Kuinka paljon muut saavat puuttua vauvaperheen asioihin? Eli lapsen kasvatusta osa 2

Olemme törmänneet mieheni kanssa erääseen hiukan harmittavaan asiaan. Nimittäin siihen, kuinka lapsen syntymän jälkeen eräät kuvittelevat voivansa päättää asioista puolestamme. Ihan sama, onko kyseessä vauvan ruokavalio, meidän arkirytmimme, sukulaisilla vierailu tai pojan päiväunirytmi. Ilmaistassamme eriävän mielipiteemme saamme luurin korvaan tai kasvokkain ollessamme, väittelyn/nälvimisen aikaan. Kiva.

TIEDÄN, että me pidämme perheenä yhtä. Pystyimme jopa muutaman ensimmäisen kerran vain kohauttamaan olkiamme tälle, mutta nyt minä olen alkanut murenemaan. Rankkojen ensikuukausien nyt vihdoinkin helpottaessa, en kaipaisi mitään uutta murheenaihetta kotiimme.

TIEDÄN, että tämä on meidän perheemme (mies, minä ja vauva) eli meidän päätöksemme, mutta haluaisin vähän vinkkejä, kuinka saada tilanne rauhoittumaan?

 

Esimerkkejä n. viikon ajalta:

1. Jos menemme kylään ja jätämme vauvan jatkamaan uniaan koppaan, viereiseen huoneeseen ja kerromme kaikille vauvan nyt nukkuvan, niin kuinka sitten reagoida, kun hetken päästä eräs henkilö on käynyt kiskomassa vauvan kopasta ylös ja naureskelee: ”Kun oli ihan pakko hakea se sieltä syliin!”

Loppupvä/ ilta meneekin sitten kiukutellessa.

(Tämä toistuu nykyisin joka kerta. Ilmoitin eilen miehelleni, että jatkossa pojan päiväunet estävät meitä lähtemästä, koska hänen ei anneta nukkua rauhassa tarvitsemiaan unia. Kaikki olivat tietoisia, että esim. eilen hän ei ollut nukkunut vielä lainkaan päiväunia vatsakipujen vuoksi.)

 

2. Joka kerta tavatessamme, käymme läpi samat väittelyt: Kuinka lapsille on ennenkin saanut antaa rahkaa, jogurttia, leipää jne ihan vauvasta lähtien.

Eihän meidän Erkilläkään ole mitään allergioita ja ihan on hyvin hengissä, vai kuinka?!”

-Aivan, mutta kun nyt elämme tosiaan tätä 2012-vuotta ja asioita on tutkittu hiukan enemmän. Me olemme päättäneet seurata niin paljon kuin mahdollista, neuvolassa saamiamme henkilökohtaisia ohjeita.

”Aivan, mutta eihän meidän Erkillkään ole mitään tapahtunut, vai onko??”

 

 

3. ”No ei tollanen pakkanen (-14 astetta) haittaa yhtään mitään! Olenhan minäkin kävellyt pitkiä lenkkejä vaikka minkälaisissa pakkasissa, koska meidän Erkki ei muuten nukkunut. Kyllä nukkuu, sen kun vaan laitat sen sinne ulos!”

 

 

4. ”Miten niin ette tule illalla enää käymään täällä? Mitä sitten. vaikka ajattekin aamusta 400km? Eihän näin pieni matka nyt rasita vauvaa ollenkaan! Kyllä se nukahtaa yöunille sitten autoon. ..Pakkaatte, pyh!

Ai ette tuu? Selvä. *klik* tuut tuut tuut.

 

5. Pyydän väsymystään itkevää vauvaa syliini.  ”Ole sinä nyt hiljaa ja juo se kahvisi rauhassa. Sinä saat pitää poikaa kokoajan kotona sylissä. Anna me kaikki pidämme nyt vuorollaan! Oletko sinä Raija nyt jo pitänyt? Ai et, no ota! Ai miten niin, ei tartte? Tottakai pidät! Ota nyt.”

 

And the list goes on and on.

Kyseessä on siis aivan turhanpäiväinen, jonkinmoinen valtataistelu jopa. Näiden kommenttien jälkeen he kehtaavat vielä nurista, miksei vauva tule heille yökylään… Siis anteeksi, olenko ihan vatipää, kun kuvittelen, että vauvan (5kk) on paras kotona äidin ja isän kanssa? Eikö yökylään mennä vasta tarpeen tullessa? Olenko synnyttänyt todellakin tämä pojan tasavertaisesti kaikille tuntemillemme? Olenko itsekäs, kun en anna lastamme hoitoon viikoittain?

Ja miksi heidän pitäisi siis saada lapsemme kylään, ilman meitä??

Ja sokerina pohjalla: puhelin soi päivittäin. Kun emme vastanneet päiväunien aikaan (mekin nukuimme) , tuli puheluita tunnin sisällä viisi. Ja lopulta huudot tietty.

 

Pelkään kohta alentuvani uhmaikäisen lapsen tasolle ja päästävän suustani jotain näinkin rakentavaa:

”Sä oot ärsyttävä!”

 

 

Jutussa esiintyvät nimet/ henkilöt muutettu, joitakin kommentteja liioiteltu ja joitakin saatettu vähätellä. Asiat on kuitenkin esitetty juuri niin, kuin me ne koemme.

Aika surullista, eikö?

 

Kommentit (12)
  1. Caelia, koita kestää!

    Eräs ystäväni on vähän väliä räjähtämässä, kun anoppi käy heillä (pyytämättä) siivoamassa (-Missä mun tamponit on??) , ostamassa kaappeihin sitä mitä itse haluaa (pakastehernemaissipaprikaa??)  ja kritisoiden varsinkin jääkaapin sisältöä (Miten niin ette käytä kahvikermaa??) . How nice is that? Ja sitäpaitsi, sivuraiteille (=anoppikeskusteluun) on aina kiva lipsua. Siitä kuulee aina kovin mielenkiintoista tarinaa.

     

  2. Ou nou, voin kuvitella vastaavia tilanteita tulevan meillekin eteen. Varsinkin sen anopin kanssa…

    Hänellä on tapana ’osoittaa rakkauttaan’ ruualla ja tavaroilla, joten voin kuvitella että meidän tyttö saa häneltä lähes tulkoon kaiken mistä tajuaa inahtaa. Kiva sitten kotona yrittää perustella miksi me ei hänelle nyt niitä uusimpia barbeja osteta joka päivä… Mieheni veljen vauvalle hän syötti jo hyvin varhaisessa vaiheessa kaikkea makeaa karkista ja pullasta sokerimehuihin perusteella että eihän sen lapsen suu tuohesta ole. Ei ole ei, mutta ei sen ikäinen tiedä edes haluta moista sokerihöttöä jos ei ole sitä edes koskaan maistanut!

    Koiraa ja lasta ei tietenkään voi verrata keskenään, mutta hän syöttää meidän koirallekin salaa kaikkia herkkuja kielloista huolimatta. Joten varmasti sitten lapsellekin, varsinkin silloin jos ei olla paikalla näkemässä. Anoppi vielä alkaa itkemään jos hänelle asiasta mainitsee (vaikka ihan nätisti ja perustellenkin), ja sanoo että eihän se koira (lapsi sitten jokusen kuukauden päästä) enää tykkää hänestä jos hän ei syötä sille herkkuja.

    No joo, lipsui vähän sivuraiteille 🙂

    Hermot vähän pinnassa anopin kanssa, oli taas eilen meillä ’auttamassa’ kaikessa, eli minun raskaushormonien sumentaman pääkopan mukaan tunkemassa nenäänsä joka paikkaan.

     

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *