Sirpale sydämessä, mieli mustana

Viime päivät ovat olleet raskaita. Uupumus on pahentunut, vaikka tämän breikin piti auttaa jaksamaan paremmin töissä ja vapaa-ajalla. Olen itkenyt silmäni turvoksiin iltaisin. Pää on täynnä sumua, en saa mitään järkevää irti itsestäni. Näytän pirteältä, mutta tunnen itseni kuolemanväsyneeksi. Melkein pillahdin itkemään kaupassa, kun sokeroimaton mansikkasoppa oli loppunut hyllystä. Pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat jäävuoren kokoisilta. En tiedä, kuinka saisin käsiteltyä [xxx]n menetyksen mielestäni – se sattuu yhä edelleen. Yksinäisyys sattuu ihan helvetisti.

Välillä on näitä huonompia hetkiä, kokonaisia päiviä, viikkoja, joskus jopa kuukausia. Pahinta on aivosumu, joka tuntuu estävän toisinaan kaiken älyllisen toiminnan. Pärjään töissä, sillä sumu hälvenee hetkittäin, kun on pakko saada jokin työtehtävä aikaiseksi, soittaa asiakkaalle tai osallistua aktiivisesti palaverissa. Kotona ei ole paljoakaan pakollista tehtävää. Huomaan, että paha olo on hiipinyt taas hiljalleen takaisin: keittiön tasoilla on ollut samat muruset ja likatahra yli viikon ajan, pyykit odottavat päiväkausia telineillä viikkausta, en saa laitettua likaisia astioita tiskikoneeseen. Mikään ei oikein huvita. Ilman koiraa en astuisi päiväkausiin ulos ovesta. Normaalisti ulkoilu piristää mieltä, mutta nyt vitutuskäyrä nousee lenkkeilyn aikana korkealle – sekä tiet että polut ovat aivan helvetin liukkaita. (Edes nastakengistä ei ole paljoa apua näillä pääkallokeleillä.)

Kukaan ulkopuolinen ei usko, että voin huonosti. Minähän vaikutan pärjäävän ihan hyvin. En näytä tai kuulosta huonovointiselta tai väsyneeltä. Yllä mainittuja asioita lukuun ottamatta kotini on siisti. Saan työni tehdyksi ja huolehdittua lemmikeistä. Teen lumitöitä. Muistan (yleensä) syödä ja huolehdin hygieniastani. Vaikka ulospäin näytänkin pärjäävän hyvin, minulla on tyhjä ja turta olo. Joko tuntuu pahalta tai ei tunnu miltään. Välillä kaikki vain tuntuu merkityksettömältä. Hyväpalkkainen ja vakituinen työ josta pidän, itsenäisesti ostettu kaunis omistusasunto isohkolla pihalla, kiva auto, lemmikkejä… Joku voisi kuvitella minun olevan ”strong independent woman” (tai leuhka). Minullahan ei pitäisi olla syytä eikä oikeutta valittaa mistään. Todellisuudessa olen surullinen ja yksinäinen, eikä lemmikkejä lukuun ottamatta edellä mainitut asiat tuo kuin hetkittäistä iloa elämääni.

En ole kokenut yhteenkuuluvuuden tunnetta kuin hyvin harvojen ihmisten kanssa. Kaipaamani syvempitasoisen ystävyyssuhteen löytäminen on vaikeaa. Pintapuoliset ystävyyssuhteet ja heippa-kaverit eivät ole varsinaisesti minua varten (vaikka toki muutamia tällaisia onkin). Voin helposti small talkata melkein kenen tahansa kanssa, mutta se on henkistä akkuani kuluttavaa toimintaa. Vaikka olen introvertti ja kuormitun enemmän tai vähemmän vuorovaikutustilanteissa toisten ihmisten kanssa, olen avoin ja ulospäinsuuntautunut. En usein ole kiinnostunut tutustumaan ihmisiin tarkemmin lyhyttä juttutuokiota pidempään. Tunnen itseni hirveäksi ihmiseksi näin todetessani, mutta se on valitettava totuus. Toisaalta olen myös todella empaattinen ihminen, mikä tuntuu täysin ristiriitaiselta jääkuningatar-minäni kanssa. Tiedostan, että yritän toiminnallani suojella itseäni, koska minua on satutettu todella pahasti. Luottaminen toisiin (läheisiin) ihmisiin on erittäin hataralla pohjalla. En  koe olevani tärkein kellekään.

Masennuksen kanssa taisteleminen on uuvuttavaa ja tiedän, että se voi olla koko loppuelämäni mittainen kamppailu. Järki ja terapia eivät aina riitä pitämään masennusta kokonaan poissa tai aisoissa. Tunnistan masennuksen syyt sekä oireet itselläni ja osaan reagoida niihin nykyään ajoissa. Tiedän, kuinka masennuksen oireita lievitetään. Läheisiä ystäviä en voi kuitenkaan itselleni taikoa. Ja siksi olen masentunut.

Tsemppiä kaikille masennuksen (tai muiden elämää hankaloittavien asioiden) kanssa kamppaileville.

hyvinvointi mieli oma-elama ajattelin-tanaan
Kommentit (4)
  1. Niin se on, ulkoiset loistavat puitteet,materia, ja status. Ne on vain tyhjää ja merkityksetöntä ilman toista ihmistä joka on samalla taajuudella, ymmärtää lauseen josta on puolet sanoista hukassa. Ihminen jonka kanssa pohtia syntyjä syviä, maalata taivaanrannat, nauraa ilosta kippuralla. Kyllä tämmöisiä ihmisiä on, mutta moni heistä on suojakuorensa sisällä niin lujasti ettei uusi ihminen pääse kuoresta läpi. avoin vilpitön mieli löytää kyllä toisen samanlaisen jos uskaltaa suojakuorta raottaa 🤔

    1. Niin….minunkin sydämessä on särö ja menetetty merkittävä ystävyys. Edelleen aika ajoin menetys pistää sydämessä ja valvottaa yön pitkinä tunteina. Se mitä olet kirjoittanut , minä tunnistan samat tunteet. Minulla on ollut hetkittäin mahdollisuus keskustella ex ystävän kanssa, se on ollut minulle suuri apu. Kun samaan aikaan ystävyyden katkeamisen aikaan tapahtui paljon muutakin, olin kyllä burn outin partaalla, askeleen päässä kuilun partaalla, onneksi kuiluun putoamatta. Monen asian summana olisin voinut sairastua, mutta yli kuormitus oli juuri juuri sen minkä jaksoin kantaa, juuri sellainen taakkaa joka pistää henkisen kasvun alkuun. Kun olen kommentoinut viestejäsi, niihin yhdistyy empatiaa ja omaa kokemusta, minulla ei ole välttämättä oikeita sanoja , paljon helpompi tilanne , mutta tunnistan samoja tuntemuksia, kuin tietäisin mistä puhut, vai tiedänkö sittenkin. 🤔

      1. Kiitos kommenteistasi. 🤍 Oikeiden sanojen löytäminen on monesti vaikeaa, vaikka pystyisikin ymmärtämään.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa