Dark blonde -Finally!

Kävin maanantaina Gyylissä värjäämässä hiukset. Ystäväni Susanne tekee siellä kampaajan hommia, joten vaikka kyseessä olikin uusi kampaamo minulle, kynnys mennä sinne oli matala, hänen ansiostaan. (Olen siis yleensä skeptinen vaihtaamaan kampaajaa. Hih)

20131007_172310.JPG

 

Vaikka edellisestä tyven tummennuksesta ei ole (kotiäidin mittapuulla) vielä kulunut kauaakaan, oli kokonaisuus kovin vaalea ja aika ankea. Tavoitteena oli taas se sama Dark blonde, joka oli jo edellisellä kampaamokerralla toiveena. Luottokampaajallani ei ollut aikoja saatavilla yhtä nopeasti kuin olisin halunnut, joten päätin kokeilla Susannea.

 

20131007_191522.JPG

20131007_174320.JPG

Pikainen kuulumisien vaihto ja värjäämään.

 

Koska oma värini on kovin vaalea,  Gyyliläiset pitivät pikabriiffin siitä, mitä sävyä tyveen kannattaa laittaa, että tulos olisi luonnollinen, mutta entistä tummempi, jota kuitenkin eniten kaipasin. Seurasi muutama 007 vai oliko se 700 tai jopa 008 -salakoodien vaihto, josta minä en ymmärtänyt mitään, joten keskityin Ellen lukemiseen ja maitokahvini ryystämiseen. 

 

Päädyttiin sitten tyvivärjäyksen lisäksi laittamaan myös niitä raitoja, joita viimeksi jäin miettimään. Lopputuloksen kannalta, raidat olivat juuri se jokin, jota olin kaivannutkin. Mahtavaa!

20131007_191539_0.jpg

20131007_192221.JPG

20131007_191555_0.jpg

Tässä väri käsittelyn jälkeen:

 

20131008_141043.jpg

20131007_191348.JPG

 

Koska raidoitus on aivan käsittömän kapeaa, kokonaisuus on eläväinen ja astetta (tai muutamaa..) tummempi. Olen todella tyytyväinen!

 

20131008_141031.jpg

 

Hiustenlaiton ohessa, keskustelimme rennosti niitä näitä, joten ei liene yllättävää, että myös blogini tuli puheeksi. Lopputuloksena se, että Susanne lupasi kaikille blogini lukijoille -15% alennuksen, lokakuun aikana hänelle varatuista väri+ leikkaus -käsittelyistä.

 

Jos siis mielit väri+leikkaus -käsittelyyn, suosittelen kokeilemaan Gyylin Susannea.

Toimi näin:

  • Varaa aika lokakuun aikana soittamalla, netissä tai Facebookissa, Susannelle. Itse ajan ei tarvitse olla lokakuussa, vaan koskee myö pidemmälle syksyyn varattuja aikoja.
  • Mainitse, että olet blogini lukija, niin saat -15% alennuksen
  • Nauti uudesta kampauksestasi ja ihanan rennosta Gyylin tunnelmasta

(Studio Gyyli, Bulevardi 15, 00120 Helsinki)

 

20131008_141409.jpg

Tässä lopputulos vielä luonnonvalossa.

 

Miltä näyttää?

 

 

Translation: I finally got the dark blonde -colour I´ve been longing for, from Studio Gyyli/ Susanne. She offered also -15% discount for my readers, from her own colour+cut -treatments that are reserved during October 2013. Studio Gyyli/ Susanne/ Bulevardi 15, 00120 Helsinki

Kommentit (13)
  1. Hyvältä näyttää! Luonnollinen ja raikas :).

  2. Ihan tosi luonnollisen näköinen, mutta silti makea, raidat ei hyppää yhtään silmille!

    Hauskaa, että samana päivänä hiusasiossa olin minäkin liikkeellä. Köyhänä opiskelijana kyseessä oli vaan ihan kotivärjäyskokeilut:
    http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2013/10/09/norppalan-kotivarjaamo/

    1. Kiitti myös phocahispida! Meillä on useasti muissakin asioissa sama ajoitus, blogijuttujen suhteen 😉 Olen huomannut ennenkin 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *