Hopeareunuksia

Irtisanouduin vakiduunistani pari viikkoa sitten tietämättä mihin kaikkeen johtaa. Rahantulon katkeaminen pelotti, mutta työuupumuksen aikainen olotila pelotti vielä enemmän. Yhdessä vaiheessa tuntui siltä, että mikään ei enää kiinnostanut, ja fiilis oli kaikin puolin kuiviin imetty. Sekä fyysinen että henkinen väsymys oli valtaisaa, enkä osannut enää nauttia vapaa-ajastanikaan kuten joskus ennen. Se oli pelottavaa, sillä en ollut ikinä kokenut mitään vastaavaa.

Kun palasin töihin oltuani ensin muutaman viikon sairauslomalla, tajusin heti etten enää pysty jatkamaan kyseisessä firmassa. Varsinkin kun olin nähnyt monen muunkin työntekijän kärsivän samoista uupumisen oireista ilman että työnantaja edes yrittäisi korjata tilannetta. Näin ollen päätin yhtäkkiä, että en aio uhrata mielenterveyttäni yhdenkään työpaikan takia, ja irtisanouduin heti ensimmäisenä päivänä töihin palattuani.

Irtisanoutumista seurannut helpotus oli heti valtava, ja sen avulla viimeiset kaksi viikkoakin sujuivat hyvin. Vaikka olin kuvitellut lähdön olevan haikea (sillä pidin kyllä aluksi työstäni), niin huomasin kaappiani siivotessa että se ei sitä ole. Olin pelkästään innoissani. Edes pelko rahahuolista ei sillä hetkellä kiinnostanut, sillä tunsin että ratkaisu on oikea. Ainahan sitä voi etsiä muitakin töitä, ja olin jo suunnitellut kouluun hakemistakin.

En kuitenkaan ikinä osannut kuvitella, että heti ensimmäisenä päivänäni töiden loppumisen jälkeen saisin kuulla päässeeni Voionmaan koulutuskeskukseen monimediatoimittaja-linjalle. Aloin itkeä kun sain tiedon asiasta, sillä olen unelmoinut toimittajan työstä ihan pikkutytöstä asti. Ja vaikka koulu on maksullinen, enkä valmistu siitä edes suoraan ammattiin, niin aivan sama. Saan ensimmäistä kertaa elämässäni tehdä jotain mistä olen aina unelmoinut, ja se tuntuu niin hyvältä, ettei sille voi edes laittaa hintaa.

Mitä raha-asioihin taas tulee, niin tietysti opiskelun aikaiset tuloni tulevat romahtamaan – varsinkin täysipäiväiseen työhön verrattuna. Uskon kuitenkin että opin elämään säästeliäämmin jos vain haluan, ja onnekseni Suomessa on myös hyvä tukijärjestelmä esim. työttömille ja opiskelijoille. Rahaa voi kuitenkin aina tehdä lisää. Toisin kuin aikaa, jota olen tuhlannut jo ihan tarpeeksi tekemällä sellaisia töitä, joista en ole edes kunnolla kiinnostunut.

En tiedä olisinko ylipäänsä tässä pisteessä, mikäli en olisi ensin kokenut työuupumusta. Vaikka sitä ei soisi kenellekään, niin välillä sitä vain tarvitsee jonkun rajumman potkun persuksiin, että saa todella repäistyä ja tartuttua tuumasta toimeen. Joten ehkä niitä hopeareunuksia on kuin onkin olemassa. Välillä pitää vain malttaa odottaa, että niitä tajuaa todella arvostaa.

tyo-ja-raha ajattelin-tanaan oma-elama syvallista
Kommentit (2)
  1. Hienoa että uskalsit tehdä rohkean ratkaisun! Itse tiedät parhaiten, mikä sinulle tekee hyvää. Onnea myös opiskelupaikan saamisesta! Tsemppiä tulevaan! 🙂

  2. Uskon, että teit oikean ratkaisun. Ehkä saamme jatkossa lukea opiskelustasi Voionmaan opistossa.
    Kenties tarinoitasi löytyy blogisi lisäksi myös lehtien sivuilta. Kukaties olet kesätoimittajana maakuntalehdessä…
    Lycka till !

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *