the place for REAL coffee – hurmaava johan & nyström

Sunday Blondie

Kävin testaamassa Kanavarannassa sijaitsevan Johan & Nyströmin tarjonnan jo hyvän aikaa sitten, mutta kuvat etsiytyivät käsiini koneen syövereistä vasta nyt.

Tukholmassa Johaneja tuntui olevan joka kulmalla, käveli sitten Östermalmilla tai Södermalmilla. Olen törmännyt Johaniin Helsingissäkin viime aikoina yhä useammin: esimerkiksi yliopiston ruokalassa, jossa myytiin Johanin käsialaa olevia Helsingin yliopiston juhlavuoden kahvipaketteja.

Kahvi onkin juuri se syy, minkä takia Johaniin kannattaa pistäytyä. Tässä kahvilassa kahvi nimittäin valmistetaan pieteetillä! Cappuccinoni oli täydellisen samettinen, maku ihanan tumma ja paahteinen. Vaikken mikään kahvihifistelijä olekaan, osaan arvostaa hyvin valmistettuja erikoiskahveja.

Toinen huomionarvoinen asia on kahvilan sisustus. Mikä noissa punaisissa tiiliseinissä niin viehättää? Ihan sama minne menen, kun vain on rosoiset tiiliseinät, olen myyty. Niissä on jotakin kummallista urbaania lempeyttä, joka saa oloni rentoutumaan.

Kahvin kylkeen tilasimme browniet, jotka eivät kuitenkaan olleet kovin kummoisia. Taikina oli aavistuksen kuivahkoa ja maku pikemminkin sokerinen kuin suklainen. Myöhemmin huomioin, että useimmat syövät Johanissa aina raakakakkua – se olisikin ollut varmasti parempi valinta, mutta suklaa houkutteli.

Pikkuruiset pöydät eivät olleet omiaan kahden hengen aamulehtien lukuun, mutta näkisin itseni mielelläni istumassa kahvilassa läppärin ja kahvikupillisen kera töitä tekemässä. Viikonloppuna olisi ihanaa uppoutua yläkerran sohville lukemaan hyviä lehtiä, tai kesällä nauttia kahvinsa ulkona meren rannassa.

Kesällä, meren rannassa. Oih! Taidankin poiketa Johaniin pian uudelleen.

Johan & Nyström
Kanavaranta 7 C
ma-pe 9.30–19, la 10–18, su 12–17

bloglovin / instagram / pinterest

Kommentit

ulletin
Stilettikorkokanta

Oon kuullut tuosta paikasta monesti, muttei oo tullut käytyä. Pitänee käydä, näyttää kivalle!

Sulle on muuten haaste meidän blogissa: http://www.rantapallo.fi/50statepuzzle/2015/05/07/m-a-t-e-r-i-a-l-g-i-r-l/

:)

Hanna K
Sunday Blondie

Johan on ihana! Varsinkin ne yläkerran upottavat sohvat, oih. Täydellinen kahvila työskentelylle, tai vaihtoehtoisesti yleiselle fiilistelylle ja lehtienluvulle ♡ Suosittelen! 

Hihi, I like challenges! Täytyypä tsekata... ;--) 

 

Kommentoi