Kesäloma mikä loma?

”Milloin sä pidät kesälomaa?” 

Tämä absurdi kysymys esitettiin minulle kesän alussa muutamaan otteeseen, ja jokaisella kerralla nousi hieman hölmistyneelle ilmeelleni hienoinen hymy. Eihän minulla nyt periaatteessa mitään lomaa ole, ja jos olisikin, niin mistä minä lomaa pitäisin?

Ainoa asia mistä oikeastaan edes huomaan nyt todellakin olevan kesän, on se että kalenterini on huomattavasti normaalia tyhjempänä. Olenkin joskus sanonut, että kuntoutukset ovat päivätyöni, ja nyt useammat eri kuntoutusmuodot ovat terapeuttieni kesälomista johtuen tauolla.  Minun kesälomaani  onkin ehkäpä tämä aika, kun terapeuttini lomailevat ja minulla on taukoa eri kuntoutusmuodoista.

”Tosin asianlaita taitaa olla niin, että myös terapeuttini pitävät lomaa minusta. Aivan ansaitusti.”

Mutta jos minulta kysyttäisiin, pitäisinkö lomaa kuntoutuksista? Kyse kun ei ole vain siitä, että kelaan sisään kuntoutuslaitokseen ja hengailen tunnin fysio-, toiminta- tai psykoterapeutin kanssa. Toimintaa on jos monenlaista, ja käynnit saattavat olla todella rankkoja ja raskaita, kuitenkin täysin tarpeellisia. Mutta niin, en minä kokonaan lomaa pitäisi ja hyvä niin.

Minun turvani on kiire, sillä minä itseäni suojaan. Aikatauluttaminen on yksi iso osa sitä, vaikka kuntoni onkin sellainen, ettei kalenterin sivujen välissä kovin montaa eri menoa olekaan. Mutta viime vuosien kesät ovat osoittaneet sen, että liiallinen tyhjyys kalenterissa, tai siis kesälomaksi sitä kaiketi monet kutsuvat, se ei ole minulle tähän hetkeen soveltuva.

”Kun on liikaa aikaa, on liikaa aikaa ajatuksille. Haitallisille sellaisille. Yksin ilman tuttuja apuja on vaikeaa koittaa taistella, tai ihan vain pärjätä. Ja monihan sen tietää: Kesällä ei kannata sairastaa, ehei.”

Niin, kesät ovat siis hankalia paitsi psyykkisesti myös fyysisestikin, mutta eritoten psyykkisesti. Joitain oireita kykenen paikkaamaan lääkityksillä, mutta eiväthän ne ole lainkaan sama asia, kuin monipuolinen apu.

Joten voin olla tyytyväinen siihen, etten kesälomaa vietä. Jokaisella viikolla on minulla edes yksi kuntoutusmuoto pyörimässä. Tuttu ammattilainen joka tuntee minut, tietää mitä tehdä. Tämän lisäksi tiedän että voin aina ottaa yhteyttä tiettyihin henkilöihin, vaikka lomakausi Suomessa pyörisikin.

”Jossain tulevaisuudessa ehkä minulla jälleen kesäloma on, mutta sen aika ei ole nyt. Ei todellakaan.”

 

Mutta vaikka minä itse en lomaa vietäkään, voin rehellisesti sanoa odottavani lomakausien päätöstä. Olisi tarvetta konsultaatioille, pitäisi päivittää lääkelistoja, tulisi keskustella ennen verkostopalaveria, ja saada selvyyttä tulleisiin kutsukirjeisiin. Niin, tässä oli siis vain osa terveysasioihin liittyvistä asioista, mutta palaavathan ne muutkin jutut lomilta…

 

——————-

Vaikka täysipäiväistä lomailua en harrastakaan, kuuluu kesääni joitain tapahtumia ja ajankohtia, joita jo odotan! Näistä päivittyy Instagramini reaaliaikaisesti, joten klik klik @Lusikoitakiitos

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *