Ihan vain a.

Lusikoita kiitos.

 

Monta eri tapaa kuvailla, määritellä, arvostella, kategorisoida ja tulkita, vaikka mitä. Loppupeleissä kuitenkin jokainen on henkilö. Oma ainutlaatuisensa yksilö. Oman itsensä paras asiantuntija. Ihminen. Olento.

 

Jokainen ansaitsee tulla nähdyksi, minäkin. Ihmiset katsovat toisiaan monenlaisten lasien läpi, joten välillä on vapauttavaa kun saa itse ottaa ohjat käsiin. Kuinka minä haluan tulla nähdyksi, ja olla oma itseni, kenenkään muun sitä määrittelemättä.

 

 

Titteleitä kertyy elämän varrella jos monenmoista. On niitä titteleitä, jotka saa syntyessään. Titteleitä joiden eteen tehdään töitä. Titteleitä jotka ansaitaan. Titteleitä joita saa haluamattaan. Titteleitä joihin joutuu nyörtymään. Kuitenkin, kaikkien niiden takana on henkilö.

 

 

On paljon tilanteita, jolloin täytyy vetää tiettyä roolia. Takataskussa on monia erilaisia rooleja, jotka vetää esiin aina tilaisuuden niin vaatiessa. Roolin taakse voi hyvin piiloutua, ja se voi tuoda myös turvaa. Kun rooliasu riisutaan, jää jäljelle henkilö.

 

 

Nähdyksi tuleminen niin, ettei itseään tarvitse todistella, perustella, tai muokata toisia varten, voi olla hankalaa. Miten edes haluaa tulla nähdyksi? Millä tavoin, missä, miten, ja kuinka? 

 

 

Minä tulen nähdyksi näissä kuvissa. Minä haluan tulla nähdyksi tällä tavoin, tässä olen minä. Nämä julkaisussa otetut kuvat on otettu syksyllä voimauttavan valokuvan kurssilla. Kuvauspaikkana toimi Tampereen vanha tulitikkutehdas. Kuviini liittyy paljon symboliikkaa, ja niistä jokaisesta voisin tehdä lukuisia tulkintoja ja selvennyksiä, sekä paljastaa taustoja. Mutta nyt, nyt ne toimivat vain kuvina joissa tulen nähdyksi. Kuvia löytyy muistikortilta vielä paljon lisää, eikä näiden seassa ole sitä kuvaa minkä koin itselleni siksi yhdeksi oikeaksi. 

 

Runoilija R.M. Drake on kirjoittanut lukuisia tekstejä joihin voin täysin samaistua, mutta tämä pahville kirjoittamani on se, joka pongahtaa nappina suoraan silmääni silmälasit rikkoen.

 

she was fierce, she was strong,

she wasn't simple. she was crazy

and sometimes she barely slept.

she always had something to say.

she had flaws and that was ok.

and when she was down, she got

right back up. she was a beast

in her own way, but one idea

described her best. she was 

unstoppable and she took anything

she wanted with a smile.

 

r.m. drake

Kommentoi