Mihin katosit oi vanha (hauska) minäni?

”Olen siis kolmekymppinen, hauska, iloinen, sosiaalinen ja äänekäs nuori nainen.”

Eiku hetkinen…

Tänään aloin miettimään tätä vähän tarkemmin. Tarkemmin sanottuna minä olin sellainen. Muistaakseni aika lailla vielä puoli vuottakin sitten! Pieni raadollinen itsetutkiskelu paljastaa minun tällä hetkellä olevan useammin kiukkuinen kuin iloinen, väsynyt kuin sosiaalinen, kulmia kurtisteleva kuin hauska ja hiljainen ennemmin kuin äänekäs.

Olen vajonnut siihen pahimpaan: väsymyksen saattelemaan itsesääliin, joka on nakertanut salaa asennettani ja optimistiluonnettani! Olen juuri sellainen ärsyttävän stereotyyppinen pienen lapsen äiti, joka alkaa paasaamaan bilettävälle sinkkukaverilleen univelasta. ”Kuule, odotapa vaan…”

Iik! Ensitöikseni pyydän mieheltäni anteeksi, kiitän lähimmäisteni  käsittämättömästä kärsivällisyydestä sekä

kiristän suunpielet ylöspäin vaikka korvien taakse kiristetyllä langalla!

Nyt loppuu valivali, väsyväsy. Asenteella saa korjattua paljon ja nyt on täällä sen aika.

Yritän myös muistaa, että jos poikani kitisee, hän koittaa kertoa minulle jotain, eikä kitise vain kitinän vuoksi. Tavoitteenani on, että minua joskus voi kuvailla sanoilla: teräshermoinen ja hauska äiti.

 

Kommentit (4)
  1. Mutta hei.. Käyhän mies sentään töissä, Jotkut on Vaan kotona. Anteeksi, meni ohi aiheen, mutta liittyi tuohon ”mies saa nukkua” asiaan niin omakohtaisesti.. 😉
    Et sinä mihinkään ole kadonnut, tilanteet tässä vaan on muuttuneet. Muuttumatta itsekkin matkan myötä ei ehkä selviä, mutta ei se taida olla tarkoituskaan. 🙂 Paljon voimia kiukkuisiin päiviin, ja energiaa väsymyksen keskelle.
    Ei lohduta, eikä poista univelkaa, mutta kyllä se siitä! Lapsi kasvaa ennen kuin huomaatkaan ja unirytmikin (mitä luultavimmin) muuttuu.
    Asenne auttaa oikeasti. Minä olen perin pessimistinen ollut aina, mutta kerran vaan päätin kokeilla ystävän neuvosta positiivista ajattelua. Väkisin hoin itselleni että Kaikki menee hyvin ja sujuu jne. Ja pääsin irti jonkunlaisesta oravanpyörästä. Se taisi tosin olla vaan oman pienen pääni sisällä, mutta opin kovin tärkeän asian. Joskus lipsun vanhaan stressaamiseen ja murehtimiseen. Silti nousen sieltä kun vaan jaksan muistaa ajatella toisin.

  2. Kiitos:)! Naurattaa toi kiukuttelu miehelle aamulla siitä kuinka hän saa nukkua…taisin viimeksi eilen kiukutella siitä kuinka mies pääsee urheilemaan joka päivä, mutta itse en just nyt ollenkaan…mikä on tietenkin työtilanteen syy eikä miehen. 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *