Kovin kamppailu käydään oman pään sisällä

20140730_200815.JPG

Kevään sairastelut ja kesän överihelteet tekivät (lievästi sanottuna) loven lenkkeilyyn. Laskeskelin eilen, että olen kesä-heinäkuun aikana juossut ehkäpä parikymmentä, ihan maksimissaan kolmekymmentä, kilsaa, joista 3/4 olivat silkkaa tuskaa. Elokuun alkaessa, ja Midnight Runin lähtötodistusten saavuttua, alkoi iskemään lievä paniikki:

Miksi, oi miksi, menin taas ilmoittautumaan siihen?

20140807_073101.JPG

Joillekin kymppikilsan lenkit ovat läpihuutojuttuja, mutta koska olen järjettömän kilpailuhenkinen, minulle ei riitä, että juoksen sen johonkin aikaan. Koska kyllähän minä sen pystyn juoksemaan, mutta kun oman tuloksen pitäisi aina parantua. Aina.

Naisten Kymppi meni siis vahingossa angiinassa ja tuskaisesti, (ja sen jälkeen pitkällä sairaslomalla), joten edellinen vertailukelpoinen 10km aikani on viime vuoden Midnight Runilta: 56min.

”Silloin juoksin pari-kolme lenkkiä viikossa, olin vuoden nuorempi, en ollut kokoaikatyössä tai opiskellut. Nyt olen vajonnut pahamaineisiin ruuhkavuosiin, ja jokainen viikko aikataulutuksineen on silkkaa tetristä. -Jostain se aika minunkin urheilulle pitää kuitenkin löytää. Tiedän, etten ole samassa kunnossa kuin viime vuonna, ja siksi omassa päässäni olen jo epäonnistunut, vaikken vielä ole edes lähtöviivalla!” (Ja blaa, blaa, blaa!)

Eikö olekin ärsyttävää? Luettelen tekosyitä itselleni!

Selittelen jo etukäteen, miksen varmaankaan tule yltämään edellisen vuoden ajalleni. Tämä on oikeastaan syy, miksen edes haaveile maratonista: Omassa mielessäni olen epäonnistunut, jos en yllä (liian koviin) ennakko-odotuksiini.

 

20140809_092800.JPG

Miksen voisi vaan juosta? Ilman sykemittaria ja Sports Trackeriä. Ilman ennalta-asetettua aikatavoitetta ja paineita. Miksen voisi vaan relata!?

 

Sen lisäksi, että tästä lähtien juoksen vähintään 15km viikossa, aion myös opetella rentoutumaan ja luopumaan turhista paineista. Kunhan vaan vielä tietäisi miten.

 

 

Translation: Physically I’m okay, but mentally it seems that I need to just relax -And run.

 

Kommentit (3)
  1. Se on tuo oma korvien väli kumma paikka.Jotenkin niitä tekosyitä ja omia päänsisäisiä mörköjä löytyy aina.Mä mietin varmasti yli puolet mun treeneistä,että oon aivan ääliö kun olen(muka) treenamassa maratonille.Mun korvien välissä mä oon enimmäkseen vieläkin huonokuntoinen sunnuntaihölkkääjä..mitenköhän sais itsensä kokoaikaisesti juoksija-asetuksille ja omat tavoitteet rennoiksi.Mun tavoite oli alunperin päästä vaan hymyillen maaliin ,mutta kas kummaa,nyt huomaan miettiväni kilometriaikoja ja tavoitteita ja AAARGHH!Haluan takaisin sen ekan tavoitteen,hymyillen maaliin.Se kun kuitenkin on mun eka maraton,miettii sitten oikeesti vasta toiselle jotain realistisempaa.Se on vaan kumman vaikea tässä muiden treenejä(ja hirveen paljon nopeempia kilometrejä ja matalampia sykkeitä jajajaja…)seuratessa pitää tuo alkuperäinen tavoite..

  2. Sini / Nautiskellen
    17.8.2014, 18:23

    Minulla on ihan sama juttu – juostua on tullut vähän ja nyt mietityttää, miksi ihmeessä ilmoittauduinkaan mukaan Midnight Runiin. Viime vuoden aikakaan ei onneksi ole mikään liian kova, kun juoksutapahtumassa sattui sitten juuri olemaan se kesän huonoin juoksupäivä. Maaliin asti kuitenkin selvisin, vaikka harmittikin jälkikäteen. Saa nähdä miten tänä vuonna käy, toivon (niin kuin viime vuonnakin), että tapahtuman henki tarttuu ja saa minut juoksemaan kovemmin kuin juoksisin muuten.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *