Luopumisen tuskaa eli taaperon mikä-lie-kausi

Pari viikkoa ollaan saatu leikkiä leikkipuistossa kesäleluilla: hiekkaleluilla, pyörillä, mopoilla, palloilla, mailoilla jne. Pari viikkoa ollaan myös saatu todistaa, joka ikinen päivä sitä, kun kotiinlähdön hetkellä, kädessä oleva lelu: auto, kuormuri, traktori, harava, pallo, mopo (tai ihan mikä tahansa) pitäisi saada ottaa mukaan. Ja aut’ armias, jos joku lapsi meinaa ottaa kyseisen lelun kesken leikkien. Huutoa, itkua ja hampiden kiristelyä on luvassa -Molemmissa tapauksissa!

Gabriel leikkii useimmiten vain yhdellä lelulla, koko puistoilun ajan. Lelu ei aina ole sama, joten mistään ”lempilelu” -systeemistä tässä ei ole kyse. Itku on myöskin niin loukkaantunutta ja sydäntä riistävää, ettei kyseessä myöskään (ehkä?) ole ihan se pelkkä ”mä haluun”- juttu. Tänään hän sai lainata toisen pojan tosi makeeta mopoa ja vaikka mopon pois ottoa alustettiin (pariin kertaan) selkeästi, oli lopputulos tämä:

”Nyt Gabriel mopo täytyy antaa pojalle takaisin, koska he lähtevät kotiin. Mennään me leikkimään vielä vaikka pallolla. Sanotaan pojalle kiitos lainasta ja–”

”YÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄHHHH!!! ÄITI!? AUTO!? YÄÄÄÄÄÄÄÄÄH!!” (ja lähtee juoksemaan mopon ja pojan perään)

Onko tämä joku tärkeä kehityskausi taas? Tämänkö avulla lapsi alkaa ymmärtämään, ettei kaikkea voi saada tai ettei hän ole kaikkivoipa tässä maailmassa tai että on omia leluja ja on yhteisiä leluja?

Eilen sama tapahtui pihallamme, haravalla: ”Gabriel, vielä yksi leikki ja sitten lähdetään kotiin. Harava jätetään tänne, koska se ei ole meidän.”... No, Osaatte varmaankin kuvitella loput?

 

Ymmärrän, että Lilyn bloggareissa, suurimmalla osalla on nuorempia lapsia, mutta kyllä siellä lukijoissa varmaan on joitakin, kenellä on jo kokemusta vajaa 2-v taaperosta, alkavasta uhmasta ja tällaisesta käytöksestä?

Auttakaa, hyvät ihmiset!

Onhan tämäkin jotain tärkeää, osana lapsen kehitystä hyväksi ja tasapainoiseksi ihmiseksi?

 

 

 

 

Kommentit (9)
  1. Ennemmin tai myöhemmin helpottaa kyllä 🙂 2v on ihan samanlainen meillä, kaikki on mun mun minu! Keskimmäisellä ei tätä vaihetta edes ollut tai en muista..

  2. Hih. Ohi menee, älä huoli, koeta kestää. Myös harjoittelu auttaa, vaikka kotona sitä tulee harvemmin tehtyä. Meille oli hyötyä jokaviikkoisesta muskarista: siellä saatiin soitin, soitettiin sillä hetki ja sitten se piti palauttaa. Loppujen lopuksi on käynyt niin, että se palauttaminen on nykyisin suurinta hupia. Silloin saa ihanan hymyn ihanalta muskariopelta, joka taitaa olla esikoisen ensirakkaus.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *