Julkinen kiitos auttajallemme

 

20140218_153934.JPG

Iso virtualikukkapuska sille kauniille vaalealle neitokaiselle, joka perjantaiaamupäivänä auttoi meitä nopeammin kuin edes itse ymmärsin tilannetta:

Olimme aamupäiväkävelyllä ja kaupoissa, kun päätimme vetäistä äiti-taapero-vapaapäivän risaikseksi ja nauttia lounaan Rokki-Mäkissä. Juuri kun olin kassalla maksamassa, juoksee poika syliini ja alkaa oksentamaan. Samalla sekunnilla, tämä vaalea auttajamme oli jo kiskaissut ison tukun paperia ja ojensi niitä minulle jatkuvalla syötöllä avuksi. Ryntäsimme tietenkin vessaan (ja taas: neito huutaa: ”Avatkaa se invavessan ovi VÄLITTÖMÄSTI”), ja koska pääsimme onneksemme saniteettitiloihin pesulle, emme saaneet enää tilaisuutta kiittää häntä.

Kun poistuimme vessasta, pahoittelin tilannetta kassalle( koska en nähnyt vaaleaa auttajaamme), pyytämällä anteeksi, joka kuittasi asian hymyillen:

”Ai mistä pyydät anteeksi?? Ai tosta?  Ei kuule mitään hätää. Sellaista sattuu!”

 

***

 

Halusin kirjoittaa tästä, koska tällaiset pienet teot, ovat ihan oikeasti niitä tärkeimpiä.

Kun ajattelee, että onko sillä nyt mitään merkitystä autanko, saahan se itsekin tuota paperia ja hoitakoon itse oksentavan lapsensa, niin kannustan toimimaan. Näinkin pienillä teoilla saattaa pelastaa toisen viikonlopun, vaikka se menisikin vatsataudin siivittämänä. Kaiken kaaoksen keskellä muistaa, miten hienosti meitä kohdeltiin, vaikka tilanne oli aivan järkyttävä! Ja hävettävä. Ja hirveä.

Kun elää niin hetkessä ja niin valmiina auttamaan muita, ettei edes äiti (minä) kerkeä tajuta, että ”Apua, lapseni oksentaa kassalle!”, ennen kuin on jo käsi ojossa auttamassa. Kyllä se kertoo henkilön uskomattoman avuliaasta ja huomaavaisesta luonteesta, sekä ihan aidosta välittämisestä. Kiitos.

Haluan ehdottomasti kasvattaa oman lapsemme yhtä ystävälliseksi ja huomaavaiseksi, joka ei vain katso vierestä, kun/jos jotain inhottavaa sattuu vieressä olijalle.

Tahtoisin siis, että jakaisitte sanaa tai tätä postausta vaikka Facebookissa, että kiitokset pääsisivät perille. Kiitän siis ennen kaikkea tätä nuorta naishenkilöä nopeista reflekseistä ja kaikesta avusta, sekä kassahenkilöä, jonka mahtava asenne ja ystävällisyys pelasti hävettävän ja hirveän tilanteen pahentumiselta, ihan vain olemalla ystävällinen.

Kiitos.

Sanoinko jo kiitos?

 

Toivottavasti teidänlaisianne löytyisi enemmänkin, ja jokaisen apua tarvitsevan läheltä!

 

Edit17.3.klo 14:00
Tarinassa on siis kaksi auttajaa: Vaalea mysteerineito, jota en kerennyt kiittämään ja ystävällinen kassaneiti.

 

Kommentit (10)
  1. Muistaakseni oli kyllä vaalea, pitkät hiukset ainakin 🙂 Yksi päälliköistä linkkasi tämän meidän omaan Facebook yhteisöön nii sitä kautta tavoitti minut, kiitos paljon kiitoksista ja positiivisesta palautteesta Sinulle, toivottavasti löytäisi perille vielä tuolle varsinaiselle auttajallekkin! 🙂

  2. Kassaneiti kiittää ihanan positiivisesta palautteesta, piristi päivää 🙂 Ja tollaista sattuu, ei haitannut varmasti yhtään ketään! 🙂

    1. Sainkin Facebookin kautta jo vinkin, että palaute on löytänyt ainakin kassaneidin luokse, joten uskon ja luotan sinun todella olevan ko. henkilö 🙂

      Kuten aiemmat tässä ovat jo todenneet, tilanne olisi voinut tuntua vieläkin kamalammalta ja inhottavammalta, jos ravintolan puolelta olisi tullut inhottavia katseita, mutta ei. Olen laittanut palautteen (eli linkin tähän juttuun) myös Mäkkärin nettisivujen kautta, koska toivon myös esimiesten ymmärtävän, millainen kultakimpale heillä on käsissään. Tuolla asenteella pääset pitkälle elämässä! Paljon sydämiä ja vielä kerran:

      Kiitos!

      Hienoa, että palaute tavoitti sinut jo somen kautta 🙂

      ***

       

      Osaatko sinä muuten sanoa, oliko tuo meitä auttanut neito edes vaalea vai muistanko väärin? Nainen hän joka tapauksessa oli 😀 Ja arviolta ikäiseni, eli noin kolmekymmentä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *