamassa päivässä ilman, että kukaan kysyi lupaa niiden ottamiseen tai edes kiitti herkuista, meinasi suru tulla puseroon. Suomessa olin myös tottunut tekemään kerralla enemmän ruokaa, jota voi sitten säästää esimerkiksi iltapalaksi tai seuraavalle päivälle, jos ei jaksa koko ajan olla kokkaamassa. Täällä olen kuitenkin todennut tämän tavan täysin toimimattomaksi, sillä kaikki ruoka minkä jättää keittiöön, katoaa sieltä 99 % varmuudella kahden tunnin sisällä. 

Vietnamilaisilla on myös kotona joitain hyvin hämmentäviä tapoja ja monista itsestäänselvyytenä pitämistäni kodin tavaroista ei olla kuultukaan. Lattioilla ei esimerkiksi ole minkäänlaisia mattoja. Mattojen sijasta lattialle heitetään vaan joku vanha vaatekappale ja siihen voi sitten kuivata jalat kylpyhuoneesta tullessa (kylpyhuoneessa on aina märkä lattia, eikä missään myydä lastoja!). Vanhat vaatteet toimivat myös tiskirätteinä. Ostin tänne muuttaessani oikeita tiskirättejä ja etenkin Nguyenin äiti ihastui niihin kovasti, ja tiskirätit ovat nyt korvanneet vaatteet pöytien pyyhkimisessä. Ostin myös kylppärimattoja kylpyhuoneiden oville, mutta ne eivät ilmeisesti kelpaa, sillä lattiat ovat edelleen täynnä jalankuivausrättejä. 

Tilanne ei ole helppo Nguyenillekään, joka joutuu toimimaan tulkkina minun ja perheensä välillä, ja selittämään kulttuurieroja. Ensimmäiset viikot olivat erityisen vaikeat, kun naapurit ja uudet asuinkumppanit vielä ihmettelivät oudon näköistä muukalaista. Nykyään olen onneksi jo vanha nähtävyys ja ihmiset eivät tuijota ja naura niin paljon. Tämä ei ole kuitenkaan ikuinen asumisjärjestely, vaan varmaan ensi vuonna perhe aikoo myydä talon ja jakaa rahat, jotta jokainen voi muuttaa taholleen. Odotan omaan kotiin muuttamista innolla, mutta siihen asti aion ottaa täällä asumisen opettavana kokemuksena!

Tää tyyppi on meillä naapurina

Näkymä parvekkeelta meidän kotikujalle

 

Keittiö

Olohuone siääntuloportilta katsottuna

Ladataan...

Ladataan...

Vaikka monikulttuuriset suhteet lisääntyvät jatkuvasti ja etenkin länsimainen mies aasialaisen naisen kanssa on jo hyvin yleinen näky, niin länsimainen nainen ja aasialainen mies on vielä melko harvinainen yhdistelmä. Meillä on yksi vietnamilainen ystävä, jonka vaimo on venäläinen, mutta heidän lisäkseen emme tiedä muita meitä vastaavia pariskuntia. Länsimainen mies ja vietnamilainen nainen pariskuntia sen sijaan tunnemme useita.

Ennen Nguyenin kohtaamista olin jo pitkään aavistellut, että seuraava poikaystäväni ei olisi suomalainen, mutta jos minulle olisi joku kertonut kaksi vuotta sitten, että tulen olemaan vakavassa seurustelusuhteessa vietnamilaisen miehen kanssa, en olisi välttämättä aivan heti uskonut. Pakko myöntää, että mielikuvani aasialaisista miehistä oli hyvin stereotyyppinen, enkä pitänyt heitä kovin maskuliinisina. En ole varma, mistä nämä mielikuvat olivat syntyneet, sillä en ollut kovin montaa aasialaista miestä edes tavannut, saati käynyt hieman syvällisempää keskustelua heidän kanssaan. Reissatessani Mongolian, Kiinan ja Vietnamin halki, stereotypiat alkoivat kuitenkin murtumaan ja tajusin, että aasialaisia miehiä on moneen junaan, niin kuin kaiken muun maalaisiakin. Kun aloitimme tapailemaan Nguyenin kanssa, ajatus kansallisuudesta ei ollut missään vaiheessa pinnalla ajatuksissa, näin vain mielenkiintoisen tyypin, johon halusin tutustua paremmin.

Emme ole kumpikaan tyypillisimpiä kulttuuriemme edustajia, joten on vaikea sanoa mitään kulttuurieroista suhteessamme. Löydän Nguyenistä paljon erilaisuuksia verrattuna esimerkiksi suomalaisiin miehiin, mutta en tiedä edustavatko ne vietnamilaisuutta vai vaan hänen omaa persoonaansa. Minua häiritsevät monet asiat vietnamilaisessa seurustelu-/avioliittokulttuurissa, mutta Nguyen on kanssani näistä jutuista pitkälti samaa mieltä. Vaikka Vietnam on melko tasa-arvoinen maa, nainen on silti useasti parisuhteessa miehen palvelija, jolla ei ole juuri sananvaltaa. Miehet käyvät keskenään ryyppäämässä harva se ilta ja naiset jäävät hoitamaan kotia. Jos naiset otetaan mukaan, ei heille yleensä ole sijaa keskustelussa, vaan he vain juovat vettä ja istuvat hiljaa kännyköitään näpytellen. Ja tämä ei ole pelkästään miesten vika, sillä naiset itsekin vahvistavat näitä rooleja. Nguyen oli kyllästynyt tähän edellisissä suhteissaan ja halusi tasa-arvoisemman suhteen, missä palvelusuhdetta tärkeämpää on kumppanuus. Siksi seurustelu länsimaalaisen naisen kanssa tuntui luonnolliselta vaihtoehdolta. 

Koska kaltaisemme pariskunta on vielä melko harvinainen näky, saamme paljon pitkiä katseita ja kyselyitä minne menemmekin. Aina ei jaksa ainaista tuijotuksen ja huomion kohteena oloa, joten käymme mielellämme samoissa ja ravintoloissa, kahviloissa ja baareissa, missä meidät jo tunnetaan. Suurin osa vietnamilaisista vaikuttaa kuitenkin olevan todella iloisia suhteestamme ja sitä kommentoidaan lähinnä positiiviseen sävyyn. Nguyen on kertonut saavansa paljon arvostusta erityisesti ikäistensä miesten keskuudessa, koska on ensinnäkin uskaltanut edes lähestyä länsimaista naista ja sitten saanut sen hullun vielä jäämään tänne. 

Oudoimmat kommentit suhteestamme on saanut kuulla länsimaisten, erityisesti miesten, suusta. Olen saanut useamman kerran saanut kuulla uteluita poikaystäväni varustelusta ja suoria kysymyksiä, siitä miten voin olla vietnamilaisen miehen kanssa, kun "niillähän on kaikilla niin pienet". Usein nämä möläytykset ovat tulleet lähes tuntemattomien, yleensä keski-ikäisten, miesten suusta. Tekisi mieli vastata jotain todella nasevaa, mutta olen tyytynyt vain toteamaan, että ei ole sopivaa kysellä lähes tuntemattomalta naiselta tämän poikaystävän sukupuolielinten koosta. 

Monikulttuurinen suhde vaatii paljon keskustelua ja kompromisseja, varsinkin, kun olemme niin erilaisista kulttuureista. Mutta parasta on se, että saamme luoda aivan omanlaisemme suhteen ja elämän ja ottaa siihen mukaan parhaat palat kummastakin kulttuurista. Ja tylsyys ei ainakaan pääse yllättämään, sillä kulttuurieroista riittää aina keskusteltavaa! :D

 

Pages