Kuin itseään huijaisi.

Olen aiemminkin kertonut kärsiväni huijarisyndroomasta. Siitä, miten tunnen huijaavani kaikkia, varsinkin heitä, jotka kokevat minut avoimeksi, inspiroivaksi, ja ah niin positiiviseksi. Saan tällaisia viestejä viikottain varsinkin Instagramin kautta, ja koen niistä aina huonoa omaatuntoa. Koska kuten olen usein sanonut, enhän minä oikeasti edes ole kovin avoin. On niin paljon mitä jätän kertomatta aivan tarkoituksella.

Mutta vaikka se onkin täysin tietoinen päätös minulta, teen sitä valitettavasti myös sellaisissa tilanteissa, joissa avoimuus olisi vain hyvästä. On henkilöitä, joihin luotan ja joiden työtäkin on kuunnella niitä vaikeita asioita, mutta silti, silti niiden kertominen kovin vaikeaa on. Kierrellen ja kaarrellen kerron ehkä jotain, mutta paljon jää pois, tai kaunistellen huijaan hivenen kertomaani.

Mutta keltä minä pimitän avoimuuttani eniten? Ketä huijaan ajatuksillani eniten? Itseäni.

Vakava masennus ja dissosiaatiohäiriö ovat pari, jotka kulkevat kanssani kaikkialle, ja jotka tekevät usein hankalaksi pohtia sen, mitä todellisuus oikeastaan onkaan. Myönnän jo heti kättelyssä, että tämän asian selittäminen on hankalaa, ja muiden vaikea ymmärtää.

Muiden ihmisten läsnäollessa saatan hymyillä. Vaikutan iloiselta, keskustelen, muille syntyy mielikuva, että olen siinä hetkessä ja läsnä. Mutta totuus on jotain aivan muuta. En koe mielihyvää mistään, en ole aidosti iloinen, enkä kykene keskittymään läsnäoloon kunnolla. Jos hymyilen tai naurahdan, mietin lähes heti: ”onko minulla oikeasti kivaa?”. Jos täytyy tuollaista asiaa miettiä, on vastaus aikalailla selvä. Ei, ei minulla ole aidosti kivaa.

En tarkoita tällä sitä, että muut tekisivät jotain väärää, vaan kyse on sairauksistani. Kuinka syyllinen olo onkaan, kun ei voi vain nauttia, varsinkin kun muut saattavat ajatella asioiden olevan ok. Dissosiaatio on luonut itselleni vahvoja rooleja, niin että kyse on jo isommasta, kuin esim. ”Työroolista” tms. Saatan pitää kokemuskoulutuksen ison yleisön edessä. Eläydyn puheeseeni, olen vuorovaikutuksessa, tuon erilaisia asioita esille. Todellisuudessa saatan jo koulutusta pitäessäni analysoida käytöstäni, ja pari minuuttia koulutuksen päättymisen jälkeen olen pelkkää ahdistuneisuutta. Useampi henkilö on sanonut minulle, että kontrasti eri tilanteissa minussa on niin suuri, etteivät he ole meinanneet tunnistaa minua samaksi henkilöksi.

Mutta miten minä sitten eniten huijaan itseäni? Kiireellä. Kiire on äärimmäisen huono selviytymiskeinoni, ainoa asia, josta koen edes jonkinlaista turvaa. Kas kun tekee täysillä asioita siellä sun täällä ja vauhdilla, ei ole aikaa, aikaa ajatella tai vieläkin vaarallisempaa: tuntea. Saatan mennä paikasta toiseen, ja samalla miettiä, että no eihän tässä nyt mitään. Mutta sitten… Sitten tulee se hetki, kun ymmärrän että ei, pohjalla minä vieläkin olen. En minä kiireessäni tietenkään missään pinnalla iloisesti rintauinnilla etene, mutta kun huijaus hivenen hälvenee, koen pohjan jälleen tummempana.

Huijaus voi olla suoja, mutta kovin hyvä sellainen se ei ole.

Kommentit (3)
  1. Sitähän se on, että ulospäin asiat näyttävät niin erilaiselta. Itse huomaan myös kokevani syyllisyyttä siitä, että ”tunnen väärin”. Anoppikin kehotti joskus miettimään, miten paljon huonommin monella muulla on asiat. Hyödyllistä. Muiden silmissä näyttää, että olen saanut juuri sen mitä olen toivonut, olen iloinen ja tehokas jne. Todellisuus on kovin muuta. Olen toki elämässäni toivomassani pisteessä – vaan en ihanteellisessa kunnossa. Joskus huomaan myös pohtivani, kumpi on totuus: se miltä tuntuu vai se mitä joku olettaa. Olenko ”keksinyt” huonon oloni? Tuskinpa sentään. Lähinnä sitä on vasta havahtunut huomaamaan, miten huonossa jamassa mieli on. Suunta ylös vai miten sitä kuuluu sanoa.

    1. Kiitos viestistäsi.

      Se onkin välillä vaikeaa tietää, mikä on se ”oikea todellisuus”.

      Itse teen paljon listoja, ja käyn niitä läpi eri kuntoutuksissa. Muutoinkin se, millainen olen kuntoutuksissa, ja miten hymyilen muille,

      1. On todella iso kontrasti. Liiallisella pärjäävyydellä, sitä vain koittaa mennä eteenpäin, vaikka sitten jaksaminen olisikin kunnon koetuksella.

        Tsemppiä ja jaksamista sinulle! Toivottavasti saisit apua niin, että tasapaino löytyisi ,🖤

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *