Marginaaliblogin sanat

Lusikoita kiitos.

 

Olen usein sanonut, kuinka blogini on minulle luontainen jatke kokemustoimijan tehtävilleni. Vaikka käynkin heittämässä kokemustoimijakeikkoja suht usein, on paikalla kuitenkin aina rajallinen määrä ihmisiä, joten monelta jää kuulematta mitä minulla voisi olla sanottavana. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että blogini olisi minulle vain paikka paasata asioista, jotka mielestäni ansaitsisivat muutoksen. Aivan yhtä hyvin voin kirjoittaa tänne suklaan ja popcornin pyhästä liitosta. Mutta sitten kuitenkin usein niistä syvällisimmistä asioista kirjoittaessani saan palautetta siitä, kuinka hyvä oli kuulla minun näkökulmaani. Kerron asioista kuinka ne itse koen, harvemmin olen kirjoittanut blogin puolelle mitään jonkun toisen suulla. Niinäkin kertoina, kun olen kertonut asioista, jotka liittyvät joihinkin toisiin henkilöihin ja tilanteisiin, on näkökulma ollut kuitenkin minun oma. En minä voisi naputella blogiini millaista on sairastaa syömishäiriötä, tai millaista on pelätä lapsensa kuolevan. Minä olen voinut kirjoittaa vain siitä, miltä nuo tilanteet ovat minusta läheisenä ystävänä tuntuneet ja tällöinkin olen vielä tarkistanut asianomaisilta henkilöiltä kirjoituksen sopivuuden julkaistavaksi tuntemattomien ihmisten silmille. 

 

Vaikka blogini putoaakin sellaiseen kategoriaan, jota ei oikeastaan olekaan olemassa ja näin ollen ovat lukijamäärät alhaiset, on ollut kuitenkin mielenkiintoista nähdä miten jotkin tekstit ovat tehneet ihmisiin vaikutuksen. Usein nuo tekstit ovat olleet sellaisia, joista lukijat ovat voineet oppia jotain, jotain sellaista mitä he eivät ole ehkä aiemmin ajatelleetkaan. Toki mukaan kuuluu aina myös heitä, jotka eivät ymmärrä miksi minä jostain aiheesta marmatan, varsinkin koska eiväthän kaikki voi osata ajatella kaikkea. Juuri siinä se ydin onkin, minä kerron, jotta mahdollisuus silmien aukaisulle voisi käydä toteen. Silti yhä uudelleen ja uudelleen kerron, kuinka minä en ole liitutaulun edessä julistamassa jotain mitä pitäisin vain yhtenä ja ainoana totuutena, ehei siihen eivät voimani riittäisi mitenkään. Minä kerron vain omien kokemusteni kautta, omalla suullani. Tässä tullaankin blogien henkilökohtaisuuteen. Vaikka blogissa julkaisemani postaukset ovatkin loppupeleissä vain pintaa, ja paljon jää lukijalta epätietoisuuteen, silti ovat blogi ja muut somekanavani henkilökohtaisia viestejä mediaan. 

 

Saatan antaa usein haastatteluja suurille medioille, mutta vaikka kuinka aina itse etukäteen pyrkisin tarkistamaan kaikki sisällöt, ovat nuo haastattelut kuitenkin aina jonkun toisen tekemiä. Aivan kuten ystäväni ei voi lukea omista tilanteistaan blogissani, hän voi lukea vain miltä tilanteet vaikuttavat minun näkökulmastani. Omassa blogissani voin aina seistä täysin sen takana, mitä olenkaan päättänyt julkaista, sillä olenhan itse se joka "julkaise blogipostaus" nappulaa painaa, tai puhelimen kameraa naamansa edessä pitää. Mutta koska Lusikoita kiitos. on vain pienen pieni lifestyle blogi sairastamisen maailmasta, tarvitaan myös muita medioita,  jotta viestit suuremman yleisön eteen päätyvät. Näin ollen tarvitaan moniäänisempää mediaa, jota tehdään yhteistyönä.

 

 

SuomiAreenassa keskustellaan aiheesta tiistaina 17.7 klo 13:00-14:00 , näkökulmiaan keskusteluun tuo myös Lusikoita kiitos. blogi

 

Kommentit

Naislaif
Naislaif

Kiitos ajatuksistasi ja jaan ne mitä suurimmassa määrin.

Pidä kiinni itsestäsi <3

Kommentoi