terassivinkki kesälle: sky terrace, piilopaikka kattojen yllä

Sunday Blondie

Aamuni alkoi tänään paitsi vesilätäköitä väistellen, myös Visit Helsingin pressitilaisuudessa, jossa käytiin läpi tulevan kesän tapahtumia ja Helsingin kiinnostavimpia menokohteita.

Esimerkiksi heinäkuun puolivälissä kannattaa varautua ruuhkiin liikenteessä, kun kansainvälinen voimistelutapahtuma Gymnaestrada järjestetään Helsingissä. Pressitilaisuudessa puhunut apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljasen mukaan voimistelijat todella valtaavat kaupungin: "Kuvitelkaa, että seitsemän päivän ajan järjestettäisiin Cheekin konsertti, joka päivä." Huh!

Urbaanin kaupunkisykkeen yhdistäminen luontoon on yksi Helsingin valttikorteista. Eri kaupunginosat myös kehittyvät jatkuvasti ja tarjoavat uudenlaista ajanvietettä kaupunkilaisille. Kiinnostavin tänä kesänä lienee Hernesaari, jonne avautuu pian täysin uusi ravintola- ja tapahtuma-alue. Odotan jo innolla, että pääsen tutustumaan Hernesaareen avautuviin ravintoloihin!

Pressitilaisuuden jälkeen jatkoimme matkaa pienemmällä ryhmällä lyhyelle kiertoajelulle keskustassa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan kierros olisi tapahtunut polkupyörillä, mutta kaatosateen vuoksi jouduimme turvautumaan minibussiin.

Happy Guide Helsingin Karri Korppi kierrätti ryhmäämme Pohjoissatamassa, Teurastamolla, Meripaviljongilla, Olympiastadionilla ja Hernesaaressa. Karri kertoi myös paljon hauskaa nippelitietoa Sibeliuksen kannalta merkittävistä rakennuksista, onhan nyt säveltäjän 150-juhlavuosi.

Kiertoajelumme päättyi design hotelli Klaus K:n Sky Lofts:iin. Pääsimme tutustumaan hotellin uusiin Sky-huonetyyppeihin sekä viime syksynä avautuneelle Sky Terracelle.

Aijai, mitkä näköalat! Tykkään ravintoloista ja baareista, joista näkee keskustan yläilmoista – esimerkiksi Loisteesta, Maxinesta ja Tornista. Klaus K:n Sky Terracelta avautuu puolestaan upea näköala Esplanadille ja Senaatintorille, länttä kohti. 

Harmaa taivas ja kaatosade eivät tehneet oikeutta terassille. Tänne onkin pakko suunnata uudelleen kesällä nauttimaan mahtavista maisemista ja viileistä cocktaileista! Voin jo kuvitella itseni nojailemassa kaiteeseen, katselemassa auringonlaskua parhaiden ystävien seurassa tai poikakaverin kainalossa.

bloglovin / instagram / pinterest

Kommentoi