Koska toisen lapsen käytökseen saa puuttua?

Tapaamme paljon muita lapsiperheitä. Sosiaaliset ympyrämme ovat kasvaneet mm. leikkipuistokäyntien,  neuvolan järjestämän vauva- ja taaperokerhon sekä MLL:n perhekahviloiden myötä. Yleisesti kaikki on sujunut tähän asti hyvin, mutta miten toimia, jos leikkejä alkaa terrorisoimaan pari vuotta vanhempi lapsi, jota vanhempi ei laita kuriin?

Ymmärrän, että lapset kiukuttelevat.  Ymmärrän uhmakkaan käytöksen liittyvän tiettyyn kehityskauteen, joka tulee eriasteisina kaikille. Ymmärrän, että joskus lasten välinen yhteispeli ei toimi, mutta eikö silloin olisi nimenomaan vanhempien toimittava erotuomarina? Jos näen viikosta toiseen, kuinka sama lapsi saa raivokohtauksia, koska toinen lapsi leikkii jollain lelulla (jonka hän haluaa) tai menee pelkästään liian lähelle seuraamaan hänen leikkejään, minua alkaa vähän arveluttamaan. Olen todistanut nyt kymmenkunta kertaa, kuinka sama lapsi tuuppaa toisen kumoon edestään tai pelkästään ohikulkiessaan, ottaa kädestä lähes poikkeuksetta, raivoaa naama punaisena toiselle lapselle ja tärisee (!) kiukustaan, on tilanne mielestäni pelottava. En minä uskalla jättää lastani hetkeksikään sellaisen läheisyyteen. Hetken päästä saattaa olla täysi tappelu päällä, jolloin pienempi saa tuntea junaradan pätkän tai auton kolahtaan otsaansa tai kaatua jotain reunaa päin. Käytös ei ilmene vain tiettyjä lapsia kohtaan, vaan sattumanvaraisesti kaikille, jotka hänen tielleen erehtyvät.

Olenko nyt ihan hysteerinen vai olisiko jo aika kysyä lapsen vanhemmalta, että miten hän näkee tilanteen?

Olemme vaihtaneet monen lapsen äidin kanssa ihmettyneitä katseita, kun huuto alkaa taas kuulumaan jostain päin huonetta. Odotanko, että jotain sattuu omalle lapselleni vai voinko puuttua tilanteeseen jo sitä ennen?

En tiedä, onko kyseessä uhmaiän tuoma muutos, koska en tunne perhettä entuudestaan. Tiedän, että heillä on useampi lapsi, joten voiko olla kyseessä vain hieman tulisena ilmenevä oire, koska lapsi ei itse koe saavansa tarpeeksi huomiota tai inhoaa jakaa lelujaan kaikkialla? Vanhemman reaktio tilanteisiin on ollut pään silittäminen ja lempeällä äänellä jutustelu: ”Ei se maailmaa kaada” -tyyppinen rauhoittelu. Kertaakaan lasta ei ole varoitettu tai rankaistu käytöksestään.

Saako toisen lapsen huonoon käytökseen puuttua missään tilanteessa vai onko parempi vain toteuttaa välttelytaktiikkaa?

Kommentit (9)
  1. Kiitos kommenteista inkkudaa ja Mustaa pitsiä.

    inkkudaa: En tiedä saitko siis sen käsityksen, ettenkö minä ymmärtäisi, että myös ”vaikeita” lapsia on, mutta minun ymmärtämisessäni lapsen käyttäytymistä kohtaan ei ole ongelmaa. Kuten aloitan toisen kappaleenkin: Minä ymmärrän lasta, mutta en tässä tapauksessa vanhempaa. On tärkeää tuoda esiin (kaikille) myös toisenlaista näkökantaa asiaan ja siitä olen äärimmäisen kiitollinen kommentissasi.

    Mustaa pitsiä: Olen kanssasi täysin samaa mieltä noista säännöistä. Jokainen emäntä/isäntä saa määritellä kotinsa pelisäännöt lapsille siinä missä aikuisillekin.

  2. Minä mietin joskus samaa, voiko toisten lapsia komennella. Kotonani haluan selkeät säännöt, jota toivon lasten seuraavan ja etenkin nyt kun oma esikoinen tulossa. En odota että muut kouluttaa ja opettaa lastani, toivon heidän puuttuvan tilanteeseen jos suinkin mahdollista. 

    Jos lapseni tekisi jotakin väärin, eikä omat silmät sitä huomaa haluaisin ja toivoisin että toinen tilanteen nähnyt aikuinen puuttuisi tilanteeseen. Ei lapselle huudellen eikä raivoten. Jo laskeutumalla lapsen tasolle, hellä mutta jämäkkä käsi lapsen selkään tai olkapäälle, katsekontakti ja selitys siitä mitä tuli tehtyä, miksi sitä ei saa tehdä, ja miettikö lapsi syy-seurausta. Riittää. Jokainen aikuinen on velvollinen puuttumaan käytökseen jos se on väärin.

    Etenkin jos vierailemme jossain niin toivoo emännän isännän kertovan lapsilleen säännöistään. Minä esim toivon että lapset kävisivät ennen ja jälkeen ruokailun pesemässä kädet. Kiittäisi ruuasta/tarjoiluista kun ovat meillä käymässä. 

    inkkudaa  jos lapsi on tulinen luonteeltaan niin uskoisi että vanhempana kertoisi muille tilanteesta. Itse saattaisin mainita että ”meidän vili-petteri nyt on tällainen, kovasti yritämme parhaamme”. Jo se lause avartaisi tilannetta hiukan muille vanhemmille. Jos seisot tuppisuuna ja sokeana näet lapsesi tekosia niin kyllä silloin sinua nähdään huonona vanhempana joka ei saa kuria lapseen. Jos edes kerrot yrittäväsi, parantaa lapsen käytösmallia on se jo helpotus kaikille sinä kuitenkin yrität tehdä asialle jotakin. Kuitenkin perhekahviloissa ja leikkipuistossa pyörii usein samat tutut naamat, joten sen kautta voisi jopa saada ohjeita ja vinkkejä muilta vanhemmilta. 

     

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *