kahvilatasoiset korvapuustit

Sunday Blondie

Toisinaan kahvilafiilistä on kiva luoda kotiin leipomalla.

Esimerkiksi tällaisena sunnuntaina, kun taivas on harmaa, ja sadepisarat valuvat ikkunaa pitkin. Mies pomppasi aamulla sängystä aikaisin, ja kertoi lähtevänsä etsimään paikkaa, jossa voisi katsoa yhdeksältä alkavat formulat. Heitin heipat peittojen alta, torkuin vielä hetken, kunnes nousin rauhalliselle aamiaiselle lueskelemaan ja selailemaan lempireseptikirjaani, Hesarin Ruokatorstaita.

Kirja on täynnä toinen toistaan herkullisempia jälkiruokia ja leivonnaisia, mutta keittiön puutteet aiheuttivat pieniä haasteita: ei irtopohjavuokaa, ei vatkainta, ei soseutinta. (Myöhemmin leipoessani selvisi, että kaulinkin uupui. Tiesittekö, että tyhjä viinipullo toimii erinomaisesti kaulimen korvikkeena?)

Sitten mieleeni nousivat eilen kahvilassa näkemäni valtavat korvapuustit. Ne ovat klassikko, joita tarjoillaan jokaisessa perinteikkäässä ja trendikkäässäkin kahvilassa, mutten ole koskaan ennen itse leiponut niitä. En yleensä nimittäin leivo pullaa, sillä pidän enemmän suklaisista herkuista, marjaisista kakuista, murupiirakoista ja cupcakeista.

Mutta korvapuustit. Niissä on sitä jotakin!

Niinpä googlasin reseptin, ja päädyin lopulta Kinuskikissan pullataikinan ja korvapuustien ohjeeseen.

Kannatti todellakin luottaa nettiarvostelijoiden antamiin 4,4 tähteen.

En yleensä hehkuta leipomuksiani, mutta tällä kertaa en voisi olla tyytyväisempi. Ai että! Niin hyvää pullaa. Taikina täydellisen kuohkea, pullien sisus mehevän pehmeä, täytettä runsaasti. Nämä kyllä hakkaavat peruskahviloiden kuivakat leipomukset mennen tullen.

Ja mikä tärkeintä, vieraatkin tykkäsivät. Pullaa lähtikin lopulta sen verran moneen eri osoitteeseen, että poikakaveri ehti säikähtää, jäikö leivonnaisista enää mitään jäljelle.

Jäihän sitä pullaa, yksi kokonainen pellillinen pakkaseen. Niitä on kiva sulattaa yllätysvieraille tai pakata mukaan aurinkoisena päivänä, kun tekee mieli lähteä pyöräretkelle termarin kera.

Mutta jos sitä ennen söisi vielä yhden.

bloglovin / instagram / pinterest

Kommentit

Eiksjoo
Pikkuseikkoja

Kiva, täytyypä kokeilla juuri tuota reseptiä seuraavalla kerralla, kun kuulostaa niin hyvältä :)

Hanna K
Sunday Blondie

Suosittelen lämpimästi! Etenkin pullataikinan ohje oli erinomainen. Itse jätin mantelijauheen pois  korvapuustien täytteestä, sillä en kokenut sitä tarpeelliseksi. Reilusti fariinisokeria ja kanelia, niin ei voi mennä vikaan ;--)

Eiksjoo
Pikkuseikkoja

Mitä enemmän maustetta sen parempi! Toinen juttu tietty se, että jättää pullat tarpeeksi kosteiksi. Fariinisokeri tosiaan vois tuoda aika kivan makulisän :)

Hanna K
Sunday Blondie

Nimenomaan, kosteus is the key! Suosittelen fariinisokeria, se tuo mukavasti mehevyyttä täytteeseen. :--)

Blueberry hair

Ooooooh, iskee hirveä korvapuustihimo! Ja noihan on ihan täydellisen muotoisiakin! :D mulla on aina se ongelmana korvapuustien kanssa että ne jotenkin aina kohoaa muodottomiksi, vaikka maku olisi juuri hyvä.

Hanna K
Sunday Blondie

No, voin kertoa, että kaikista pullista ei todellakaan tullut yhtä nättejä :--D Ensimmäisistä tuli niin valtavia, että ne kilpailevat kokonsa puolesta Espan korvapuustien kanssa. Mutta ei se ulkonäkö, vaan maku! :--)

Oddandimperfect

Itsekin käytän tuota Kinuskikissan reseptiä korvapuusteja leipoessa ja loistavia ovat. Pitänee taas joku päivä ottaa kaulin käteen. :)

Hanna K
Sunday Blondie

Olen joskus aiemmin selannut Kinuskikissan reseptejä, mutten ole ennen testannut niitä. Tämän jälkeen klikkaan ehdottomasti itseni uudelleen blogin sivuille! :--)

(Hyvä, että sulta löytyy kaulin. Helpottaa leivontaa huomattavasti.)

annam_
anna k.

Totta, korvapuusteissa on sitä jotain! <3

Hanna K
Sunday Blondie

Toisille korvapuusteista nousee mieleen mummola, joillekin äidin leipomat tuoreet pullat tai eväsretkellä syödyt herkut... Minulle korvapuustit tuovat aina mieleen kahvilan lämpimän hälinän, pakkassäällä kuuman kaakaon kanssa nautitun puustin tai kesäterassilla aurinkossa kahvin kanssa herkutellun pullan ♡

Kommentoi