Liikunnan ilo sekä kauheus

Liikunnasta tuleva hyvä olo on lähes kiistaton tosiasia. Vaikka lenkille tai salille lähteminen ei aluksi houkuttelisikaan, niin treenin lopuksi olo on usein lähes euforinen – tai ainakin parempi kuin ennen treeniä.

En kuitenkaan itse sanoisi pitäväni liikunnasta, sillä koen sen ristiriitaisena. Useimmiten salille tai joogaan on ihan mukava lähteä, ja välillä todella kaipaan jotain aktiviteettia vastapainoksi kaikelle muulle makoilulle ja sarjojen tuijottamiselle, mutta toisinaan kaikki urheilu tuntuu pelkältä pakkopullalta. Jopa ne omat lempilajit. Niinä päivinä tulee helposti miettineeksi, että onko pakko, jos ei halua.

Olen ymmärtänyt että koululiikunta on vienyt todella monelta innon kokeilla mitään urheilulajeja enää aikuisiällä, ja itselläni on vähän sama tilanne. Esimerkiksi hiihto tai joukkueurheilu ovat nykyäänkin vihoviimeisiä asioita, joihin haluaisin tuhlata vapaa-aikaani. Onneksi löytyy kuitenkin  muitakin vaihtoehtoja. Sellaisia, joita on saanut kokeilla ja testailla ihan omassa rauhassa silloin kun se itselle sopii.

Toisaalta niiden omienkaan lajien löytyminen ei aina tarkoita, että suhde liikkumiseen olisi hyvä. Kun itse aloin harrastaa liikuntaa säännöllisesti, olin jo lukiossa. En ollut ikinä haaveillut salilla käymisestä tai mistään muustakaan vastaavasta, mutta se tuntui heti alusta lähtien mukavalta. Rakastin erityisesti keskivartalotreeniä, sillä halusin mahdollisimman kiinteän vatsan. Tämä kuitenkin vain ruokki jo käynnissä olevaa syömishäiriötäni, ja joinain viikkoina mahaani turvotti niin pahasti ja kivuliaasti, että jouduin jättämään väliin kaikki salireissut.

Vaikka tuosta kaikesta on aikaa jo lähes 15 vuotta, se palaa helposti mieleeni kun suunnittelen  urheilemista. Mahani on edelleen todella herkkä, ja mietin helposti kannattaako minun todella väkipakolla lähteä jo maksetulle joogatunnille. Tai mitä tapahtuu, jos jäänkin uudestaan koukkuun laihduttamiseen ja/tai liikkumiseen. Urheilu on itselleni välillä kuin iso suo, jossa on mahdotonta rämpiä kunnolla eteenpäin. Toisinaan on helpompaa, ja sitten taas vaikeampaa.

Kaikesta huolimatta haluan ja aion silti vastedeskin yrittää. Yrittää nauttia sekä urheilusta, että siitä jos en jaksa/halua urheilla. Kummassakaan kun ei loppujen lopuksi ole yhtään mitään väärää. Toivon että muutkin muistaisivat sen tässä ylisuorittamista ihannoivassa nykymaailmassa.

hyvinvointi ajattelin-tanaan liikunta oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *