Synttäreistä & vanhenemisesta

Suurin osa lapsista juhlii syntymäpäiviään vuosittain. Se on tapa, joka on opittu jo pienestä pitäen, kun lasten vanhemmat ovat halunneet juhlistaa omien jälkeläistensä syntyä. Muistan että ainakin itse odotin innolla jokavuotisia synttäreitä kaksoissiskoni kanssa, sillä juhliin kuului aina paljon lahjoja, kakkua, koristelua sekä kavereita. Juhlat olivat must, eikä olisi tullut mieleenkään, etteikö niitä olisi halunnut pitää.

Jossain kohtaa ääni kellossa on kuitenkin muuttunut. Ei niinkään omalla kohdallani, mutta suurimmalla osalla muusta aikuiväestöstä. Vain aniharva haluaa juhlistaa synttäreitään enää aikuisiällä, sillä moni kokee ettei omaa ikääntymistä ole mitään syytä juhlia. Mitä hienoa on muka täyttää 30? Tai 40? Tai 50? Parempi vain pysyä hiljaa omista synttäreistä, ettei sitten vain tarvitse kertoa sitä uutta, entistä korkeampaa lukua kenellekään. Kuulostaako tutulta?

Meidät kaikki on lähes aivopesty ihailemaan pelkästään parikymppisiä, nuoria ja kauniita ihmisiä. Se on se ikä, missä ihmisten väitetään olevan parhaimmillaan. Mutta minkä takia? Koska silloin ei ole vielä ryppyjä eikä liho yhtä helposti? Koska silloin pystyy parempiin urheilusuorituksiin? Koska niin on vain tottunut ajattelemaan?

Olen tietysti itsekin monen mielestä vielä nuori, sillä täytin juuri viime viikonloppuna 30 vuotta. Voi olla että omakin ajatusmaailmani muuttuu vielä, mutta en silti ole vielä tähänkään päivään mennessä saanut kiinni tuosta ideologiasta, että parikymppisyys olisi parasta ikinä. En edes silloin kymmenen vuotta sitten. Tietysti siihen kuului kyllä paljon kaikkea kivaa, mutta koin myös olleeni melko hukassa siihen aikaan.

Nuorena koetut ulkonäköpaineet sekä tarve saada ihailua ovat ehkä suurin syy kaikkeen siihen, mistä heitä loppujen lopuksi kadehditaan. He kokevat aikuisia helpommin tuskaa siitä ovatko he tarpeeksi hoikkia, urheilullisia tai kauniita. Se tarve oli myös omalla kohdallani niin suuri, että tärkeämmät jutut unohtuivat.

Olin valmis käyttämään hirveä määrän aikaa siihen, että näyttäisin hyvältä. Ja mitä sain palkkioksi? Itkukohtauksia joka ikisestä finnistä, pakkomielteen pyykkilautavatsaan (joka myöhemmin johti syömishäiriöön), sekä jatkuvaa oman ulkonäön pohtimista ja kontrollointia. En halunnut edes jäädä kavereiden kanssa ulos koulun jälkeen, kun oli pakko päästä kotiin tekemään vatsalihasliikkeitä.

Lienee turhaa edes mainita erikseen, että se kaikki ei todellakaan kannattanut. En haluaisi palata takaisin noihin aikoihin vaikka minulle maksettaisiin siitä. Eikä se kuitenkaan tarkoita sitäkään, että kokisin nuoruuteni olleen huono. Ei todellakaan. Kyse on vain siitä, että olen oppinut arvostamaan erilaisia asioita nykyään. Ja vaikka kauneus ja itsestä huolehtiminen ovat edelleen itselleni tärkeitä asioita, niin niihinkin osaa suhtautua nykyään järkevämmin.

Toisin sanoen toivoisin, että me kaikki voisimme keskittyä arvostamaan myös vanhenemista ja lopettaa sen ikuisen nuoruuden tavoittelun. Kaikista asioista onnistuu kyllä löytämään sekä hyviä että huonoja puolia niin halutessaan, mutta itse ainakin keskityn mieluummin niihin ensimmäisiin – sekä nuoruutta muistellessa, että vanhuutta odotellessa.

hyvinvointi ajattelin-tanaan oma-elama syvallista
Kommentit (2)
  1. Hyviä havaintoja. Pätevää päättelyä.

  2. Onnittelut kolmekymppisten kerhoon pääsemisestä, tämä on ihan hyvä ikä! 😄 Mä ainakin odotan vielä tämänkin ikäisenä omia synttäreitä. On kiva, kun muut ihmiset muistavat ja onnittelevat. Vaikka en mitään varsinaisia juhlia järjestäkään, on mukava tehdä aina jotain vähän spesiaalia, vaikka käydä konsertissa tai läheisten kanssa ulkona syömässä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *